Tyttömme on jo muutaman kerran ollut muiden hoidettavana, kun meillä vanhemmilla on ollut menoa. Nyt näin vanhempana pienikin apu vauva-arjen keskellä tuntuu niin hyvältä. On ihana huomata, että ympärillä on paljon auttavia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Sitä kuuluisaa vanhempien yhteistä aikaakin tulisi vaalia. No meillä ei vielä ole ollut sellaista, että olisimme esim. käyneet yhdessä elokuvissa tai syömässä. On ollut muita pakollisia menoja (eli käytännössä minun sairaalareissuja), jolloin olemme tarvinneet pientä hoitoapua. Ja tietysti viime viikonlopun pikkujoulut, josta mainitsin viime tekstissä.
Apu, jota olemme saaneet on ollut tärkeää ja korvaamatonta. Sen merkitys on kasvanut entisestään vauvan syntymisen jälkeen. Arvostan pieniäkin avunantoja todella paljon. Esimerkiksi oli ihana, kun naapuri vain toi postin ovelle ja sanoi ääneen, että he voivat auttaa kauppareissuilla, jos tarvetta. Tämä pieni ystävällinen ele sai jo minut niin iloiseksi. Vielä ei tosin olla pyydetty heitä käymään meidän puolesta kaupassa, mutta ihana tietää, että tälläistäkin apua on saatavilla.
Nyt kun olen tullut äidiksi olen pohtinut paljon tätä vauvasta erossaoloa ja sen vaikutusta. Tällä hetkellä ajattelen, että on hyvä opettaa vauvaa jo pienestä pitäen myös olemaan hetken erossa vanhemmistaan. Näen, että lapsen ja vanhemman luottamuksen syntymisessä lapsen on tärkeä huomata, että vaikka vanhempi lähtee hetkeksi pois, tulee hän takaisin. Hänellä on hoitaja, joka välittää ja pitää hänestä silloin huolta. Häntä ei olla jätetty yksin eikä häntä hylätä. En tietenkään tarkoita, että näin täytyisi tehdä vastasyntyneelle lapselle. Itse ainakin ajattelen, että mitä pienempi lapsi on sitä enemmän aikaa hänen kanssaan tulee viettää. Ja niin olen tehnytkin. Ja sitä aikaa vietän äärimmäisen onnellisena ja kiitollisena. En vaihtaisi hetkeäkään pois. En haluaisi olla missään muualla, kuin hänen kanssaan kotona. On kuitenkin hyvä muistaa, että aina tulee hetkiä, jolloin pieni erossaolo on välttämätöntä. Tällöin pitää pyytää perhettä tai ystäviä hoitoavuksi.
Esimerkiksi viime perjantaina, kun menin silmälääkäriin pyysin tytön kummitätiä hoitoavuksi. Kummitädillä olisi ollut normaali työpäivä, mutta hän järjesteli pomonsa kanssa asiat niin, että pääsi paikalle. Se oli kauniisti tehty ja meille se oli todella suuri apu. Se helpotti minun asioimista sairaalassa, sain keskittyä itseeni hetken ajan. Ei ole helppoa lähteä vauvan luota pois eikä myöskään vauvan kanssa liikkeelle. Aina on kimpsut ja kampsut mukana. Tuntuu, että pulloruokinta tuo tähän vielä omat lisähaasteensa. Tissin kanssa voisin kuvitella tämän lähtöasian olevan hieman helpompaa.
Olen onnellinen ja kiitollinen meidän lähellä olevista ihmisistä. Olen kiitollinen, että mieheni antaa minun myös välillä lähteä esim. urheilemaan tai kauppaan viettämään omaa aikaa. Se tekee minulle hyvää, vaikka se aluksi tuntuu vaikealta. En tiedä, miten pärjäisin ilman häntä. On ihanaa jakaa hänen kanssaan yhdessä tätä vauva-arkea. On ihanaa, että toinen on vierellä. Hämmennyn aina ajatellessani yksinhuoltajia. Ovat he kyllä sitkeitä ihmisiä. Toivon, että heilläkin olisi ympärillään auttavia ihmisiä. Ihmiset hyvin usein haluavat auttaa, jos sitä pyytää. Se on ihmeellistä, miksi avun pyytäminen on niin vaikea juttu. Ainakin itse olen siinä vielä kehitysasteella. Kyllähän minä itsekin autan oikein mielelläni, jos sitä pyydetään. Niin tekevät varmasti muutkin. Täytyisi vaan itsekin rohkeammin pyytää.
Kiitos kaikille, jotka meitä auttavat (pyydettiin sitä apua sitten tai ei).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi!