Muutoksia

Huomaan, että itsessäni ja asenteissani on tapahtunut joitakin muutoksia vauvan syntymän jälkeen. Osa muutoksista johtuu varmasti opettelemisesta/kasvamisesta pienen tytön äidiksi, vastuulliseksi vanhemmaksi. Toinen osa taas on kasvaimen ja sairastumisen kautta tapahtunutta muutosta. Tässä muutamia havaintoja arkipäivästä.

Kärsivällisyys

Aiemmin saatoin hermostua heti, jos esim. tietokone ei lähtenyt käyntiin. Nyt voin ihan hyvin istua onnellisena tietokoneen ruudun edessä useamminkin minuutin. Jossain vaiheessa saatan edelleen kyllästyä odottamaan ja totean vain, että aha kone ei ole vielä jaksanut herätä tähän päivään. Yritänpä myöhemmin uudelleen.
Toinen juttu mikä on ihana asia, niin minulla ei ole enää kiire mihinkään. Esim. kaupan jonossa lastenvaunujen kanssa tämän muutoksen huomaan päivittäin. Ennen yritin aina mennä lyhimpään jonoon ja päästä kaupasta mahdollisimman pian ulos. Kauppareissun piti myös aina mennä niin, että vauva ei saa missään nimessä herätä vaunuissa. Turhaa stressiä otin kyllä moisesta, mitä sitten jos se herää? Paljon vapaammalta ja rennommalta tuntuu nykyään: ei ole sitä ainaista kiirettä ja kaiken ei tarvitse tapahtua aina nyt ja heti. 

Huomioiminen

Olen omasta mielestä huomioinut ympärillä olevia ihmisiä aiemminkin hyvin ja kohteliaasti. Pientä muutosta on tapahtunut tälläkin saralla. Olen selvästi useammin moikannut ja jutellut tuntemattomien kanssa. Eilen vaunulenkillä huomasin, että kappas sieltä se sama pariskunta kävelee taas vastaan. Olen heidän kanssaan melkein joka aamu samaan aikaan lenkillä. Ennen hymyilin heille ujosti ja he takaisin. Nykyään minä aina tervehdin heitä. Muutaman kerran ollaan vaihdeltu kuulumisiakin. En edes tiedä heidän nimiään. Olen joka kerta iloisempi sen jälkeen, kun olen heidät nähnyt. Minulle kohtaamiset ja tervehtimiset heidän ja muidenkin tuntemattomien ihmisten kanssa tuottaa enemmän iloa kuin aiemmin. Katson myös tarkemmin ihmisiä silmiin ja kasvoihin, joita tapaan. Myös salilla, jossa käyn moikkaan kanssatreenaajia. Joskus saan outoja katseita osakseni, joskus he moikkaavat takaisin.

Läsnäolo
Elän ja olen läsnä paremmin kuin aiemmin. Tunnen ja tiedän, että koen asioita vahvemmin sen vuoksi. Varsinkin vauvan kanssa läsnäoloa pidän erityisen tärkeänä. On valitettavaa, että joskus minäkin sorrun puhelimen pauloihin, olen paikalla mutten läsnä. Onneksi hetken päästä havahdun siihen. Tajuan, että pitää lopettaa ja olla tässä hetkessä, vain tähän pieneen keskittyen.
Katsoin yhtenä aamuna tv:stä mielenkiinnolla Manuela Boscon haastattelua. Hän kertoi olleensa lakossa Facebookista. Olen itsekin vakavasti harkinnut some-lakkoa. Tosin itse en kyllä näe, että se olisi vielä minulle suuri ongelma. Lakon kautta kuitenkin mahdollisesti näkisi, kuinka paljon lisää läsnäoloa elämään voisi tulla. Keskittyisi toisiin ihmisiin ja asioihin paremmin eikä puhelimeen/tietokoneeseen. Läsnäolon kehittymisen olen huomannut myös, että yhä harvemmin käy näin: Olen ruokapöydässä lukemassa lehteä ja samalla mies puhuu minulle. Minä "kuuntelen", mutta oikeasti en muista yhtään mistä hän puhui. Jotenkin toisen kuuntelemista arvostan enemmän. Haluan aidosti kuunnella toista, en halua silloin tehdä muuta.

Tunteellisuus
Tunteet näkyvät yhä enemmän arjessani. Olen herkistynyt selvästi. Itken helpommin niin onnesta kuin surustakin. Tyttö katsoo aina välillä ihmeissään, että taas sillä äidillä on kyyneleet silmissä. Viime SuomiLove jaksossa liikutuin monta kertaa. Muiden tarinoita kuunnellessa purkautui omat tunteet taas vahvasti pintaan. Osaan myös puhua tunteistani paremmin ja näyttää niitä. En "pelkää/häpeä" itkemistä muidenkaan edessä. Kyyneleet saa tulla, jos ne on tullakseen. Rakkaudenosoituksia ei tässä kodissa enää pantata. Sen jos jonkun olen oppinut, että toiselle ihmiselle todella kannattaa näyttää ja sanoa ääneen, jos välittää tai rakastaa toista. Elämä on rajallinen.

Turha valitus
En enää käytä niin paljon energiaa turhaan valittamiseen ja komenteluun. Tietysti päivässä tulee varmaan edelleen sanottua toiselle, että sulta jäi toi maitopurkki tohon pöydälle, veisitkö jääkaappiin... se kai on ihan normaalia. En kuitenkaan jää siihen märehtimään, vaan voin yhtä hyvin itse siivota sen maitopurkin pois. Kaikista pienistä jutuista en ota enää itselleni ylimääräistä painolastia enkä jaksa kuluttaa niihin energiaa. Viihdyn kodissani, vaikka asiat olisi keskeneräisiä ja tavarat hujan hajan.

Isä-tytär suhde
Tämä suhde on ajoittain ollut minulle vaikea. Minulla on ollut vaikeita hetkiä hänen kanssaan. Olen löytänyt tähän uusia tuulia. Olen tietenkin aina rakastanut isääni ja tulen aina rakastamaan, olipa hän millainen tahansa. Isä on paras ja ainoa isä, joka minulla on. En halua heittää hukkaan sitä. Menneet ovat menneitä ja voin vaikuttaa vain tähän hetkeen. Turha elää menneissä ja kantaa niistä kaunaa. Isä saa olla omanlaisensa vahva persoona ja minä saan olla omine tunteineni ja ajatukseni juuri sellainen kuin olen. En voi muuttaa häntä, enkä myöskään halua. Minun ei tarvitse ottaa kaikkea niin vakavasti. Minä voin itse vaikuttaa omiin tunteisiini ja ajatuksiini.