Meidän arki

Tuntuu oudolta avata tämä blogi ja aloittaa kirjoittaminen. Itseasiasssa tänään on vierähtänyt tasan kolme kuukautta viime kirjoituksesta. Tuona aikana on tapahtunut hurjasti asioita, joista voisi kirjoittaa sivu tolkulla. Pyrinkin tässä kirjoituksessa lyhyesti päivittämään meidän perheen tärkeimmät kuulumiset. Tohinaa on riittänyt ja riittää edelleenkin tässä "uudessa arjessa".

Elokuun alussa muutin takaisin Jyväskylän kotiin töideni alkamisen vuoksi. Muistan, kuinka järkyttävältä ja kaukaiselta se tuntui. Alkukankeuksista huolimatta kaikki on mennyt yllättävän hyvin. Työympäristö on viihtyisä ja työkaverit huippuja. Nämä yhdessä ovatkin tehneet jokapäiväisen töihin lähdön mielekkääksi. Pidän työstäni (ehkä jopa enemmän kuin ennen) ja tykkään niistä ihmisistä ympärilläni. Olen erittäin onnellinen saadessani kuulua tällaiseen työympäristöön, jossa jokainen voi olla sellainen kuin on. Entinen työpaikkani oli tässä suhteessa hyvin samankaltainen, turhaan pelkäsin ettei sellaista olisi muualla.

Töihin paluun ohessa suurin huolenaiheeni oli se, että miten tyttäreni pärjää kotona jonkun muun kuin minun kanssa. Alkuvaiheessa mieheni työt jatkuivat vielä Hämeenlinnassa, joten jouduimme tekemään siksi ajaksi tytön hoidon suhteen erikoisjärjestelyjä; minun äiti tuli meille asumaan ja hoiti häntä päivisin kotonamme. Kaikkiaan tämä ajanjakso kesti vähän alle kuukauden ja tyttö vaikutti olevan tilanteeseen hyvinkin tyytyväinen. Olemme koko perhe edelleen äärimmäisen kiitollisia siitä mitä äitini teki meidän perheen hyväksi. Tuona aikana oli kertakaikkisen ihana huomata kuinka heidän suhde läheni entisestään. Joskus huomasin, että tyttö kiintyi äitiini jopa niin vahvasti, että itki enemmän hänen lähtiessä ovesta ulos kuin minun.

Elämää keinulaudalla 

Nyttemmin arki on muotoutunut omiin uomiinsa ja mieheni on tytön kanssa päivisin. Arki on omalla kohdallani kovin erilaista kuin aiemmin. Päivittäiset ruoanlaitot, siivoamiset, leikkihetket, vaunulenkit ja vaipanvaihdot ovat vaihtuneet työmatkoihin ja oman työn tekemiseen. Työmatkani on huomattavasti pidempi kuin aiemmin ja se onkin ainoa asia, joka tässä arjessa toisinaan tuntuu raskaalta. Pitkän työpäivän jälkeen on kuitenkin maailman parasta saapua kotiin ja nähdä vastassa se rakkain hymy mitä on olemassa. Mieheni on ollut loistava tuki ja turva kotona. Hän on ottanut oman roolinsa liikuttavan hyvin vastaan. Hän on paras koti-isä, minkä tiedän. En olisi ikinä voinut edes kuvitella, kuinka hyvin hän pärjää hommassaan. Ruoka on lähes poikkeuksetta valmiina odottamassa pöydässä ja pyykit kuivumassa. Ei voi kuin hattua nostaa. Ja hän on vielä ilmaissut nauttivansa tästä kaikesta. Arki on ihanaa ja onnellista. Juuri meidän näköistä.

Instagramin seuraajani saattoivat muuten huomata, että viime lauantaina oli eräs vuosipäivä. Nimittäin aivokasvaimen leikkauksestani oli kulunut vuosi. Tapahtuma, jota en olisi ikinä voinut uskoa omalle kohdalleni. Täytyy myöntää, että edelleen kaikki siihen liittyvä tuntuu epätodelliselta ja ikään kuin pahalta unelta, jota olen nähnyt. Ihme ja kumma, mutta kyseisen päivän aikana mieleni oli poikkeuksellinen tyyni ja rauhaisa. Valtavia tunnevyöryjä tuo vuosipäivä ei saanut aikaiseksi. Elämän kauneus ja kiitollisuus olivat päällimmäiset ajatukseni. Näillä kantavilla voimilla jatkan tätäkin päivää eteenpäin.

Saattaa hyvin olla, että blogin kirjoittaminen vähenee entisestään jatkossakin. Elämä on varsin onnellista ja se on juuri tässä ja nyt. Sen vuoksi keskitynkin siihen täysillä, koko sydämelläni. Sitä toivon Sinullekin!

Kurkistus kesäkotiin

Olen jo pidemmän aikaa halunnut laittaa hieman tekstiä ja kuvia tästä meidän ihanasta kesäkodista. Kumma kyllä, mutta aikaa ylipäänsä minkään tekstin kirjoittamiseen ei ole vain tuntunut löytyvän enää mistään. Tai sitten aikaa löytyy, mutta on käynyt niin, että minusta on tullut entistä valikoivampi sen suhteen mihin aikaani käytän. No joka tapauksessa itse asiaan.

Täällä kesäkodissa on ollut ihanan helppo asua. En olisi uskonut, että tulen sanomaan näin, mutta tätäkin kotia tulee ikävä. Tämä on ollut meidän perheen yhteinen koti kohta kolmen kuukauden ajan. Tosin tuosta ajasta ollaan vietetty myös huomattavan paljon aikaa mummulassa. Se on ollut täällä asumisessa ehdottomasti myös yksi parhaista asioista :)

Ollaan asuttu uudehkossa kaksiossa, lähellä Hämeenlinnan keskustaa. Neliöitä on muistaakseni kuutisenkymmentä. Täältä löytyy yksi makuuhuone, olohuone, parveke, keittiö, kylpyhuone/sauna.

Kuten jo kirjoittelin ennen muuttoa, niin päätimme mieheni kanssa, ettemme kuljeta tätä kesäasuntoa varten käytännössä mitään ylimääräistä tavaraa. Meille oli tosi tärkeää, että asunnosta löytyy etukäteen kaikki suuret huonekalut ja muutkin tarpeelliset keittiövälineet. Tämä kaksio olikin aivan täydellinen meille, koska täältä löytyy oikeastaan kaikki mitä ihminen voi tarvita. Muutama taulu ollaan laitettu tauluseinälle ja mattoja lattialle tekemään oloa kodikkaammaksi. Muuten tämä on ollut kaikinpuolin ihana valmis koti ja kokonaisuus.

On ollut jotenkin vapauttavaa huomata miten vähällä tavaralla sitä tuleekaan oikein toimeen. Tuntuu, ettei pölyäkään kerry yhtä nopeasti kuin yleensä. Yritän pitää mielessäni tämän asumismukavuuden ja helppouden ja yritän viedä sitä myös omaan kotiin. Pieni kaappien tyhjennys ja ylimääräisen tavaran karsinta voisi kotona olla ihan paikallaan...

Ainoa negativiinen seikka tässä asumisessa on ollut se, että ollaan asuttu viidennessä kerroksessa (tosin on siitä ollut myös paljon iloa kuten seuraavassa kappaleessa mainitsen!). Vauvan päiväunien kannalta on ollut ikävää kulkea hissillä edes takaisin ja kuljettaa likaisia vaunuja huoneiston läpi parvekkeelle. Muutaman kerran on jopa käynyt niin, että tyttö on herännyt hissin kolinaan. Tosin silloin tyttö ei edes todennäköisesti ollut kunnolla unessa. Pari kertaa olen onnistunut nukuttamaan hänet pelkästään parvekkeella heiluttelemalla, kun en ole jaksanut lähteä ulos asti.

Jos äsken manasin, kuinka ikävää on asua viidennessä kerroksessa niin on siinä paljon hyvääkin; olen rakastunut näihin maisemiin. Meillä on älyttömän hienot näkymät suoraan keittiön ikkunasta Vanaja-vedelle. Toki meillä on omassakin kodissa ihana iso ikkuna, mutta näkymät ovat aivan erilaiset. Siellä on kaunis pelto, täällä järvi-/kaupunkimaisema. Tässä maisemassa viehättää erityisesti tämä korkeus. Näkee pitkälle ja kauas. Aamupalapöydässä voisi ihastella ja olla vaikka kuinka pitkään istuskelemassa.

Toinen lempijuttuni täällä on ehdottomasti sauna. Saunan seinillä on pienet, kauniit tunnelmavalaistukset ja paljon tilaa esim. makoilla. Sauna on ollut yksi omista rentoutumistavoistani näin kesälläkin. Harmi, että saunasta en saanut hyvää kuvaa.

Värisävyiltään tämäkin koti on vaalea, lattioita lukuunottamatta. Keittiössä on harmaansävyinen laattalattia (tosin ei ole oikeaa laattaa) ja muualla kaunis tummanruskea lattia. Tykkään tosi paljon näistä lattioista, kivaa vaihtelua siihen oman kodin kauttaaltaan valkoiseen tunnelmaan. No tässä vielä muutamat kurkistus kuvat kesäkotiimme.

Keittiöstä löytyy pienehkö ruokapöytä

Keittiöstä lisäkuvaa

Nämä maisemat <3

Olohuone ja tyttö päiväunilla parvekkeella

Makuuhuoneeseen mahdutaan just ja just

Kylpyhuone, jossa iso sauna :)

ps. Olen unohtanut tyystin antaa raporttia kesäkuun missiostani. No tässä se tulee. Pidin viikottain yllä koko kesäkuun ajan monipuolista liikuntaa (väh. 3h/viikko). Sain tästä säännöllisyydestä itselleni hyvää oloa ja lisää draivia. Kilot kuitenkin on ja pysyy edelleen tiukasti keskivartalossa. Mieli ja keho tosin ovat kevyempiä kuin lähtötilanteessa. Aion jatkaa tällä hyvällä valitsemallani tiellä. :)

10 kuukautta

Meidän tyttö on tänään 10 kuukauden ikäinen. Painoa on 9480 grammaa ja pituutta 73 senttiä. Tyttö on eloisa ja päättäväinen tapaus. Kertakaikkisen ihana ja aurinkoinen. Lisäksi erityisen vauhdikas ja nokkela. Vain muutamia adjektiivejä mainitakseni.

Tänään oli juhla-aamiainen. :)

Tämän päivän neuvola oli poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa, jossa ollaan koko kesän ajan asuttu. Terveydenhoitajan mukaan tyttö on kasvanut ja kehittynyt (edelleen) hienosti. Tämä terveydenhoitaja näki tytön ekaa kertaa ja kehui häntä tapaamisen jälkeen taitavaksi ja hurmaavaksi. Ja sitä hän todella on. Hän yllättää yhä uudestaan meidät vanhemmat omalla uteliaisuudellaan ja taidoillaan.

Viimeksi eilen tyttö keräsi pyynnöstäni laatikoihin esineitä, joita nimesin. Hän tuntuu ymmärtävän yllättävän paljon kun hänelle puhutaan. Lisäksi hän osaa jo useimmiten totella ei! -käskyä, jos hän löytää tavaroita tai asioita, joihin ei saa koskea tai kiipeillä. Tytöllä itsellä näyttäisi tällä hetkellä olevan sanavarastossa ainakin äithi, thätä ja thää. Lisäksi tulee paljon muutakin, mutta erityisesti ää painotteisia sanoja.

Tyttö on jo pitkään kontannut ympäri ämpäri ja noussut satoja ellei tuhansia kertoja päivässä ylös tukea vasten. Nyttemmin hän osaa jo kävellä tuettuna esim. sohvapöydän ympäri ja seisoo viitisen sekuntia ilman tukea lelu kädessä aina silloin tällöin. Juhannuksena saatiin jopa nähdä tytön ensimmäinen (tosin ehkä vahingossa?) askel ihan ilman tukea. Sen jälkeen hän kaatui hienosti syliini. En usko, että kävelemiseen on enää kovin pitkä aika, mutta olen kyllä hyvin tyytyväinen tähän tilanteeseen. Tosin se mikä on mielenkiintoista tässä meidän tapauksessa, niin tyttö ei suostu kävelemään lainkaan jos häntä pidetään käsistä kiinni. Silloin hän laittaa jalat käytännössä heti veteläksi. Tässäkin tulee kai esiin tytön omia luonteenpiirteitä, hänen on tärkeää saada tehdä ihan itse.

Pallo on tämän hetken suosikkilelu. Se on leikeissä mukana päivittäin. Lempi sormiruokaa on ehdottomasti ihan rehellinen tuore tomaatti, tyttö voisi syödä sitä loputtomiin. Öisin tyttö heräilee pääsääntöisesti enää yhden kerran, mutta heräämisaika vaihtelee öiden välillä vielä hurjasti. Joskus herätään kahdelta joskus viideltä. Meidän on tarkoitus yrittää lopettaa maidon juominen yöllä lähiviikkoina. Tosin ei kai sitä voi enää suureksi juomiseksi laskea? Käytännössä maitoa juodaan hyvin vähän, koska tyttö lähinnä ottaa tuttipullon suuhun ja jatkaa unia. Kuitenkin tästä tavasta pyritään eroon  Päiväunia täällä on vielä kahdet ja ne tuntuvat olevan tarpeelliset. Hampaita on tullut alhaalle kaksi ja veikkaan, että ylähampaat ovat juuri puhkeamaisillaan.

Tällä tavalla täällä tällä erää. Seuraavaksi luvassa onkin jo 1-vuotisneuvola Jyväskylässä. Ei voi kuin ihmetellä, että niin se tosiaan on. Synttäreitäkin saa jo kohta alkaa suunnitella. Ajatella.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Kuinka onnelliseksi voi tulla yhden puhelun jälkeen? Näemmä äärimmäisen onnelliseksi.

Leikkaava lääkäräni soitti minulle tänään heti 9 jälkeen. Tätä puhelua olin jo tovin odotellut. Sain nimittäin kirjeen tästä soittoajasta jo yli kaksi kuukautta sitten (taisin mainita siitä aiemmin tässä tekstissäni).

Tuon kirjoituksen jälkeen päätin, että yritän olla ajattelematta koko asiaa. En halua vaivata sillä päätäni. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että on turha murehtia asioita etukäteen. Eihän sitä loppujen lopuksi voi koskaan tietää mitä tuleman pitää. Välillä tuota ajatusta on tosin ollut vaikea noudattaa...On selvää, että kaikki nämä asiat, jotka ovat minulle lyhyen ajan sisällä tapahtuneet, ovat aiheuttaneet silloin tällöin suurta murhetta ja pelkoa. Ja viime päivinä on taas ollut melkoista myllerrystä. Viime yönä en nukkunut ja mielessä pyöri synkkiä ajatuksia. Elämässäni on kuitenkin niin paljon muitakin värejä. En halua elää voivotellen. Ja en oikeastaan näe siihen mitään syytäkään.

Puhelu oli siis fantastinen. Jälkikäteen harmittaa etten nauhoittanut sitä. Näin lyhykäisyydessään se piti sisällään kuulumisten vaihdon, tulevien kontrollien läpikäynnin, patologin lausunnon ja uuden raskauden ennusteet. Lääkärin mukaan kaikki on oikein hyvin ja voin jatkaa normaalia elämääni. Nämä uutisethan hän oli sanonut minulle jo aiemminkin, kasvotusten tammikuussa. Asiat ovat kohdallani siis (edelleen) paremmin kuin hyvin. Olipa mahtavaa, että hän soitti ja kertoi nämä ilouutiset uudelleen. Vähän jopa ihmttelelin miksi tämä soittoaika ylipäänsä oli? :)

Hoidot jatkuvat omalla kohdallani samaan tapaan kuin tähänkin asti. Minua tullaan seuraamaan jatkossa tietyin väliajoin, ja jos ja kun tilanne pysyy samana, voidaan mahdollisesti kontrolleja vähentää. Tosin mahdollinen raskaus olisi poikkeus ja silloin minua tultaisiin seuraamaan entistä enemmän. Seuraava kontrollini on itseasiassa jo kuukauden päästä. Ensin on pään magneetti, sitten labrat ja viikko sen jälkeen endokrinologin vastaanotto.

Leikkaava lääkärini oli sitä mieltä, että nämä kontrollit ovat riittävät tässä kohtaan. Lisäksi paras juttu tietenkin puhelun kannalta oli, että patologien lausunto pysyy samana kuin aiemmin. Ei ole löytynyt mitään viitteitä mihinkään pahanlaatuiseen. Hän korosti, että on jopa todennäköisempää, että kasvaimeni on ollut jättimäinen tulehdus. Tämä on raskautta silmällä pitäen paljon parempi asia, uusiutuminen on paljon epätodennäköisempää. Tosin tällainen tulehduksellinen juttu on äärimmäisen harvinainen, josta ei ole kovin paljoa tietoa... Mutta luotan minua hoitaviin lääkäreihini ja päivä päivältä alan uskoa enemmän, että tämä on ollut omalla kohdallani vain käsittämättömän huono tuuri.

Tällä hetkellä tuntuu, ettei voisi olla parempaa päivää. Juhannuskin on tulossa eli juhlat jatkuvat tuon puhelun siivittämänä täällä päässä. Juhannuksena ollaan tällä hetkellä menossa mummulan täyshoitolaan. Päädyttiin tähän ratkaisuun, koska mökille on turhan pitkä matka ja hotellielämä ei oikein houkuttele tällä hetkellä. Mutta edelleen tämä onnen tunne tuon puhelun myötä on kyllä käsittämätön. Tavallaan tuntuu, että perhosia lentelee vatsassa ja olen kuin vastarakastunut. Niin se varmaan onkin, rakastan elämääni! Kyllä se on niin, että elämä on ihmisen parasta aikaa.

Rakastakaa tekin ja voikaa hyvin! Juhannusiloa kaikille <3

Juhlaa juhlan perään

Kesäkuu on kohta puolessa välissä ja kadonneen kunnon metsästys on lähtenyt ihan mallikkaasti käyntiin. Kuntoilusta huolimatta en ole huomannut kropassani mitään muutoksia urheilullisempaan suuntaan. Tiedän oikeastaan mistä se johtuu. Ruokapuoleen en ole kiinnittänyt käytännössä ollenkaan huomiota. Reilussa kahdessa viikossa on ollut poikkeuksellisen paljon aihetta juhlaan ja sen myötä on tullut herkuteltua enemmän kuin yleensä. Vaa'alla en ole edes "uskaltanut" käydä, koska tässä projektissa oli alunperinkin ihan muut tavoitteet kuin painonlasku/laihduttaminen. Toki en voi kieltää, etteikö muutama raskauskilo saisi samalla lähteä, mutta niin tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Tärkeintä on, että saan tästä liikunnasta taas lisää virtaa ja iloa itselleni. Jaksan paremmin.

En ole mitenkään aktiivisesti päivittänyt treenikuvia Instagram -tililleni (vaikka varmaan pitäisi), mutta ajattelin tänne kirjoittaa ylös tähän astiset urheiluni. Näin pysyn myös itse kärryillä mitä olen tehnyt ja missä määrin. Kaksi viikkoa on nyt takana ja kolmas käynnistyy.

1. Viikko
  Spinning
  Lenkki
  Lenkki

2. Viikko
  Kuntopiiri (kotona)
  Lenkki
  BodyAttack

Kuten näkyy, niin melko lenkkipainotteista on ollut. Toisaalta se on ehkä ihan hyvä näin alkuun. Seuraavana tavoitteena on kuitenkin päästä taas salin puolelle ja katsoa miltä se tuntuu ja onko mahdollisesti kipinää siihen hommaan...

Treeneistä sitten tähän juhlapuoleen. Juhlia on piisannut. Ensimmäisenä kesäkuun viikonloppuna juhlittiin sitä, kun mieheni sai kolmannen tutkintonsa valmiiksi. Järjestin hänelle yllätysjuhlat perjantai-iltana. Hän oli todella otettu saamistaan juhlista. Se oli kyllä fiksu ja hyvä idea, vaikka itse sanonkin.

Seuraavana päivänä (lauantaina 3.pvä) oltiin perhetuttavamme ylioppilasjuhlissa. Pöydissä oli vaikka mitä. Sitten heti seuraavalla viikolla juhlistimme meidän tyttären 9 kuukautispäivää. Ajattelin, että voisin leipoa meille sen kunniaksi raparperipiirakkaa. Mutta kuinka ollakaan samana päivänä syntyi veljeni perheeseen pieni vauva. Serkuksille tuli tasan 9 kuukautta ikäeroa. Tämän juhlan myötä pöytään saatiin raparperipiirakan lisäksi paljon muitakin herkkuja.

No mitä sitten tulee viime viikonloppuun. Olimme mieheni kanssa juhlimassa ennakkoon meidän kolmatta hääpäivää. Tuo viikonloppu oli kerrassaan täydellinen. Mieheni osasi yllättää minut oikein olan takaa. Nautimme kaikessa rauhassa hotellielämästä Helsingin ydinkeskustassa. Toisena iltana mieheni oli pyytänyt meidän ystävä pariskunnan illastamaan kanssamme. Ruoka ja seura oli mainiota. Ja tytölläkin meni mummulassa sen verran hyvin, että jatkossa voimme tehdä huoletta samankaltaisia hotelliretkiä. :)

"Ei sormus kultainen yksinään,
voi tuoda onnea elämään,
vaan rakastain ja anteeks antain
 käy kulku vieritse onnen rantain."

Juhlat ei ole suinkaan vielä tähän loppumassa, kohtahan on jo juhannus. Juhannussuunnitelmat on vielä auki, mutta sitä tullaan juhlimaan varmasti hyvän ruoan merkeissä joko mökillä, hotellissa tai mummulassa. Lisäksi lähiaikoina on tiedossa polttareita, ristiäisiä, hääjuhlia, kummipojan synttäreitä yms. Polttareista (tai ainakaan niiden ajankohdasta) en valitettavasti voi tänne kirjoittaa, koska voi käydä niin hassusti, että itse morsmaikku saattaa olla lukasemassa. Näin ollen kerron lisää niistä sitten vasta jälkikäteen. Tänä vuonna saan kunnian olla kaasona yhdelle ystävistäni, jonka olen tuntenut aivan vastasyntyneestä saakka.

Tyttö sopivasti heräileekin juuri toisilta päiviuniltaan. Ei muuta, kun kaikille oikein mukavaa kesäkuuta ja juhannusta, jos tulee taas kirjoitukseen taukoja! Myös arki on juhlaa. Kippis sille! :)

Kadonneen kunnon jäljillä

Viime päivinä minun on ollut hankala löytää kokonaisvaltaista hyvää oloa ja tyytyväisyyttä itseeni. Sellaista tiettyä balanssia kehon ja mielen välillä. Luulen, että tiedän mistä se johtuu ja näin ollen aionkin lähteä sitä etsimään.

Olen jo vähän aikaa laiminlyönyt itselleni yhtä tärkeää ja suurta elämäni osa-aluetta, urheilua. Olen tottunut liikkumaan tavoitteellisesti melkeinpä koko ikäni. Pikku hiljaa tapahtunut muutos siihen, että en käykään enää lähes päivittäin kuntosalilla tai juoksemassa, on alkanut tuntua yllättävän suurelta. Sitä huomaa, että kaipaa näitä juttuja elämäänsä takaisin.

Olen yrittänyt selittää itselleni, että olen ollut "tauolla". En tiedä tarkkaan, että miksi, mutta syystä tai toisesta ei ole ollut jaksamista viikottaiseen aktiiviseen elämäntyyliin. Luultavasti puhdasta laiskuutta. Tämä on ollut minulle uudehko ilmiö, koska yleensä urheilen, vaikka kuinka väsyttäisi tai laiskottaisi. Tiedän, että vaikka väsyneenä lähtee liikkeelle, tulee paljon paremmalla mielellä takaisin. Näemmä nyt laiskuuteni on alkanut kasautua ja sen myötä kuntokin on kadonnut. Ei ole tehnyt mieli lähteä edes mihinkään... Outoa.

Olen ollut meistä vanhemmista se, joka viettää aikaa tytön kanssa huomattavasti enemmän. Miehellä on oma aktiivinen urheilu-uransa ja tottakai hänen treenit menevät heittämällä omieni edelle. Nyt hän on tosin "kesälomalla" töistä, mutta urheilu vie suurimman osan ajasta ja työstähän sekin käy. Usein olenkin miettinyt, että haluanko hyödyntää ne yhteiset hetket mieheni kanssa, kun vauva nukkuu, lähtemällä salille tai lenkille? Enpä ole montaa kertaa valinnut kumpaakaan noista. Yksinkertaisesti helpompaa on ollut heittäytyä vain pitkäkseen ja nauttia olosta toisen kanssa. Tärkeää tietysti sekin.

Olen päässyt silloin tällöin käymään jumpassa, kävelyllä tms. Sanoisin, että noin yksi tai kaksi kertaa viikossa. En ole valittanut vähäisestä määrästä tai vaatinut enempää, koska olen ollut tyytyväinen ja nauttinut niistä hetkistä, jotka minulle on suotu. Nyt kuitenkin tarvitsen lisää urheilua elämääni. Tauko on tehnyt tehtävänsä, koska tunnen ja tiedän, että haluan säännöllisyyttä ja sen myötä tuloksia. Itseäni varten.

Tytön kanssa olo on kiehtovaa ja intensiivistä ja sitä en halua missään nimessä laiminlyödä tai vähentää. Tämän kaiken rinnalle yritänkin alkaa toteuttaa itseäni kuitenkin enemmän kuin aiemmin. Kesäkuun missioni onkin siis selvillä: kuntoilua kotosalla, kuntoilua salilla ja kuntoilua ulkoilemalla. Jotakin näistä kolmesta aion harrastaa ainakin kolme kertaa viikossa tunnin ajan koko kesäkuun.

Yrittänyttä ei laiteta... :)

Katsotaan millä mielin ja millä kunnolla sitä ollaan sitten tämän kuun lopulla. Oma ohjelmani "Kadonneen kunnon jäljillä" alkaa täysillä huomenna :) Wish me luck!

Kun oma lapsi sairastaa...

Viime viikko oli poikkeuksellinen ja minulle ensimmäinen laatuaan. Tyttö oli minun mittapuuni mukaan ensimmäistä kertaa kunnolla kipeänä. Hänellä on aiemmin ollut muutaman kerran lämpöä ja nuhaa, mutta kunnon flunssaa (pitkäkestoista sellaista) en ollut vielä kokenut. Nyt hänelle sitten iski sellainen.

Kun oma lapsi sairastaa tekisi mieli ottaa häneltä kaikki kivut pois. Kun seuraa vierestä kuinka toisella on monta päivää putkeen kova yskä ja nuha on siinä hankala pysyä itse tyynen rauhallisena vieressä. Iltaisin oli haastavimmat hetket. Soitin yhtenä iltana useaan otteeseen äidilleni, että pitäisikö nyt mennä lääkäriin näyttäytymään. Tuntui siltä, ettei yskästä meinannut tulla loppua ja se teki niin kipeää hänelle (ja minulle!). Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvinnut lähteä lääkäriin asti vaan saimme kivut ja yskät selätettyä kotikonstein. Imuniistimestä oli meille ainakin apua, se ei ollut mukava operaatio tehdä, mutta vaikutti siltä, että se helpotti tytön tukkoisuutta selkeästi.

Ensimmäisenä iltana kun tyttö oli kipeä ajattelin, että olen valmis huolehtimaan hänestä koko yön ja pitämään häntä tarvittaessa sylissä koko ajan. Oli kuitenkin lohdullista huomata, että vaikka häntä selkeästi sattui, hän osasi jossakin vaiheessa nukahtaa syliini kunnolla. Saimme mieheni kanssa hänet siirrettyä ja peiteltyä omaan sänkyyn, jossa hän nukkuikin aamutunneille asti. Näin ollen pääsin itsekin kömpimään omaan sänkyyni ja sain kai edes vähän nukuttua siinä sekavassa olotilassa.

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.. <3

Kun oma lapsi sairastaa tuntuu kuin olisi itsekin kipeä, vaikka itsellä ei olisikaan mitään. Niin lohdutonta on katsoa sitä pientä toipilasta. On kurjaa, kun hänelle ei ruoka maistu eikä voimia riitä leikkimiseenkään. Toinen on täysin väsynyt. Kumpa niinä hetkinä osaisi tehdä tai sanoa jotain mikä helpottaisi hänen oloaan. Yritin pitää tyttöä sylissä niin paljon kuin mahdollista ja huomasin, että lauloin ja hyräilin karhunpoika sairastaa kappaletta yhä uudestaan ja uudestaan. Toivottavasti siitä oli jotain apua.

Onneksi tämä flunssa on nyt selätetty ja enää ei tarvitse murehtia koko aikaa toisen voinnin puolesta. Näitä tulee varmasti jatkossakin ja ehkä silloin osaan itsekin olla vähemmän "kipeä". Tyttö oli kuitenkin tilanteet huomioiden todella reipas, vaikka ikävän pöpön saikin. Minä itse olin tuon viikon jälkeen aivan puhki. Onneksi sain ladattua akkuja viikonloppuna ja eilen sain myös ansaitun vapaapäivän ja pääsin ystäväni luokse Helsinkiin. Kaikilla on taas hyvää oloa ja jaksamista uuteen viikkoon. Sitä toivotan teille muillekin! :)

Työt kutsuu

Kuten otsikosta näkyy, niin päätös on tehty ja olen palaamassa syksyllä töihin. Kirjoitin aiemmin, kuinka vaikealta tämän päätöksen tekeminen tuntui. Asia tuntuu edelleen vaikealta ja pahalta, mutta tämä ratkaisu oli tehtävä. Pikkuhiljaa onkin varmasti hyvä alkaa valmistautua tähän muutokseen henkisesti. Suoraan sanottuna töihinpaluu pelottaa ja hirvittää. Kuinka osaan olla päivät erossa tytöstä? Kuinka osaan vuoden tauon jälkeen olla taas töissä ja työkavereiden kanssa? Oma lisäjännitys ja pelko tulee varmasti myös siitä, että työpaikka, johon olen palaamassa, on minulle täysin uusi ja tuntematon.

En ole ollut paljoa erossa tyttärestäni. Pisin aika, jonka olen ollut poissa taitaa olla siinä 4-6 tunnin välimaastossa. Useimmat poissaoloni ovat ajoittuneet tytön päiväuniaikaan. Muistaakseni vain yhden kerran olen ollut kokonaisen yön eri rakennuksessa, tosin 500 metrin päässä silloinkin. Ja olinhan alkuaikoina viikon poissa leikkaukseni takia, mutta sitä en jotenkin haluaisi laskea tähän mukaan.

On oikeasti kamala ajatus, että joudun yhtäkkiä olla päivät poissa kotoa ja erossa tytöstä. Ainoa asia, joka mieltäni hieman helpottaa on se, että tiedän tytön olevan 'hyvissä käsissä'. Tällä hetkellä ajatuksena on, että mieheni jää tytön kanssa kotiin. Olen kovin mielissäni tästä ajatuksesta, sillä mieheni itse oma-aloitteisesti ehdotti sitä. Olemme molemmat samaa mieltä siitä, että koti on meidän tytölle ehdottomasti paras paikka jatkaa kasvua ja kehitystä. Joillekin perheille ja lapsille päivähoito on varmasti hyvä/oikea ratkaisu, mutta meistä se ei tuntunut alle vuoden ikäiselle tyttärellemme oikealta paikalta. Tosin on hyvin todennäköistä, että tyttö kehittyy ja kasvaa kolmen kuukauden sisällä ja tilanne näyttäytyy silloin aivan eri valossa. Nyt mennään kuitenkin tällä suunnitelmalla; minä palaan työelämään ja mieheni jää koti-isäksi.

Tytön kanssa kotona oleminen on ollut kiistatta elämäni parasta aikaa. Oman lapsen syntymä, sekä lapsen kehityksen ja kasvun seuraaminen ovat olleet monin eritavoin mullistavia asioita. Kaikkeen tähän kotona oloon ja äidiksi kasvamiseen on sisältynyt paljon iloa ja onnea, mutta myös tuskaa ja hikeä. Ajoittain ollut todella haastavaa ja rankkaa. Kuitenkaan tällaista kasvua ja oppia ihmisenä ei pysty saamaan mistään muualta. Tätä ei voi verrata mihinkään muuhun.

"Kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa"

Tuntuu kurjalta ja ikävältä, että kohta tämä päivittäinen kotona olo tytön kanssa tulee päätökseen. Tiedän, että minulla tulee olemaan valtava ikävä häntä. Haluankin ottaa näistä hetkistä kaiken ilon irti. Välillä on vaikeaa ja välillä helpompaa. On silti hyvä pitää kirkkaana mielessä, kuinka ainutlaatuista ja hienoa aikaa tämä kotona olo pienen lapsen kanssa on. Haluan taltioida sen ikuisiksi ajoiksi mieleeni ja sydämeeni. <3

8kk nukutus ja uni

Viime viikot (tai paremminkin ehkä jo koko viime kuukausi) ovat olleet haipakkaa tytön yöunille menon osalta. Tyttö nukkuu yöt edelleen hyvin 1 tai 2 herätyksellä, mutta itse nukkumaanmeno on ollut mystistä touhua.

Tytöllä on pitkin päivää kova vauhti päällä. Hän on lähiaikoina oppinut nousemaan tukea vasten ja jopa tulemaan sieltä siististi alas. Nykyään hän kurottaa aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Lisäksi hän liikkuu muutamia askelia edes ja taas sekä sivulle (samalla tietysti pitää kiinni jostakin). Kaksi hammastakin näkyy jo hienosti alhaalla.

Päiväunien jälkeen oikeastaan ainoa rauhallinen hetki on silloin, kun me syödään. Sitten tyttö alkaa taas temmeltää oikein olan takaa. Ja enää en ihmettele, että miksi hän on melkein jo kahden tunnin päästä ihan puhki ja väsynyt. Olenkin tämän vuoksi yrittänyt lisätä päivään ja erityisesti iltaan yhä enemmän ja enemmän myös rauhallisia hetkiä. Kauaa hän ei kuitenkaan malta olla sylissä lukemassa esim. kirjaa tai katsomassa piirrettyjä.

Viime iltoina ollaankin ratkaistu tämä ongelma lähtemällä ulos tyttö kantorepussa tai vaunuissa. Tässä samalla on meille vanhemmille tullut uusi harrastus, nimittäin jäätelöiden syöminen. Joka ilta ollaan syöty eri jäätelöitä eri paikoissa. Ja jos ei olla jostain syystä päästy kioskille tai ostoskeskukseen, niin sitten jäätelö on otettu pakasteesta sohvalle syötäväksi.

ÄssäMix :)

Ollaan päivittäin pyritty menemään melko samoihin aikoihin päiväunille ja iltaisin nukkumaan, mutta käytännössä se ei ole tietenkään onnistunut. Näin suurinpiirtein:
Aamu-unet 10.00-11.30
Iltapäiväunet 14.30-16.00
Yöunet 20.00-07.00

Iltaisin tyttö saa iltamaidon ja sen jälkeen häntä hyssytellään sängyssä sylissä. Samalla hän laulaa omaa unilauluaan. Kun tyttö pikkuhiljaa alkaa nukahtaa annetaan hänen vielä hetken olla sylissä. Sen jälkeen hänet siirretään omaan sänkyyn. Ja mitä sitten tapahtuu... 5 sekuntia ja tyttö avaa silmänsä kuin salama kirkkaalta taivaalta, kääntyy hurjalla vauhdilla mahalleen, siitä kontalleen ja siitä sitten reunoja pitkin seisomaan. Ja tätä jatkuu ja jatkuu. Eilen tein ehkä 10 kertaa nukutuksen ja sitten siirron ja joka kerta sama homma. Yhdestoistakerta taisi olla se onnistunut ja sen jälkeen hän jäi kuin jäikin nukkumaan.

Yhtenä iltana testasin mitä tapahtuu, jos annan hänen peuhata sängyssä itsekseen. Hän vaan peuhasi ja peuhasi ja mitä kauemmin hän sai peuhata, sitä vaikeampaa häntä oli saada nukahtamaan. Kyseisenä iltana nukutus venyi melkein 23 asti ja jouduttiin turvautumaan jopa autolla ajeluun.

En olisi kuuna päivänä ajatellut, että nukutus/nukkumaanmeno voi olla näin haastavaa. Unikouluakaan ei ole vielä aloitettu, koska luin jostain, että muutto on yksi iso muutos, jolloin unikoulua ei ole suositeltavaa aloittaa. Täytyy tässä rauhassa kuulostella ja katsoa miten tilanne etenee. Tuntuu, että tulee vaiheita vaiheiden jälkeen.

Loppujen lopuksi tässä unijutussakin helpottavaa on se, että kyllä se uni sieltä joskus kuitenkin tulee. Viime päivinä on ehkä jopa pientä parannusta näkynyt, koska jos "nukkumaan" ollaan menty puoli kahdeksan on tyttö jo kahdeksan aikaan simahtanut. Tosin joka kerta, kun itse saapuu viereiseen sänkyyn 10 aikoihin nukkumaan on tyttö siellä mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Veikkaan, että melkoinen unissakävelijä on tästä tapauksessa tulossa. Kyllä ne uudet taidot vaan tulee sinne uniinkin.

Muuton ihanuus ja kamaluus

Eilen vihdoin muutettiin meidän kesäkotiin. Lähdettiin jo viime perjantaina muuttokuorman kanssa liikkeelle, mutta ei tultu suoraan asunnolle vaan päätettiin, että majoitutaan pariksi yöksi minun vanhempien luokse. Ja hyvä päätös olikin. Juhlittiin vappua perheen kesken hyvän ruoan kera. Tytön ensimmäinen vappu oli ikimuistoinen ainakin minulle. Hän sai ihka oman vappupallon. Sitä aitoa iloa oli niin kaunista katsella.

No mitä tähän muuttoon tulee, niin täytyy rehellisesti myöntää, että on ollut kovin raskas ponnistus. Luulen, että myös muille perheenjäsenille. Jotain kertoo ehkä sekin, että tyttö nukkui viime yönä pisimmät unet, kuin koskaan aikaisemmin. Hän nukahti pitkän päivän jälkeen 10 illalla ja heräsi vasta vartin yli kuusi aamulla. Aika hienosti, vaikka nukkumaanmeno oli selkeästi myöhemmin kuin normaalisti. Saa nähdä oliko tämä ensimmäinen ja viimeinen kerta, vai tuleeko tästä tapa.

Sisustustaulu oli täällä kesäasunnossa jo valmiina :)

Tässä muuttaessa on taas muistunut mieleen, kuinka ihanaa ja kamalaa tämä samanaikaisesti on. Listasin tähän muutamia juttuja, joista oon ollut onneni kukkuloilla ja sit melkeinpä heti sen jälkeen totaalisen musertunut.

Ihanaa: 

- Koti on puhdas ja siivottu meitä varten

- Pääsee laittamaan tavaroita paikoilleen ja sisustamaan

- Kaikki turha krääsä on poissa

- Vaihtelu virkistää ja tajuaa kuinka ihana koti meillä on täällä ja myös Jyväskylässä 

- Hoitoapua ja lapsuuden ystäviä on lähellä

Kamalaa 

- Jyväskylän ystävät on kaukana poissa :(
- Pakata tavaroita ympäri ämpäri "kiireessä"

- Kantaa tavaroita edes takas ja ei edes muista missä on särkyvää ja missä ei (onneksi ei mikään mennyt rikki)

- Yrittää pysyä kärryillä mitä tavaroita on laittanut mihinkin. Saa etsiä joka paikasta ja kun yrittää etsiä jotain yhtä tiettyä tavaraa menee ikuisuus, kun ei muista mihin sen laittoi...

- Yrittää muistaa ostaa kaikki tarpeelliset keittiöjutut: mausteet, jauhot, talouspaperit yms. Ja sit kun luulee, että on jo ostanut kaiken oleellisen huomaa, että ei oo suodatinpusseja eikä kahvia. 

- Joutuu tehdä ruokaostokset itselle tuntemattomassa kaupassa 

Siinähän niitä nyt oli, alko mennä jo överiksi... mut jännästi sitä huomaa arvostavansa tuttua ja turvallista kauppaa, jossa tuli käytyä Jyväskylässä melkein päivittäin. Kolikolla on kääntöpuolensa. Onneksi tärkeimmät asiat kuitenkin mukana. Oma perhe. Perhe tekee kodin. 

Ihanaa kotoisaa loppuviikkoa!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Syy hiljaiseloon on yksinkertainen: olen juossut päivästä toiseen tytön perässä ympäri huushollia.

On oikeasti yllättävää, kuinka nopeasti meidän pienokainen on oppinut uusia asioita. Tuntuu, että juuri hän oppi ryömimään, sitten konttaamaan ja nyt jo noustaan seisomaan. Viikko sitten hän alkoi ihan itsekseen nousemaan portaita ylöspäin. Ei varmaan aikaakaan, kun hän jo kävelee...

Täällä kotona piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tyttö haluaa koskea, maistaa ja kokeilla aivan kaikkea. Hän haluaa kiivetä ihan mihin tahansa ja aivan koko ajan. Ensin kiivetään sohvalle, sitten sohvapöydälle, sitten tv-tasolle, sitten säkkituolille, sitten lelukorille, sitten portaisiin ja niin edelleen. Käsittämätöntä touhua, mistä tämä kaikki energia kumpuaa?

Kaikkea on testattava hinnalla millä hyvänsä :)

Kun olen saanut tytön edes hetkeksi rauhoittumaan ja nukkumaan, on pitänyt miettiä järkevästi mihin käyttää oman aikansa. Blogin kirjoittaminen on myös tästä syystä jäänyt vähemmällä. Unien pituus on maksimissaan sen 2 h ja tuntuu, että se aika menee hirveällä vauhdilla. Yleensä käytään aikaani johonkin seuraavista:

• teen ruokaa
• syön
• käyn suihkussa 
• käyn vessassa 
• pesen pyykkiä 
• valmistelen tytön seuraavia aterioita
• siivoan leluja pois lattialta
• pakkaan muuttotavaroita
• selailen puhelinta

Ja siihen ne jää. Hyvä jos noista kerkeää edes muutaman tehdä. Mitään muuta järkevää en oikeastaan enää päivisin saa tehdyksi. Televisiota en kerkeä avata, saati istua sohvalle lukemaan kirjaa tai lehteä. Pakkaaminenkin on ollut täysi mahdottomuus. Aina yksi tavara sinne ja toinen tänne. Ei taida kovin paljon lähteä tavaraa mukaan.

Tytön ollessa hereillä kaikki omat asiat jää toissijaiseksi, koska on pakko seurata jatkuvasti silmä kovana, missä hän viilettää. Jos joskus olen voinut tehdä jotain muuta samanaikaisesti, on se tällä erää historiaa. Tuntuu, että melkein joka kerta, kun en ole ollut hänen takana varmistamassa, hän on kaatunut. Useimmiten pää kolahtaa lattiaan. On tosi surullista kuulla se parkuva itku heti kaatumisen jälkeen. Muutaman kerran nenäkin on osunut ikävästi lattiaan ja on tullut hieman verta. Silloin huomasin, että itsekin hätäännyin, vaikka mitään vakavaa ei onneksi tapahtunut.

Noita kaatumisia ja kolautuksia on tapahtunut käytännössä aina silloin, kun olen ollut lämmittämässä maitoa, hakemassa itselleni nenäliinaa, vastaamassa puhelimeen tms. Tuntuu, etten voi hetkeksikään kääntää selkääni, koska aina sillon tapahtuu. Tiedostan, että tämä on meille kummallekin vielä uusi vaihe ja täydellistä opettelua, enkä sen vuoksi uskalla jättää tyttöä oikein hetkeksikään tarkkailematta. En luota siihen, että alastulo olisi hänellä vielä hallinnassa. Ja sitähän nuo kolautuksetkin varmasti kertovat, ei ole homma vielä hanskassa.

Nyt ymmärrän, mitä muut tarkoittivat, kun sanoivat, että ole ihan tyytyväinen siihen, kun vauva ei liiku mihinkään. Tottakai olin iloinen ja tyytyväinen silloinkin, mutta pakko myöntää, että sitä odotti ihan tohkeissaan, milloin aletaan liikkua. Onhan se nyt niin siistiä! Ei sitä kuitenkaan osannut ajatella, kuinka paljon tuskahikeä ja huolta voi tämäkin aiheuttaa. Nyt liikutaan ja lujaa. Olen täysin työllistettynä tässä hommassa.

Uskoisin, että kolhuja tulee aivan varmasti nyt ja myöhemmin. Eräs lääkäri sanoikin mielestäni osuvasti: "Meistä kukaan ei olisi hengissä, jos pienet kaatumiset ja kolhut maantasolta olisivat hengenvaarallisia." Niinpä. Onneksi ihmisten kallot ovat hyvin kehittyneitä ja ilmeisen kestäviä. Silti mietin vakavasti konttauskypärän hankintaa oman mielenterveyden vuoksi. Voisi edes käydä vessassa rauhassa.

Ja me käytiin muuten vajaa viikko sitten 8 kk neuvolassa. Tyttö ei ole vielä täyttänyt 8 kuukautta, mutta muuton takia tarkastus oli jo nyt. Pituutta oli n. 69 cm ja painoa 8650g. Kasvu etenee oikein tasaisesti ja muutenkin meidän arki ruokailuineen kaikkineen sujuu varsin hienosti. Ainoa mikä itseä huolettaa on tytön yösyöminen. Meillä syödään edelleen öisin. Yleensä kerran tai kahdesti. Jos tyttö sattuu heräämään 5 jälkeen, niin tällöin yritetään vielä jatkaa unia maidon avustuksella. Tänään se ei kuitenkaan onnistunut ja lopullinen herätys olikin 5.15. Siihen aikaan tyttöä ei kiinnostanut mikään muu kun sängyssä kiipeily. Kyllä siinä on vissi ero, että saako herätä viideltä vai kuudelta. Voin kertoa, että tuntuu.

Meillä voisi olla hyvä sauma yrittää vieroittaa tyttöä pois noista yösyömisistä, kun muutetaan kesäksi muualle. Pelkään, että hänelle on jo tullut siitä tapa, jota vaan joka yö toistetaan. Pikku hiljaa hyvä tulee varmasti tässäkin asiassa... katsotaan miten meidän käy. Vaikea uskoa, että se vaan loppuu yhtäkkiä itsestään.

No väsymyksestä johtuen taidankin tästä painua sohvalle, vaikka sitä ei tuossa "yleensä käytän aikaani johonkin seuraavista" listauksesta löydykään. Tämä on ansaittu poikkeus ja kerkesinpä jopa pitkään aikaan kirjoittaa tännekin. Kivaa loppuviikkoa! :)

Pelko

Sain tänään kirjeen Kuopion yliopistolliselta sairaalta. En halunnut avata kirjettä, vaikka tiesin, että siellä ei luultavasti ole kuin lasku tai mahdollinen ajanvaraus. Ja niinhän siellä oli. Kirjeessä luki, että leikkaava lääkäri x.x soittaa sinulle x.x.2017 kello 9-16 välisenä aikana.

Näitä kirjeitä en ole innolla avaamassa.

Onpa kiva odotella tuota lääkärin soittoa melkein kahden kuukauden päähän ja siihen asti taas pelätä, että mitähän sieltä tulee. Mielikuvitus on lähtenyt jo hyvälle laukalle. Mulle ainakin olisi parempi, että lääkäri vaan soittaisi, sillon millon sille sopii eikä olisi mitään soittoaikoja ilmoitettuna. Tottakai ymmärrän, että mun pitäisi sitten päivystää puhelimen äärellä 24/7 ja lääkäreillä ei ole ylimääräistä aikaa tuhlattavaksi, mutta silti. Ei ainakaan sillä tavalla, että kirje tulee 2 kuukautta etukäteen.

Pelkään nykyään enemmän kuin koskaan aiemmin. Pelko koskee eniten sitä, että kasvain aivoissani, jota kukaan ei ole tunnistanut, on jossakin vaiheessa vaaraksi minulle. Pelkään etten näkisi enää koskaan perhettäni, ystäviäni ja muitakaan tuttuja. En usko, että tuo pelko hellittää koskaan. Pelko, jota tunnen on kokonaisvaltaista ja musertavaa. Se saa heikoksi ja hauraaksi. Pelko konkretisoituu aina niissä hetkissä, kun olen hoitavien lääkäreideni kanssa tekemisessä. Se muistuttaa siitä, että en ole täysin terve ja, että uhka on aina olemassa...

Kauheinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää. Minua tutkitaan ja tarkkaillaan jatkuvasti. Tutkimusten jälkeen kerrotaan aina tuloksia. Sama jatkuu uudelleen ja uudelleen. Joka kerta on mahdollista, että uutiset ovat hyviä tai huonoja. Ja se, että ne voi olla huonoja on jotain niin hirveää. Ajatuskin siitä vetää ihan voimattomaksi, mitä jos...

Ja tänään olenkin melko syvissä vesissä, koska sain huonoja uutisia. Endokrinologi soitti ja ilmoitti, että yhtä lääkeannostani joudutaan nostamaan. Arvot ovat menneet huonompaan suuntaan ja ei auta, kun kokeilla lääkeannoksen lisäämistä. Toivotaan, että se auttaa ja saa aikaan positiivisen muutoksen. Puhelun aikana hän vielä kyseli, että onko esiintynyt vapinaa, rytmihäiriöitä tai hikoontumista. Mitä kysymyksiä ne oikein oli? Hirvittää ja pelottaa. Ei ole onneksi ollut esiintynyt mitään noista.  

Pelottavaa on sekin, että näistä lääkkeiden vaikutuksista ei koskaan tiedä... Sivuvaikutuksia tulee väistämättä. Toivottavasti tämän yhden lääkkeen lisääminen ei aiheuta mitään suuria oireita minulle. Omasta mielestä olo on tuntunut ihan hyvältä, mutta arvot kertovat toista... Sekin on pelottavaa, että en huomaa kehoni viestejä :( 

Olen aina ollut taistelija ja olen edelleen. En anna herkästi periksi. Toivon niin tajuttomasti, että päässäni ei ole tapahtunut mitään muutoksia huonompaan suuntaan. Joka hetki minussa on se pieni pelko, että sinne jäänyt pala kasvainta onkin lähtenyt uusiutumaan ja kasvamaan. Sekin, että nuo arvot ovat lähteneet huonontumaan tuon yhden hormonin osalta on huolestuttavaa ja saa pelkoa vieläkin suuremmaksi.

Täytynee soittaa kohta puoliin lääkäri tuttavalleni ja kertoa tilanteesta. Sen avulla saan mieleni rauhoittumaan ja purkamaan näitä tunnon tuskia. Nyt sain tännekin kirjoitettua näitä ahdistavia juttuja pois mielestä ja helpotti heti. Pelko ja huolet pois. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Kaikkea hyvää toivon kaikille <3

Mitä opin matkustamisesta vauvan kanssa?

10 päivän mittainen reissu on ohi ja ollaan palattu kotiin. Tuo reissu oli ainakin minulle juuri sitä mitä kaipasin. Sai nukkua mihin aikaan tahansa, sai istua valmiiseen ruokapöytään, sai hiihtää, sai löhötä, sai viettää aikaa perheen kanssa, sai unohtaa arjen murheet, sai olla täydessä uutispimennossa. Tässä vain muutamia mainitakseni.

On sanomattakin selvää, että 10 päivän aikana sattui ja tapahtui. Täytyy myöntää, että joitain asioita tulen ensi kerralla tekemään toisin. Kaikkea ei voi tietenkään suunnitella ja tietää etukäteen, mutta valmistautua kyllä voi. Olen varma, että opin ensi kerralla olemaan vieläkin tarkempi muutamissa jutuissa.

Perjantai-iltana me oltiin matkustamassa yöjunalla Lappiin, jonka tarkoitus oli lähteä 23.56 Tampereen asemalta. Kaikki meni hienosti siihen asti, kunnes olimme saapuneet rautatieasemalla 23 aikoihin. Tyttö heräsi pätkittäisiltä "yöuniltaan" ja ihmetteli, että miksi hän ei ole kotona nukkumassa. Minä lohdutin ja selitin hänelle, että kohta päästään junaan nukkumaan. Sillä hetkellä lävähtikin isolle junascreenille ennalta-arvaamaton takaisku. Juna oli yli 2 tuntia myöhässä. 

Ollaan joka vuosi menty vastaavalla yöjunalla Kolariin ja kertaakaan meidän historiassa se juna ei ole ollut myöhässä. Myöhästyminen oli tosi raskas juttu niin minulle kuin kovin väsyneelle tytöllekin. Tuntui, että ne sekunnit, minuutit ja tunnit siellä odotusaulassa kesti ikuisuuden. Junaan päästiin vasta keskellä yötä, puoli 2 aikoihin. Siellä tyttö onneksi rauhoittui ja nukahti yöunilleen. Siihen asti kaikki oli kyllä melkoista taistelua. Kaiken lisäksi juuri tällä matkalla tytöllä oli ensimmäistä kertaa ikinä flunssa, nenä vuosi ja yskitti. Sekin vaikutti ja vaikeutti hänen oloaan. Tultiin siihen lopputulokseen, että jatkossa meidän juttu on ehdottomasti päivällä matkustaminen. Emme siis halua enää yöjunaan, ainakaan 7 kuukautisen kanssa. 

No sitten toinen asia, josta otin opikseni. Ensinnäkin työni puolesta olen tottunut järjestelemään ja organisoimaan asioita kunnolla etukäteen. Teinkin kattavan Excel-taulukon silmällä pitäen tytön matkalle tarvittavia asioita. Listasin kuinka paljon ja mitä kaikkia ruokatarvikkeita, vaippoja, harsoja, bodyja yms. tarvitaan. Laskelmat ja listaukseni meni ruokapuolessa sopivasti (hieman yläkanttiin), mutta bodyissa ja vaipoissa olinkin arvioinut liian niukasti. Bodyt eivät olleet kuitenkaan ongelma, mutta vaipat osoittautuivatkin suuremmaksi päänvaivaksi.  

Yövyimme siis hotellissa, joka sijaitsi n. 200 kilometriä Kolarin asemalta. Olemme joka vuosi olleet samassa paikassa ja tiesin, että sieltä lähistöltä löytyy kyläkauppa, josta saadaan tarvittaessa ostettua lisää tavaraa. Vaippojen lähestyessä loppua lähdettiinkin ostoksille. Kaupassa pyöriessä en nähnyt vaipan vaippaa. Kävi ilmi, että koko kylässä ei ollut yhtään vauvaa ja näin ollen ei heilläkään ollut vaippoja myynnissä. Lähin kauppa oli yli 70 kilometrin päässä. Siinä vaiheessa olin kyllä vähällä repiä pelihousuni.

No onneksi asioilla on tapana järjestyä ja avulias hotellin henkilökunta soitti meidän takiamme pari puhelua. Heidän tuttavat pystyivät tuomaan hotellille tullessaan meille vaippapaketin. Luojan kiitos.

Suurimmista takaiskuista selvittiin kuin selvittiin ja niistä otettiin opiksi. Ensi kerralla osaan ainakin tuplata (ellen triplata) vaippojen määrän. Ja mikä parasta, tyttöä ei ainakaan nämä minun kömmähdykset häirinneet, vaan sen sijaan hän päätti opetella matkalla paljon uusia juttuja. Tällä hetkellä muodissa on konttaus ja kiipeily. Luulen, että en tule hetkeen unohtamaan, miten ja missä konttaus ja kiipeily saivat alkunsa. :)

Stressitasot on tällä hetkellä matalammalla, sillä olen saanut viimeisetkin matkalaukut purettua ja pyykkivuoret pestyä. Olen hetken kerennyt hengähtää ja kohta alkaa sama rumba alusta. Seuraavana Excel-taulukointia ja pakkaamista kesää ajatellen. Tällaista se on. Stressikäyrä lähtee mukavasti uudelleen nousuun. 

Kivaa ja stressitöntä alkanutta viikkoa! 

Kesäkoti

En ole tainnut vielä tänne mainita, että ollaan kesäksi muuttamassa miehen urheilu-uran vuoksi etelä-suomeen. Mielenkiinnolla odotan, miten pienen vauvan kanssa tämä muuttoruljanssi sujuu ja ennen kaikkea, miten me viihdytään muualla kuin omassa kodissa. Täältä ei millään raaskisi lähteä pois.

Meillä on tarkoituksena jättää suurin osa kalusteista ja tavaroista tänne. Yritetään ottaa mukaan vain kaikki "pakollinen". Mukaan tulevien tavaroiden valitseminen täytyy varmaan jo kohta puoliin aloitella, koska toukokuu ja muutto tulevat yllättävän nopeasti. Vauvan kanssa pakkaaminen ei ole enää ihan yksinkertaista. Parempi tehdä pieniä juttuja pikkuhiljaa, jotta saa kaiken oleellisen mukaan.

Tulee ikävä tätä kotia <3
Onneksi kuitenkin tärkeimmät tulee mukana.

Ei olla vielä täysin päätetty, että otetaanko mm. syöttötuoli, vauvan pinnasänky ja omat sängyt mukaan. Mulle ainakin oma sänky olis ihan ykkösjuttu. Siinä on niin paras nukkua. Sänkyjen kuskaaminen ei kuitenkaan ole helppo homma. Ne pitää suojata tosi hyvin ja kuskata mielellään sateettomassa säässä peräkärryllä. Täytyy katsoa ja tunnustella millaiset sängyt tulevassa vuokra-asunnossa on ja tehdä päätös sitten sen mukaan. Lisäksi noiden pinnasängyn ja syöttötuolinkin kohtalo selviää, kun tiedetään mihin ollaan menossa ja mitä tavaroita siellä mahtaa olla.

