Tein raskaustestin 3.1.2016. Se näytti positiivista, itkin onnesta ja niin itki miehenikin. Siitä alkoi onnellinen ja jännittävä odotusaika meille molemmille. Alkuraskaudessa huomasin olevani hyvin väsynyt ja huonovointinen, hemoglobiinikin oli hyvin alhainen. Rautatableteiden avulla se saatiin kuitenkin kuntoon. Huonovointisuus ilmeni etovana olona; en pystynyt syömään läheskään kaikkia ruokia mitä normaalisti söin. Pannaan joutuivat mm. kahvi, alpro soija jogurtit ja polar juusto. Se oli hyvin outoa, koska juurikin nuo mainitsemani ruoka-aineet ovat olleet suurimpia herkkujani! Noin muuten raskausaika (loppuraskautta lukuunottamatta) oli tosi onnellinen ja vointi oli yllättävänkin hyvä. Mulle ei tullut kauheasti ylimääräistä turvotusta ja pystyin elämään suhtkoht normaalisti. Painoa koko raskauden aikana tuli n. 15 kiloa.
Loppurauskaudessa sattui ja tapahtui sitten enemmän. Mieheni rikkoi silmälasinsa ja joutui tietenkin hankkia uudet tilalle. Hän varasi ajan optikolle. Multa löytyy myös lasit, joita käytän tosi harvoin. Käytännössä olen elänyt joka päivä piilareilla. Ajattelin, että nyt on varmaan minunkin korkea aika käydä tarkistuttamassa näkö ja uusia samalla silmälasit. No elokuun puolivälissä ollessani raskausviikolla 38 kävin sitten optikolla. Minun ja optikon hämmästykseksi huomattiin, että en näe vasemmalla silmällä mitään muuta kuin harmaata "sumua." Optikko totesi, että hän ei voi määrittää laseja ja minun olisi syytä varata aika silmälääkärille. No käskystähän minä niin tein..
Silmälääkäri sitten testasi ja katseli silmiä eri laitteilla. Hän totesi silmien paineen ja muiden olevan kaikin puolin ok. Mä en kuitenkaan vasemmalla silmällä nähnyt mitään, joten tuntui oudolta että siinä ei muka olisi mitään vikaa. No silmälääkäri määräsi mut vielä näkökenttätestiin, josta löydettiin puutteita. Sen jälkeen hän totesi, että mun kannattaa ostaa silmän kostutustippoja ja seurata tilannetta. Hän ei voinut määrittää mitään vikaa silmään ja laittoi kiireellisenä lähetteen Jyväskylän keskussairaalaan, jossa mut voitaisiin tutkia tarkemmin. No koskaan en tuolla lähetteellä ole kerennyt vielä päästä hoitoon... Ja monta kertaa myös soitin ja kysyin, että milloin minun aika on, mutta siellä oli kuulemma 200 potilasta ennen minua.
Olin siis viimeisimmilläni raskaana ja toinen silmä puolisokeana. Oli siinä sulattamista. Vauva saattoi syntyä hetkenä minä hyvänsä ja minä pelkäsin sokeutuvani hetkellä minä hyvänsä. Kävin tietysti googlettamassa raskaus + näön heikkeneminen. Sieltä löytyi monia tarinoita ja ajattelin, että tämä näönpuutos liittyy varmasti raskauteen, kun muillakin on ollut vastaavia juttuja... Se vähän huojensi oloani ja mietin, että nyt on hyvä hetki synnyttää vauva maailmaan. Näkö varmasti palautuu synnytyksen jälkeen ennalleen. No toisin kävi.
Näkö vain huononi huononemistaan. Noin kolme viikkoa oli kulunut synnytyksestä ja en enää pystynyt tunnistamaan kasvoja silmieni edestä. Hakeuduin yksityiselle, joka lähetti minut heti päivystykseen. Päivystyksessä sain hoitoa ja minulle laitettiinkin kortisonitiputus, epäiltiin että näköhermoni olisi tulehtunut. Tämä auttoi ja näkö kirkastui. Olin ikionnellinen, olin synnyttänyt pienen terveen tytön maailmaan ja näköni oli taas tullut takaisin. No sitä kesti vain hetken. Näkö alkoi parin päivän päästä taas sumentua. Se meni huonommaksi ja huonommaksi. Soitin sairaalaan ja kerroin mitä oli tapahtunut. Hoitaja otti asian hoitaakseen ja konsultoi päivystävää lääkäriä asiasta. Hänen mukaansa tällainen ei ollut tyypillistä ja pyysi minua tulemaan tutkittavaksi. Pääsin kuin pääsinkin tämän päivystävän lääkärin vastaanotolle. Hän vihdoinkin otti minun näön heikkenemisen vakavasti. Hän määräsi minut ylimääräisenä potilaana magneettikuvaukseen. Ja tämä magneettikuvaus on ollut tärkein palanen koko tässä jutussa, näön palautumisessa ja ennen kaikkea omassa eloonjäämisessä...
Jatketaan tästä sitten toisessa osassa, kun taas jaksan käydä näitä asioita uudestaan mielessäni läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi!