tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kurkistus kesäkotiin

Olen jo pidemmän aikaa halunnut laittaa hieman tekstiä ja kuvia tästä meidän ihanasta kesäkodista. Kumma kyllä, mutta aikaa ylipäänsä minkään tekstin kirjoittamiseen ei ole vain tuntunut löytyvän enää mistään. Tai sitten aikaa löytyy, mutta on käynyt niin, että minusta on tullut entistä valikoivampi sen suhteen mihin aikaani käytän. No joka tapauksessa itse asiaan.

Täällä kesäkodissa on ollut ihanan helppo asua. En olisi uskonut, että tulen sanomaan näin, mutta tätäkin kotia tulee ikävä. Tämä on ollut meidän perheen yhteinen koti kohta kolmen kuukauden ajan. Tosin tuosta ajasta ollaan vietetty myös huomattavan paljon aikaa mummulassa. Se on ollut täällä asumisessa ehdottomasti myös yksi parhaista asioista :)

Ollaan asuttu uudehkossa kaksiossa, lähellä Hämeenlinnan keskustaa. Neliöitä on muistaakseni kuutisenkymmentä. Täältä löytyy yksi makuuhuone, olohuone, parveke, keittiö, kylpyhuone/sauna.

Kuten jo kirjoittelin ennen muuttoa, niin päätimme mieheni kanssa, ettemme kuljeta tätä kesäasuntoa varten käytännössä mitään ylimääräistä tavaraa. Meille oli tosi tärkeää, että asunnosta löytyy etukäteen kaikki suuret huonekalut ja muutkin tarpeelliset keittiövälineet. Tämä kaksio olikin aivan täydellinen meille, koska täältä löytyy oikeastaan kaikki mitä ihminen voi tarvita. Muutama taulu ollaan laitettu tauluseinälle ja mattoja lattialle tekemään oloa kodikkaammaksi. Muuten tämä on ollut kaikinpuolin ihana valmis koti ja kokonaisuus.

On ollut jotenkin vapauttavaa huomata miten vähällä tavaralla sitä tuleekaan oikein toimeen. Tuntuu, ettei pölyäkään kerry yhtä nopeasti kuin yleensä. Yritän pitää mielessäni tämän asumismukavuuden ja helppouden ja yritän viedä sitä myös omaan kotiin. Pieni kaappien tyhjennys ja ylimääräisen tavaran karsinta voisi kotona olla ihan paikallaan...

Ainoa negativiinen seikka tässä asumisessa on ollut se, että ollaan asuttu viidennessä kerroksessa (tosin on siitä ollut myös paljon iloa kuten seuraavassa kappaleessa mainitsen!). Vauvan päiväunien kannalta on ollut ikävää kulkea hissillä edes takaisin ja kuljettaa likaisia vaunuja huoneiston läpi parvekkeelle. Muutaman kerran on jopa käynyt niin, että tyttö on herännyt hissin kolinaan. Tosin silloin tyttö ei edes todennäköisesti ollut kunnolla unessa. Pari kertaa olen onnistunut nukuttamaan hänet pelkästään parvekkeella heiluttelemalla, kun en ole jaksanut lähteä ulos asti.

Jos äsken manasin, kuinka ikävää on asua viidennessä kerroksessa niin on siinä paljon hyvääkin; olen rakastunut näihin maisemiin. Meillä on älyttömän hienot näkymät suoraan keittiön ikkunasta Vanaja-vedelle. Toki meillä on omassakin kodissa ihana iso ikkuna, mutta näkymät ovat aivan erilaiset. Siellä on kaunis pelto, täällä järvi-/kaupunkimaisema. Tässä maisemassa viehättää erityisesti tämä korkeus. Näkee pitkälle ja kauas. Aamupalapöydässä voisi ihastella ja olla vaikka kuinka pitkään istuskelemassa.

Toinen lempijuttuni täällä on ehdottomasti sauna. Saunan seinillä on pienet, kauniit tunnelmavalaistukset ja paljon tilaa esim. makoilla. Sauna on ollut yksi omista rentoutumistavoistani näin kesälläkin. Harmi, että saunasta en saanut hyvää kuvaa.

Värisävyiltään tämäkin koti on vaalea, lattioita lukuunottamatta. Keittiössä on harmaansävyinen laattalattia (tosin ei ole oikeaa laattaa) ja muualla kaunis tummanruskea lattia. Tykkään tosi paljon näistä lattioista, kivaa vaihtelua siihen oman kodin kauttaaltaan valkoiseen tunnelmaan. No tässä vielä muutamat kurkistus kuvat kesäkotiimme.
Keittiöstä löytyy pienehkö ruokapöytä

Keittiöstä lisäkuvaa
Nämä maisemat <3

Olohuone ja tyttö päiväunilla parvekkeella

Makuuhuoneeseen mahdutaan just ja just
Kylpyhuone, jossa iso sauna :)
ps. Olen unohtanut tyystin antaa raporttia kesäkuun missiostani. No tässä se tulee. Pidin viikottain yllä koko kesäkuun ajan monipuolista liikuntaa (väh. 3h/viikko). Sain tästä säännöllisyydestä itselleni hyvää oloa ja lisää draivia. Kilot kuitenkin on ja pysyy edelleen tiukasti keskivartalossa. Mieli ja keho tosin ovat kevyempiä kuin lähtötilanteessa. Aion jatkaa tällä hyvällä valitsemallani tiellä. :)

torstai 6. heinäkuuta 2017

10 kuukautta

Meidän tyttö on tänään 10 kuukauden ikäinen. Painoa on 9480 grammaa ja pituutta 73 senttiä. Tyttö on eloisa ja päättäväinen tapaus. Kertakaikkisen ihana ja aurinkoinen. Lisäksi erityisen vauhdikas ja nokkela. Vain muutamia adjektiivejä mainitakseni.
Tänään oli juhla-aamiainen. :)
Tämän päivän neuvola oli poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa, jossa ollaan koko kesän ajan asuttu. Terveydenhoitajan mukaan tyttö on kasvanut ja kehittynyt (edelleen) hienosti. Tämä terveydenhoitaja näki tytön ekaa kertaa ja kehui häntä tapaamisen jälkeen taitavaksi ja hurmaavaksi. Ja sitä hän todella on. Hän yllättää yhä uudestaan meidät vanhemmat omalla uteliaisuudellaan ja taidoillaan.

Viimeksi eilen tyttö keräsi pyynnöstäni laatikoihin esineitä, joita nimesin. Hän tuntuu ymmärtävän yllättävän paljon kun hänelle puhutaan. Lisäksi hän osaa jo useimmiten totella ei! -käskyä, jos hän löytää tavaroita tai asioita, joihin ei saa koskea tai kiipeillä. Tytöllä itsellä näyttäisi tällä hetkellä olevan sanavarastossa ainakin äithi, thätä ja thää. Lisäksi tulee paljon muutakin, mutta erityisesti ää painotteisia sanoja.

Tyttö on jo pitkään kontannut ympäri ämpäri ja noussut satoja ellei tuhansia kertoja päivässä ylös tukea vasten. Nyttemmin hän osaa jo kävellä tuettuna esim. sohvapöydän ympäri ja seisoo viitisen sekuntia ilman tukea lelu kädessä aina silloin tällöin. Juhannuksena saatiin jopa nähdä tytön ensimmäinen (tosin ehkä vahingossa?) askel ihan ilman tukea. Sen jälkeen hän kaatui hienosti syliini. En usko, että kävelemiseen on enää kovin pitkä aika, mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen tähän tilanteeseen. Tosin se mikä on mielenkiintoista tässä meidän tapauksessa, niin tyttö ei suostu kävelemään lainkaan jos häntä pidetään käsistä kiinni. Silloin hän laittaa jalat käytännössä heti veteläksi. Tässäkin tulee kai esiin tytön omia luonteenpiirteitä, hänen on tärkeää saada tehdä ihan itse.

Pallo on tämän hetken suosikkilelu. Se on leikeissä mukana päivittäin. Lempi sormiruokaa on ehdottomasti ihan rehellinen tuore tomaatti, tyttö voisi syödä sitä loputtomiin. Öisin tyttö heräilee pääsääntöisesti enää yhden kerran, mutta heräämisaika vaihtelee öiden välillä vielä hurjasti. Joskus herätään kahdelta joskus viideltä. Meidän on tarkoitus yrittää lopettaa maidon juominen yöllä lähiviikkoina. Tosin ei kai sitä voi enää suureksi juomiseksi laskea? Käytännössä maitoa juodaan hyvin vähän, koska tyttö lähinnä ottaa tuttipullon suuhun ja jatkaa unia. Kuitenkin tästä tavasta pyritään eroon  Päiväunia täällä on vielä kahdet ja ne tuntuvat olevan tarpeelliset. Hampaita on tullut alhaalle kaksi ja veikkaan, että ylähampaat ovat juuri puhkeamaisillaan.

Tällä tavalla täällä tällä erää. Seuraavaksi luvassa onkin jo 1-vuotisneuvola Jyväskylässä. Ei voi kuin ihmetellä, että niin se tosiaan on. Synttäreitäkin saa jo kohta alkaa suunnitella. Ajatella.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!