Ollaan saatu tähän nykyiseen kotiin kesän ajaksi vuokralaiset. Oli tosi hyvä säkä, että meidän tutun tutut tarvitsivat väliaikaista asuntoa juuri tuohon samaan ajankohtaan. Meille on tärkeää, että tiedetään ja tunnetaan jotakin kautta ne, jotka tässä asuu. Voidaan sitten luottavaisin mielin lähteä täältä ja antaa heidän asua täällä kaikessa rauhassa.

No sitten asiasta toiseen. Tässä on aikalailla riittänyt menoa ja meininkiä viime päivinä. Mies oli joukkueensa kanssa ulkomailla ja minä olin sen aikaa tytön kanssa mummulassa. Maanantaista lähtien ollaan taas vietelty "rauhaisaa" aikaa kotosalla. Rauhaisalla tarkoitan sitä, että ei ole ollut mitään suurempia menoja suuniteltuna. Tyttö tosin liikkuu jo ympäri kämppää niin hurjaa vauhtia, että siitä on rauhallisuus kaukana.

Huomenna tuo mainitsemani rauhaisa kotona olo vaihtuu aktiiviseen lomailuun. Ollaan lähdössä viikoksi hiihtelemään Lappiin  ja nauttimaan sen upeasta luonnosta. Ainoa ikävä takaisku matkaa ajatellen on se, että mies on tullut kipeäksi. Tällä hetkellä minustakin tuntuu, että voimat alkavat huveta, kurkku on kipeä ja nenäkin alkaa olla tukossa. Toivotaan, että saan tämän flunssan alun selätettyä ja minä en tule kipeäksi. Täytyy pitää myös käsiä ristissä ettei tuo pikkuinen saa tartuntaa. No reissuun lähdetään jokatapauksessa, ollaan sitten kipeitä tai ei.

Todennäköistä on, että matkan aikana en kirjoittele tänne ollenkaan. Instagramiin sen sijaan laitan kuvia, kuinka meillä siellä pohjoisessa sujuu. Laitahan minut seurantaan: kauniskatse :)

Kivaa tulevaa viikonloppua kaikille siellä ruudun toisessa päässä!

Tasan 4 vuotta sitten

4 vuotta sitten, 31.3.2013, oli yksi elämäni hienoimmista päivistä. Olimme silloin perheen yhteisellä jokavuotiselle Lapin matkalla.

Tunturissa hiihdeltiin Hetta-Pallas reitillä.

Näihin samoihin kellon aikoihin hiihdin tuntureilla silloisen poikaystäväni kanssa. Olimme juuri nousseet tunturin laelle. Odotin innoissani, että saan laskea alas hurjaa vauhtia. Maisemia olin ihastellut jo noustessa, joten huipulle päästyä en malttanut enää odottaa ja lähdin käytännössä heti laskemaan. Kuulin poikaystävän sanovan, että odotahan hetki, mutta minä olin jo kovaa vauhtia menossa alaspäin.

Ei mennyt kovin kauaa, kun kaaduin. Se oli elämäni paras kaatuminen. Nauroin, makasin maassa ja huusin poikaystävälleni, joka tuli perässä, ettei käynyt kuinkaan. Hän laski viereeni ja nosti minut ylös. Tämän jälkeen hän ikään kuin myös itse oli kaatuvinaan. Hän polvistui. Minua kosittiin. Itkin onnesta. En voinut uskoa sitä todeksi. Vastasin heti myöntävästi. Olin ällikällä lyöty. Olin niin onnellinen ja rakastunut.

Koko loppumatkan hiihto meni kuin siivillä. Olo oli kevyt, häkeltynyt ja kutkuttava. Hymyilin yhtenään. Uskon, että suurin osa vastaantulijoista ihmetteli, että mikä ihmeen virne tuolla on kasvoilla.

Hiihdimme tulevan mieheni kanssa päivän aikana yhteensä n. 50 kilometriä. Ei tuntunut missään. Kaikki kolotukset ja väsymykset siltä päivältä oli tiessään. Olin onnellisin tuleva morsian koko Lapissa ja koko maailmassa.

Morsian -nimike on nyttemmin muuttunut vaimoksi. Vaimona olo on ollut mahtavaa. Olen edelleen hyvin onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä saadessani olla juuri minun mieheni vaimo.

Kosinta oli mielestäni kekseliäs, kaunis ja omaperäinen. Olin täysin yllättynyt. En olisi ikinä voinut kuvitella, että minut kihlataan noissa itselleni tutuissa ja rakkaissa maisemissa. Ennen kaikkea tämä kosinta on yksi ikimuistoisimmista asioista, joita minulle on tapahtunut. Toivon, että en tule sitä koskaan unohtamaan.

Aion nauttia tästä kihlajaispäivästä kuohuvan ja hyvän ruoan merkeissä. Aurinkoa viikonloppuun!

Päätösten aika

Viikko sitten työnantajani soitti minulle ja kyseli kuulumisia. Puhelun edetessä tiesin, että jossain vaiheessa hän tulee kysymään palaanko ensi syksynä töihin.

Tunsin oloni epävarmaksi. En osannut antaa hänelle vielä vastausta. Olen tietysti miettinyt näitä asioita paljonkin, mutta en ollut päässyt mihinkään lopputulokseen.

Puhelun aikana rohkaistuin kysymään häneltä onnistuisiko, että ilmoitan hänelle johonkin päivään mennessä minun lopullisen päätökseni. Kerroin hänelle, kuinka vaikea ja iso juttu tämä on minulle ja etten millään pysty tekemään sitä ratkaisua tässä hetkessä.

Kumpa saisi olla kotona mahdollisimman pitkään. <3

Hän oli ymmärtäväinen ja antoi "lisäaikaa" miettiä rauhassa tilannetta. Helppoa ei ole ollut ja tuntuu, että toisena päivänä olen palaamassa töihin ja toisena jäämässä kotiin.

Monesti olen kysynyt itseltäni: Mitä, jos tämä on ainoa lapsi, joka meille siunaantuu? Mitä jos en enää koskaan saakaan olla kotiäitinä? Miksi valitsisin työn enkä kotona oloa tytön kanssa? Miten pärjäämme taloudellisesti, jos miehellä ei olekaan ensi syksynä töitä? 

Perhe on minulle tärkein. Se on sanomattakin selvää. En kuitenkaan pysty elämään sen ajatuksen kanssa, että meidän perheellä olisi taloudellisesti liian tiukkaa. Laskut on maksettava ja ruokaa pitää saada pöytään. Näin ollen on tehtävä uhrauksia. Täytyy valita työ. Niin pahalta, kun se tuntuukin. 

Tahtoisin olla paikalla, kun tyttö ottaa ensimmäisen askeleensa. Tahtoisin olla kuulemassa, kun hän sanoo ensimmäisen sanansa. Tahtoisin olla lohduttamassa, kun häntä surettaa. Tahtoisin olla hänen kanssaan, niin pitkään kotona kuin vain voin. 

Kaikkea saa haluta ja tahtoa, mutta kaikkea ei voi saada. Ja kuten todettua perhe on se tärkein. Teen sen eteen kaikkeni. Tässä hetkessä ja tilanteessa vaikuttaa nyt siltä, että kerron työnantajalleni töihin paluusta. Vielä on kuitenkin mahdollista, että mieheni saa syksyn työkuviot selville. Ja jos ne varmistuu, niin silloin aion todellakin olla kotona. <3

Uusi ulkoasu

Muokkasin blogini ulkoasua hieman uusiksi. Tällä viikolla otettiin puolivuotiskuvia ja sain innostuksen vaihtaa otsikkokuvaa. Samalla muuttui muukin värimaailma.

Miltä uusi ulkoasu vaikuttaa? Mitä muutoksia voisin tehdä, että saisin blogistani vieläkin lukijaystävällisemmän? Otan mielelläni kaikenlaista palautetta vastaan.

Uusi kuva otsikon tilalle 

Aurinkoista viikonloppua! :)

Kahdet päiväunet

Ohhoh, onpa tullut taas kirjoiteltua näitä vauva ja äiti höpinöitä. Jatketaan nyt vielä tälläkin kertaa samalla linjalla.

Täällä ollaan siirrytty kahden päiväunen rytmiin. Olin miettinyt itsekseen ja kysellyt muilta äideiltä, että missä vaiheessa tulee muutos päiväunien suhteen ja miten se tapahtuu? Meillä kaikki meni ainakin täysin luontevasti ja tytön oman "halun" mukaan.

Aiemmassa tekstissäni kerroin, kuinka "epäonnistunut" aamupäivä meillä oli perjantaina. Tällöin tytön nukkumaanmeno venyi ja hän pääsikin vaunuihin unille vasta puoli 10 aikoihin. Nämä unet kesti melkein 12 asti. Tämä muutti seuraaviakin unia myöhemmäksi, puoli 3 aikoihin mentiin nukkumaan. Ja niiltä unilta tyttö heräsi vasta vähän ennen viittä. 

Illalla tajusin, että tässähän ollaan jo menossa nukkumaan ja kello on puoli 8. Toimiva ja hyvä rytmi muodostui täysin vaivihkaa. Tätä uutta rytmiä ollaankin toteutettu jo siitä lähtien. Aavistus nuo nukkumis- ja syömisajat muuttuvat suuntaan tai toiseen  (+- 30 min), mutta jokatapauksessa rytmi on jo aika samankaltainen. 

Tällä tavalla täällä suurinpiirtein mennään:

• 19.30-7.00 Yöunet
• 8.00 Aamupuuro
• 9.15-10.45 Vaunu-unet
• 11.00 Kasvissose + maito
• 13.00 Välipala luumu
• 13.15-16.00 Vaunu-unet
• 16.15 Kasvissose + maito
• 19.00 Iltapuuro 

Yöllä unta 11,5 h ja päivällä 4,5 h. Aterioita on jo viisi päivässä ja hyvänkokoisia annoksia. Maidon määräkin tuntuu koko ajan vähenevän.

Pakko hehkuttaa myös sitä, että nyt yöunetkin ovat olleet vähemmillä herätyksillä. Yksi yö oli jo niin, että hän nukkui ilta 8 aamu 5 ilman herätyksiä. Se oli aika huippu juttu. Itseasiassa myös yhden ystäväni vauvalla on ihan sama homma, kehitystä siis tapahtuu koko ajan :)

Suuri kehitysaskel on tapahtunut myös liikkumisessa. Tyttö on lähtenyt lattiatasolla kulkemaan eteenpäin. Aikamoista mönkintää se on, mutta selkeästi edetään. Eilen liikuttiin jo tosi pitkiä matkoja ja kohta mun on varmaan lähdettävä itsekin kierimään lattialla ja poistamaan sieltä suurimmat vaaranpaikat. Olisi nimittäin ihan mukavaa, jos ei tarvitsisi koko ajan juosta perässä katsomassa, että missä se nyt viilettää, mutta niin se varmaan aluksi menee.

Tällä tytöllä on jo kova vauhti päällä. Kuva vauvatapahtumasta :)

Ja ainiin vielä tuohon edelliseen tekstiini on pakko lisätä, että myös neuvolan jälkeen on aina välillä tullut huono fiilis ja sitä on hetken ajatellut olevansa huono äiti. Se on aika surullista, koska sieltä jos jostakin mun mielestä ei saisi tulla sellaista oloa. Sekin varmasti johtuu osittain omasta "herkkyydestä", mutta on siinä myös ollut muutamia kertoja terveydenhoitajalla ylilyöntejä.

Huono äiti fiilis

Välillä tuntuu ettei mikään onnistu. On pettynyt itseensä äitinä. Tänään aamulla minulle tuli todella huono äiti fiilis. Olen kokenut näitä aiemminkin ja ajattelin hieman avata omia tuntemuksia ja tilanteita, joissa näitä tulee. Onneksi nämä tunteet ovat omalla kohdallani lyhyitä ja ohimeneviä, mutta silti ne harmittaa ja tuntuu inhottavilta jälkikäteenkin.

Tänään aamulla meidän tyttö oli niin iloinen ja tyytyväinen kuin vain voi olla. Tyytyväisyys jatkui ja jossakin vaiheessa aloin huomata väsymyksen merkkejä. Mietin, että nythän voisi olla hyvä hetki ottaa aamu-unet omassa sängyssä. Ajattelin, että se voisi helpottaa illallakin nukkumaanmenoa. Ehkä sitä olisi hyvä harjoitella näin päiväsaikaan, kun hän on väsynyt, mutta hyväntuulinen.

Päätin yrittää nukuttamista niin, että heijailen ja paijailen ja autan häntä ikään kuin "nukahtamaan itsekseen". Päätin etten anna tuttipulloa, joka on ollut meillä lähes aina helppo reitti siihen, että uni tulee varmuudella hetken kuluttua. Aamupala oltiin syöty vähän aikaa sitten, joten pullo olisi siinäkin suhteessa ollut tarpeeton.

Tyytyväisenä vauva jokelteli sylissäni ja myös pinnasängyssä. Hän katseli ympärilleen ja sängyssä välillä pyörähtelikin. Käänsin aina takaisin. Hän hieroi silmiä silloin tällöin ja alkoi olla väsynyt, mutta edelleen oli kovin tyytyväinen. Kuitenkaan tyytyväisyys ja ihmettely ei jatkunut loputtomiin.

Ajattelin, että en luovuta, vaikka mikä olisi, kyllä se uni sieltä tulee. Lopulta tytön turhautuminen ja suru olivat liian suuria minun kestettäväksi. Itkua itkun perään. Oltiin yliväsyneitä. Tyttö varmasti mietti itkiessään, että miksi äiti et vain anna sitä tuttipulloa, nukahtaisin heti. Hyräilin ja heiluttelin. Yritin pysyä rauhallisena. Tunnin yrittämisen jälkeen en kuitenkaan enää pystynyt. Oli niin huono äiti fiilis. Miksi teen näin tytölleni? Miksi en vain lähtenyt tänäkin aamuna totuttuun tapaan ulos vaunuilla?

Käsi kädessä <3

Muutama tällainen samantyylinen nukuttamisyritys on ollut ennenkin ja jos se on epäonnistunut, niin mulle on jäänyt todella huono mieli.

Tyttö on tähän mennessä nukkunut melkein kaikki päiväunet vaunuissa. Lähes joka kerta hän on nukahtanut ilman minkäänlaisia kitinöitä. Tiedän, että voin katsoa vain peiliin tässä asiassa. Olen itse meidät tähän tilanteeseen ajanut. Olen opettanut hänet nukahtamaan vaunuihin ja mielellään liikkeessä oleviin sellaisiin. Syliinkin hän tietysti nukahtaa, mutta silloin se maito ja tuttipullo ovat yleensä suuressa roolissa. Illalla yöunetkin alkavat useimmiten niin.

Tuon tuskaisen yrittämisen jälkeen olikin helppo valita mitä tehdä seuraavaksi. Mennään vaunuihin. Luovutin ja en halunnut enää yrittää. Tyttö nukahti oitis ja unet kesti noin kaksi tuntia. Sen jälkeen tyttö heräsi levänneenä ja iloisena. Hän ei näyttänyt enää muistavan sitä edeltävää äidin tyhmää nukutusyritystä.

Purin pettymystäni miehelleni hänen tultua kotiin. Hän oli hyvin ymmärtäväinen. Onneksi myös juuri tilanteen jälkeen pystyin kertoa tuntemuksia toiselle äidille. Silti vieläkin tuon epäonnistumisen miettiminen tuntuu pahalta. Kumpa näihin epäonnistumisiin osaisi suhtautua sillä tavalla, ettei tässä käynyt kuinkaan. Kumpa tästä nukuttamisesta ilman tuttipulloa ei tekisi liian suurta "peikkoa" itselleen. Tuttiahan meillä ei tyttö suostu syömään, kaikkia erilaisia on testattu.

Ajattelen, että ideaalissa tilanteessa tuo nukkumaanmeno (niin päivällä kuin illalla) voisi olla sellainen mukava ja ihana juttu niin nukuttajalle kuin nukkujallekin. Haluan pyrkiä luomaan itselleni ja tytölle sellaista tunnetta. Kuitenkin silloin vaikeuksien tullessa eteen on enää vaikea päästä kiinni siihen olotilaan. Tuntuu, ettei mikään muu auta kuin se tuttu ja turvallinen tuttipullo. Ja silloin se huono äiti fiilis nostaa päätään, tuntuu ettei osaa nukuttaa omaa lastaan muilla tavoin. Se tuntuu pahalta.

Huono äiti hetkiä tulee joskus myös silloin, kun on pitkään erossa vauvasta. Vaikka tiedän hyvin, että vauvalla ei ole mitään hätää ja hän varmasti pärjää hetken ilman minua. Väkisinkin, kun mietin tässä nyt omia poissaoloja, niin palaa elävästi mieleen sekin vaihe, kun jouduin olla viikon sairaalassa poissa kotoa ja erossa pienestä vauvasta. Se oli todella raskasta ja siinä koin tosi monta kertaa itseni huonoksi äidiksi.

Tekstissäni helpommin sanottu kuin tehty avasin myös omaa imetys kokemustani. Silloin koin itseni useasti huonoksi äidiksi. Edelleen silloin tällöin tämä asia minua harmittaa ja kaihertaa. Ei sille minkään voi. Olisihan se vähän outoa, jos se ei mitään tunteita herättäisi.

Kuten aiemmin jo totesin niin on huojentavaa, että nämä "huono äiti" hetket menevät ohi. Muina hetkinä voin rehellisesti ja ylpeydellä todeta, että olen hyvä äiti. Saan olla juuri tällainen äiti kuin olen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai väärää. Jokainen meistä äideistä on juuri paras äiti omalle lapselleen. Niin se vaan on. Huonoina ja hyvinä hetkinä.

Äitiyden myötä

Äitiyden myötä tiettyihin käsitteisiin ja sanoihin on tullut aivan uusia merkityksiä ja syvempää ymmärrystä. Tässä vain muutamia mainitakseni:

Väsymys
Väsymys on ihan uusissa sfääreissä. Vaikka yhtenä yönä saisi hyvin nukuttua, niin silti väsyttää. Olen väsynyt, mutta onnellinen äiti :) Ja pidän meidän tytärtä vielä hyvänä nukkujana... Ennen vauvaa en oikeasti tiennyt mitä se väsymys voikaan olla.

Rakkaus
Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain sellaista, mitä en osannut edes kuvitella. Rakkaus on laajentunut entisestään. Rakkaus ja hyväksyntä itseäkin kohtaan on kasvanut. Joskus olen kuullut sanottavan, että ei voi rakastaa muita ennen kuin rakastaa ja hyväksyy itsensä. En tiedä onko se näin, mutta ainakin omalla kohdalla rakkaus on syventynyt, kun olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Rakkaus on kaikista voimista suurin ja rakkaus voittaa aina.

Rakkauspakkaus <3

Kuntosali
Ennen raskautta kuntosalin merkitys oli saada pidettyä kuntoa yllä. Tällä hetkellä kuntosali sanana tarkoittaa hetkeä omaa aikaa ja kunnon hikeä pintaan, vaikka kuinka väsyttäisi. Tekee niin hyvää mielelle ja keholle.

Kakka-huumori ja kakka 
Olen aiemmin ollut hieman kakka-huumoria vastaan. En ole ymmärtänyt sitä tai en ole halunnut ymmärtää. Nykyään ainakin miehen kertomat kakkavitsit ja vaipanvaihto sessiot saa minussa hepulin aikaiseksi. Kakka-huumori on avautunut uudella tavalla. Ja kakka muutenkin on ihan mukava ja luonnollinen keskustelunaihe.

Eritteet
Olen lähes aina kammoksunut erilaisia eritteitä. Tuli huono olo, jos näin jonkun lapsen esim. kaivavan räkää nenästä. Olen karaistunut huomattavasti. Meidän pienokainen on pissannut ja puklannut päälleni jo niin monta kertaa, että enää ei tunnu missään. Ihmeellinen muutos, mutta ehkä hyvinkin luonnollinen. Siitä olen eniten innoissani, että otan nykyään hyvillä mielin räkäpalloja pois oman lapseni nenästä. Pienet tuuletuksetkin tulee, jos onnistun hyvin. Näin se vaan menee.

Äiti
Oma äiti on ollut aina se, jolle olen voinut puhua kaikesta. Hän on tukenut ja auttanut minua aina. Hän ei ole koskaan tuominnut tai aliarvoinut minua. Äiti on lähentynyt entisestään, kun olen saanut oman lapsen. Äiti on uskomattoman rakas ihminen. Jokaista äitiä katson oikeastaan eri silmin, aivan uudenlaisessa valossa ja arvostuksessa.

Vanhempainvapaa
Olen ollut hyvin sinisilmäinen ja ajatellut, että vanhempainvapaa on nimensä mukaisesti vapaata ja lomaa. Nyt vanhempainvapaalla ollessa voin todeta, että tämä on kunnon työtä 24/7. En ole kovinkaan montaa nimensä mukaista vapaata hetkeä kokenut. Sanana tätä kuvastaisi paremminkin vanhempaintyö. Olen sitä mieltä, että tämä on hienointa ja tärkeintä työtä mitä voi tehdä, mutta vapaata tämä ei ole.

Yksinhuoltaja
Tähänkin sanaan on tullut täysin uusi painoarvo. En tiedä ollenkaan millaista on olla yksinhuoltaja, enkä oikein tunnekaan ketään sellaista. Yksinhuoltajille nostan kyllä hattua. Tsemppiä ja voimia heille kaikille! Näin yhden pienen lapsen äitinä, mietin välillä millaista se voisi olla.

Perhe
Perhe = pieni tai iso, mutta suurin voimavara. Paras ja tärkein asia päällä maan.

Ihana ja värikäs postipaketti

Maanantaina sain yhteydenoton itselleni ennaltaan tuntemattomalta, mielenkiintoiselta ja iloisen oloiselta Color4Care nimiseltä yritykseltä. Olin ja olen edelleen innoissani yhteistyöstä, jonka he minulle tarjosivat. Riensin heti sähköpostin luettuani katsomaan heidän nettisivuja (linkki löytyy ylempää yrityksen nimen kohdalta) ja ihailin erilaisia tuotteita. Yritykseltä löytyy paljon arkea piristäviä ja helpottavia tuotteita. Minulle välittyi heti fiilis, että nämä tuotteet ovat tarkkaan suunniteltuja ja mietittyjä. Lisäksi niistä välittyy hyvinvointia edistävä vaikutus.

Sain heiltä mahdollisuuden valita itselleni yhdet tukisukat, joita pääsin testaamaan. Lopullisen valinnan tekeminen oli yllättävän vaikeaa, koska heiltä löytyi niin paljon kivoja vaihtoehtoja erilaisilla kuvioilla ja väreillä. Sain kuin sainkin lopullisen valintani tehtyä ja tilasin tuotteet. Helppoa ja nopeaa, tosin ainoastaan valinta kesti omalla kohdallani kauan. Pidin siitä, että myös koon valitsemiseen oli selkeät ohjeet. Oikeankokoiset sukat saapuivat luokseni parin arkipäivän kuluttua. Ihana ja värikäs postipaketti odotti avaamistani.

Olen urheilullinen tapaus, joten päädyin lopulta valitsemaan sporttisen värikkäät tukisukat. Valitsemissani sukissa on raikas ja herkullinen väriyhdistelmä. Lisäksi näistä löytyy pienet perhoset, jotka tuo söpön tyttömäisen lisän.

Väriä ja piristystä :)

Päätin, että kokeilen näitä tukisukkia sekä urheillessa että ihan vaan kotosalla vauvan kanssa ollessa ja katson miltä vaikuttaa. Olen lopulliseen valintaani enemmän kuin tyytyväinen ja itse kokeilukin on ollut onnistunut.

Urheilussa tukisukat olivat erinomaiset. Pidin niitä salilla sekä vaunu- ja hiihtolenkeillä. Ne eivät kiristäneet eivätkä tuntuneet epämukavilta, kuten jotkut kompressiosukat voivat tuntua. Tavallaan tunsin, että jalkani olivat kevyemmät näiden ansiosta. Myöskään näissä ei varpaat jäätyneet, vaikka ulkona oli hieman pakkasta. Nämä olivat juuri sopivan lämpöiset olematta kuitenkaan liian paksut.

Kotona ollessa tukisukat toimi myös hyvin. Ainoa miinuspuoli oli se, että meidän melko lämpimässä kodissa ne tuntuivat päälläni turhankin lämpimiltä. Meillä on tällä hetkellä todella tehokas lattialämmitys. Normaalisti kuljen täällä käytännössä ilman sukkia tai nilkkasukilla, jotka on ohuimmat mahdolliset.

Näitä sukkia kelpaa pitää jalassa ja ihastella :)

Koko päivän käytön jälkeen jalat olivat rennomman oloiset kuin yleensä. Ei ollut samanlaista jumia havaittavissa kuin tavallisten sukkien kanssa. Tavallaan tuntui siltä, kuin olisin ollut hieronnassa. Se on itselleni ainakin erittäin mieluisa olotila.

Summa summarum, nämä sukat menevät ehdottomasti itselläni käyttösukiksi. Nyt mietinkin, että voisinkohan ottaa töihinkin palatessani tällaiset käyttöön. Lisäksi sukkien kanssa tuollaiset työsandaalit voisi olla toimivat (haluan noi hopeat!!). Näillä yhdessä varmaan huomaisi vielä suuremmat vaikutukset. Omassa työssäni ollaan jalkojen päällä käytännössä koko päivän ajan ja sen kyllä huomaa työpäivän päätyttyä. Jalat ovat ihan puhki.

Nämä kokeilemani tukisukat ovat juuri sopivan napakat, olematta liian tukalat tai kiristävät. Iso kannatus, niin arkeen, urheiluun kuin työelämäänkin :)

Kysymyksiä

Lähiaikoina on noussut esille paljon askarruttavia kysymyksiä tähän vauvan hoitoon liittyen. Kokosin pienen listan asioista, joita oon miettinyt enemmän tai vähemmän.

Äitinä minun luonnollisesti pitäisi varmaan itse osata vastata näihin esittämiini kysymyksiin. Tuntuu kuitenkin, että olen vielä niin alkuvaiheessa tässä äitiydessä, että kaipaan tukea ja vahvistusta omille ajatuksilleni ja ratkaisuille. Välillä oon edelleen niin sekaisin tästä kaikesta, etten välttämättä osaa tehdä ihan yksinkertaiseltakaan tuntuvia päätöksiä. Olenkin päättänyt, että kysyn mielummin (tyhmiäkin kysymyksiä), kun jätän kysymättä.

Tietenkään tässä listauksessa ei tule minkäänlaisia vastauksia kysymyksiin, koska kaikki vauvat ovat erilaisia ja mitään yhtä ja ainoaa oikeaa ei ole olemassa... :)

• Miten paljon puolivuotiaan pitäisi juoda korviketta vuorokaudessa kiinteiden lisäksi? 
• Mä oon tän asian kanssa umpikujassa. En ikinä tiedä, että mihin väliin antaisin sitä maitoa ja kuinka paljon. Meidän pienokainen syö sosetta niin hyvin, että jos sen jälkeen rupee tarjoamaan maitoa niin se kyllä juo kaiken innoissaan, mutta on sen jälkeen ihan ähkyssä. Sitten saattaa puklauttaa ylimääräiset pois. Toisaalta taas, jos annan maidon ennen sosetta käy niin, että se haluaa vaan maitoa ja sose ei maistu yhtä paljon kuin normaalisti. Yllättävän vaikeaksi on tämä homma muotoutunut kiinteiden alettua.

• Pitäisikö tuttipullon päät vaihtaa nokkamukin päihin?

• Oon ymmärtänyt, että jossain vaiheessa tuttipullosta tullaan kokonaan luopumaan. Näin ollen olisi varmaan fiksua tarjota maitokin nokkamukista ja heittää tuttipullot kokonaan pois. Tähän mennessä meillä on tehty niin, että vesi on ollut ruokajuomana ja se on tarjoiltu nokkamukista. Maitoa ollaan edelleen juotettu tuttipullosta. Yösyötötkin tapahtuu sillä tavalla.  

• Voiko meidän puolivuotias istua jo syöttötuolissa?
• Neuvolassa tehtiin tähän liittyvä tarkastus ja siinä näytti siltä, että selkä on hyvin suorassa. Meille annettiin siis lupa syöttötuolin käyttöön ruokailun ajaksi. Mielummin kuitenkin vielä odotan vähän aikaa ennen kuin istutan siinä. Tyttö ei vielä osaa istua itsekseen esim. lattialla. Tuntuu, että se kaatuilee joka suuntaan. Tää istuttaminen on kyllä erikoinen juttu... ilmeisesti tätä ei voi opettaa ja se tulee kun on tullakseen.

• Milloin vaihtaa vaunukoppa ratasosaan?
• Tässäkin on ilmeisesti monenlaista sakkia. Toiset menee jo neljän kuukauden iässä ratasosaan. Meillä on oltu vielä kopassa, jossa tyttö on nukkunut hyvin kovilla pakkasilla. Oon huomannut, että pikkuhiljaa koppa alkaa käydä pieneksi. Sen vuoksi varmaan meidän tulisi kohta siirtyä ratasosaan. Toivottavasti siitä ei ole mitään haittaa, vaikka ei vielä osaa istua? Jännä nähdä miten vaunulenkit muuttuu, kun tyttö näkee ympärilleen. Tuleekohan silloin enää vaunu-unia ollenkaan. 

• Onko olemassa yöksi tarkoitettuja vaippoja?
• Niin onko niitä? Meidän ainakin täytyy testata jotain eri merkkisiä vaippoja yöksi. Muutaman kerran oon huomannut, että yöpuku on ollut märkä, kun vaippa on yksinkertaisesti tullut yön aikana täyteen.

• Voiko mallasuutetta antaa joka päivä? 
• Ollaan käytetty tätä, kun tytöllä on ollut vatsa kovana. Silloin kun oon antanut lusikallisen oon huomannut, että maha on toiminut paremmin. Ilmeisesti tämän antamisesta ei oo mitään haittaa, koska tuote on ilmeisen luonnollinen.

•  Voiko saman päivän aikana syödä jo eri ruokia?
• Meillä on tosissaan maha välillä vaivannut ja oon ajatellut, että mitä vähemmän muutoksia ruokavaliossa, sitä paremmin maha toimii. No en tiedä pitääkö paikkansa, mutta oon miettinyt, että saako ruokia vaihdella kesken päivää. Neuvolassa ainakin meille näytettiin vihreää valoa ja sanottiin, että on jopa suotuisaa jo tässä vaiheessa vaihdella. Soseita on myös hyvä sekoitella keskenään. 

• Yöheräilyt ovat lisääntyneet, mikähän siihen on syynä?
• Yhdessä vaiheessa täällä heräiltiin vain kerran yössä. Nyt niitä heräämisiä on melkein joka toinen tunti. Ei sekään ole jossain mittakaavassa paljoa, mutta kun on tottunut vähempään, tuntuu se yhtäkkiä oudolta. Tyttö on oppinut vähän aikaa sitten liikkumaan lattialla uudella tavalla ja kuulemma ne liikkeet tulee myös uniin. Näin ollen hän herää ja on enemmän aktiivinen myös yöaikaan. 

<3

Sellaista tällä kertaa. Outoja juttuja pyörinyt mielessä ja niin varmasti tulee jatkossakin pyörimään. Hyvää yötä! Nyt iltapalan kautta unille :)

Puoli vuotta mittarissa

Aivan ihana päivä, ainakin täällä Jyväskylässä. Aurinko paistaa ja pakkasta on n. 9 astetta. Takana on mitä parhain hiihtoloma. Ollaan rentouduttu ja nautittu lomasta kaikin keinoin. Siihen on sisältynyt sopivasti laiskottelua, herkuttelua ja myöskin erilaisia aktiviteetteja.

Hiihtolomalla käytiin mm. leffassa, oltiin 1-vuotissynttäreillä, ulkoiltiin ja hiihdeltiin, shoppailtiin, katseltiin televisiota ja kyläiltiin kummien luona. Tässä on ollut niin paljon mukavaa tekemistä perheen ja ystävien kanssa, että en ole viettänyt aikaa käytännössä ollenkaan tämän koneen parissa.

Nyt "normaali" arki on taas palannut ja me tytöt ollaan keskenään kotosalla. Tällä hetkellä tyttö nukkuu "raskaan" neuvolareissun jälkeisiä unia, joten on hyvä sauma kirjoitella taas vähän kuulumisia.

Jokainen päivä on lahja. Niin ajattelen tänä päivänä. Arvostan jokaista hetkeä, jonka saan elää. Juuri tämä hetki ja päivä on ainutlaatuinen ja erityinen. Tänä päivänä tyttömme on puoli vuotias. Tässä päivässä on ehkä vieläkin suurempi tunnelataus (jos suinkaan mahdollista), kuin muissa päivissä. On kulunut 6 kuukautta siitä hetkestä, kun sain maailman pienimmän ja rakkaimman nyytin syliini. Kaikista kokemistani asioista, se on ehdottomasti sykähdyttävin. Tuo pikkuinen on jotain niin kaunista, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Olen ikionnellinen hänestä. Ja ylpeä.

Tyttö on taas oppinut paljon uusia asioita. Tuntuu, että löydän itseni koko ajan kehumasta häntä. En tiedä, voiko sitäkään liiaksi tehdä? Sanon usein, että olen hänestä ylpeä. Ihmettelen myös äneen, kuinka taitava hän on. Täällä mennään jo selältä mahalle ja toistepäin sekä kellon viisareina lattialla mahallaan. Lisäksi peruuttamalla liikutaan kovaa vauhtia. Tyttö oppii asioita omaan tahtiinsa ja vaikka ei kaikkea aina heti oppisikaan, olen silti hänestä ylpeä. Ja sen haluan hänelle myös näyttää ja kertoa. Suukottelen häntä yhtenään, se vain on niin ihanaa. On sekin yksi tapa osoittaa tätä ylpeyttä ja rakkautta.

Tänään oli onnistunut neuvolakäynti. Jäi hyvä mieli siitäkin. Sain hyviä vinkkejä ja vastauksia esittämiini kysymyksiin. Voisin joku päivä koota niistä tänne pienen listan. Tuntuu, että lähiaikoina on ollut paljon askarruttavia juttuja.

Nyt tyttö onkin taas hereillä ja jatkan hyvin alkanutta päivää meidän puoli vuotiaan tehopakkauksen kanssa.

Ja ainiin, luin muuten äsken sähköpostia pitkästä aikaa loman jälkeen ja minua odotti siellä ihana yllätys; yhteydenottoja oli tullut mielenkiintoisilta tahoilta. Katsotaan mitä mukavaa tästä voi seurata :)

Oikein paljon aurinkoa teidän kaikkien päivään.

Tämä ihana kortti on niin oikeassa <3