Olen jo vähän aikaa laiminlyönyt itselleni yhtä tärkeää ja suurta elämäni osa-aluetta, urheilua. Olen tottunut liikkumaan tavoitteellisesti melkeinpä koko ikäni. Pikku hiljaa tapahtunut muutos siihen, että en käykään enää lähes päivittäin kuntosalilla tai juoksemassa, on alkanut tuntua yllättävän suurelta. Sitä huomaa, että kaipaa näitä juttuja elämäänsä takaisin.
Olen yrittänyt selittää itselleni, että olen ollut "tauolla". En tiedä tarkkaan, että miksi, mutta syystä tai toisesta ei ole ollut jaksamista viikottaiseen aktiiviseen elämäntyyliin. Luultavasti puhdasta laiskuutta. Tämä on ollut minulle uudehko ilmiö, koska yleensä urheilen, vaikka kuinka väsyttäisi tai laiskottaisi. Tiedän, että vaikka väsyneenä lähtee liikkeelle, tulee paljon paremmalla mielellä takaisin. Näemmä nyt laiskuuteni on alkanut kasautua ja sen myötä kuntokin on kadonnut. Ei ole tehnyt mieli lähteä edes mihinkään... Outoa.
Olen ollut meistä vanhemmista se, joka viettää aikaa tytön kanssa huomattavasti enemmän. Miehellä on oma aktiivinen urheilu-uransa ja tottakai hänen treenit menevät heittämällä omieni edelle. Nyt hän on tosin "kesälomalla" töistä, mutta urheilu vie suurimman osan ajasta ja työstähän sekin käy. Usein olenkin miettinyt, että haluanko hyödyntää ne yhteiset hetket mieheni kanssa, kun vauva nukkuu, lähtemällä salille tai lenkille? Enpä ole montaa kertaa valinnut kumpaakaan noista. Yksinkertaisesti helpompaa on ollut heittäytyä vain pitkäkseen ja nauttia olosta toisen kanssa. Tärkeää tietysti sekin.
Tytön kanssa olo on kiehtovaa ja intensiivistä ja sitä en halua missään nimessä laiminlyödä tai vähentää. Tämän kaiken rinnalle yritänkin alkaa toteuttaa itseäni kuitenkin enemmän kuin aiemmin. Kesäkuun missioni onkin siis selvillä: kuntoilua kotosalla, kuntoilua salilla ja kuntoilua ulkoilemalla. Jotakin näistä kolmesta aion harrastaa ainakin kolme kertaa viikossa tunnin ajan koko kesäkuun.
Yrittänyttä ei laiteta... :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi!