Lomalla viimeinkin

Hiihtoloma starttasi ja miehenikin jäi lomalle. Oon niin onnellinen, että nyt voidaan hetken lomailla koko perhe. Lisäksi saan viettää aikaa ihan kahden kesken mieheni kanssa. Ei olla tässä arjen keskellä kauheasti keretty pitää sitä paljon puhuttua yhteistä laatuaikaa. Mitähän mukavaa yhteistä sitä sitten tekisi? Tässä muutamia juttuja, joita ollaan ajateltu:

• Kylpylähemmottelu
• Lahden mm-kisoissa käynti
• Hiihtoretki
• Elokuvissa käynti ja ravintolassa ruokailu

Mielenkiintoista nähdä, että mikä/mitkä näistä valikoituu meidän suosik(e)iksi. Tällä hetkellä toi leffa ja ravintola olis ainakin mun ykkösenä.

Mun lapsuudessa lomilla tehtiin aina jotain normi arjesta poikkeavaa. Usein meillä oli joku pieni hotelliviikonloppu tai etelän matka. Se oli huippua! Matkustaminen on aina ollut musta tosi hienoa. Oon ollut etuoikeutettu siinä suhteessa, että olen saanut matkustaa. Olen nähnyt paljon eri maita ja kulttuureja. Toivon, että voisimme tarjota myös meidän pienokaiselle ulkomaanreissuja ja näyttää maailmaa ja elämää muuallakin kuin Suomessa. Olisi hienoa itsekin käydä vielä mahdollisimman monessa eri paikassa.

Yksi paikka, mistä haaveilen aina uudestaan on Havaiji. Siitä on niin vahva mielikuva muotoitunut. Olisi kiva päästä kokemaan ja näkemään vastaako se odotuksia. Se on kyllä niin kaukana, että tuskin sinne ihan heti lähdetään... mutta kuitenkin.

Nyt ollaan parhaillaan matkalla ja suuntana on tuttu ja turvalinen kohde. Mennään taas koko porukka kohti mummulaa, joka sijaitsee Etelä-Suomessa. Jälleen koko auto on lattiasta kattoon pakattuna. Joskus olisi ehkä järkevää tehdä tänne kirjoitus, että mitä kaikkea sitä tarviikaan ottaa mukaan, kun lähdetään reissuun. Aina tuntuu, että jotain unohtui, vaikka tavaraa on enemmän kuin laki sallii. Hirvee härdellikin on joka kerta näitten kimpsujen ja kampsujen kanssa.

Nyt ei kai muuta kun oikein ihanaa ja lumista hiihtolomaa kaikille lomalaisille. Ja ihanaa aikaa myös niille, jotka eivät ole lomalla. Saa nähdä kirjoitanko lomalla tänne yhtä tiiviisti vai jääkö kaikessa hulinassa kirjoittaminen vähemmälle. Nautitaan elämästä ja rakkaista!

Kaikki olennainen on hyvin tiivistetty tähän♡

Ps. Tässä autossa tastamusana soi juurikin sopivasti JVG feat Raappana: Kran Turismo

"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt. Check it out. Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt."

Yksinäisyys kaverina

Päivät kotona vauvan kanssa ovat isossa kuvassa hyvin samanlaisia. Vauva nukkuu, syö, kakkaa ja ihmettelee maailmaa. Ainakin näin ensimmäisen viiden kuukauden aikana on ollut. Toisinaan, etenkin vauvan nukkuessa, olen kokenut oloni aavistuksen yksinäiseksi. Kodissa on täysin hiljaista. Ei ole ketään kenelle puhua tai kuka puhuisi minulle.

En osannut kuvitella, että voisin kokea yksinäisyyttä kotona vauvan kanssa ollessa. Varsinkin, kun koko ajan tuntuu, että on miljoona hommaa tehtävänä. Miten kerkeän olla yksinäinen tämän kaiken keskellä? Olen yllättynyt tästä. Outoa ja ei-tyypillistä tällaiselle seuraihmiselle.

Joskus nuoruudessa olin paljonkin yksin ja koin olevani yksinäinen. Etenkin silloin, kun asuin omillani ja en vielä seurustellut. Asuin itselle tuntemattomassa kaupungissa ja opiskelin uudessa ympäristössä. En tuntenut melkein ketään. Olin silloin parikymppinen ja monesti eksyksissä. Muistan, että usein iltaisin mennessäni nukkumaan olin allapäin. Ikävöin lapsuuden kotiani, perhettäni ja kotikaupungissa olevia ystäviä. Jälkeenpäin olen kiitollinen ja onnellinen, että minulla on ollut tällainen vaihe ja aika, jolloin asuin aivan yksin. Se kuului asiaan. Jonkin sortin itsenäistyminen silloin kai tapahtui.

Nykyään Jyväskylä kaupunkina ja ympäristönä on tullut hyvin tutuksi. Täällä on ystäviä ja paljon tuttuja. Minulla on täällä ihana aviomies ja tytär, joita rakastan eniten tässä maailmassa. Luulisi, että tässä elämäntilanteessa en tuntisi lainkaan yksinäisyyttä. Silloin tällöin se on kuitenkin läsnä. En tiedä mistä se kumpuaa. Onko se tämä päivittäinen kotona oleminen? Vai onko se tämä harvinainen sairaus, jota kannan mukanani? Ehkä kummatkin yhdessä. Luulen, että jos tietäisin tai tuntisin jonkun, jolla on vastaava sairaus, en olisi niin yksin tämän asian kanssa.

Olen joskus listannut yksinäisyyden pahimmaksi pelokseni. En kestäisi, jos minulla ei olisi ketään läheistä ympärillä. Äkkiseltään, kun mietin, tunnen ainakin yhden vanhemman ihmisen, joka asuu ja elää yksin, ja on tehnyt niin pitkään. Arvostan ja kunnioitan hänen päätöstään. Tiedän kuitenkin, että en itse pystyisi moiseen. Olen joskus kysynytkin häneltä, että tunteeko hän olonsa yksinäiseksi? Haluaisiko hän asua jonkun kanssa? Vastauksena molempiin kysymyksiin on ollut ei. Ehkä jollekin yksin eläminen on luonnollista? Ehkä yksineläjät eivät ole yksinäisiä, vaikka ovatkin yksin. Yksinäisyys ja yksin eläminen, kun ovat eri asioita. Minä jotenkin koen yksin ollessa, että yksinäisyys kasvaa huomattavasti.. nytkin siis talo on tyhjänä, kun mies on töissä ja vauva jo yöunilla. Se kai sai tätä asiaa taas enemmän pohtimaan.

Yksinäiseksi olen kokenut itseni myös muualla kuin kotona. Joskus esim. toisten ihmisten seurassa käy niin. Varsinkin sellaisissa tilanteissa, kun on joku tiivis kaveri- tai työporukka, jolla on pitkä yhteinen historia. Siinä, kun ruvetaan muistelemaan vanhoja aikoja, jolloin ei edes itse ollut mukana, on olo kovin yksinäinen. Ei voi osallistua mukaan keskusteluihin, kun ei yhtään tiedä mistä puhutaan.

Yksinäisyyttäkin on niin monenlaista. Loppujen lopuksi mun mielestä me kaikki tarvitaan toisia. Ei ole hyvä olla yksin, me ollaan luotu kulkemaan yhdessä. Välillä olenkin pahoillani yksineläjien puolesta. Ovat he sitten itse tehneet tietoisen päätöksen tai ajautuneet siihen elämäntilanteeseen haluamattaan. Moni ihminen asuu ja elää yksin. Osa heistä on varmasti hyvinkin yksinäisiä. Toivoisin, että kaikille löytyisi joku, joka heitä käy katsomassa. Ainakin tämä meidän tuttu, joka on yksineläjä ilahtuu ikihyväksi, kun käydään siellä. Hän toivoo valtavasti, että hänen luona käytäisiin useamminkin. Yritän pitää huolta siitä, että käymme mahdollisimman usein vierailulla hänen luonaan. Tosin nyt vauvan syntymän jälkeen on ollut haasteita lähteä ylipäänsä mihinkään... Matka hänen luokseen ei ole mitenkään lyhyt. Täytyy ottaa tämä vierailu taas tehtäväksi.

Alone we are strong...
Together we are stronger

Näillä miettein nyt viettelen tätäkin iltaa "yksin" täällä hiljaisessa kodissa. Nyt seuraavaksi aion ottaa puhelimen käteen ja soittaa puhelun. Silloin olo ei käy liian yksinäiseksi. Onneksi nämä yksinäiset hetket ovat vain ohimeneviä ja hetken päästä on taas elämää täällä talossa.

Party party

Viikonloppuna oli kauan odotetut juhlat. Vauhdikkaat ja onnistuneet juhlat. Ensimmäiset juhlat, joissa olimme pienen tyttömme kanssa.

Olin hiljaa mielessäni ajatellut, että nyt voisi olla minullekin sopiva aika mennä yökerhoonkin asti. Ja miten siinä sitten kävikään? Lähtikö mamma viihteelle vai perheen mukana nukkumaan?

Juhlat alkoivat meidän kannalta erinomaiseen aikaan. Tyttö nukkui iltaunia vaunuissa ja me saatiin kaikessa rauhassa kohottaa malja synttärisankarille. Alussa oli myös ihana kuunnella muiden pitämiä puheita. Juhlapaikalla oli terassi, jossa tyttö nukkui melkein puolitoista tuntia juhlien alusta. Se sopi meille oikein hyvin.

Täytyy myöntää, että jännitin suuresti, kuinka meidän ilta sujuu. Olen lähiaikoina huomannut, että tytöllä on jonkin sortin vierastusvaihe menossa. Hän ei aina tunnu pitävän uusista kasvoista. Ja jopa myös jotkut tutut kasvot ovat saaneet hänet surulliseksi.

Ei ole tosiaankaan kivaa, kun tytön alahuuli menee mutrulle. Silloin ei kenenkään muun kun äidin tai isän syli kelpaa. Tiesin, että juhlissa on tytölle paljon uusia ihmisiä ja kasvoja. Pelkäsinkin, että hän menee ihan sekaisin siitä ihmismäärästä. Onneksi niin ei tapahtunut. Ainoastaan yhden kerran tyttö oli enemmän ihmeissään ja sekin oli heti heräämisen jälkeen. Varmaan ihan luonnollista.

Juhlissa alkoi ruokailu, kun tyttömme heräsi. Tällöin hänellä oli se hetki, jolloin vaikutti, että hän ei tule viihtymään. Lähdettiin silloin heti koko perheen voimin hiljaiseen takahuoneeseen. Haluttiin näyttää tytölle, että hänellä ei ole mitään hätää. Haluttiin näyttää, että tämä on ihan mukava paikka, täälläkin saa olla hyvällä tuulella. Ja niin se sitten menikin, hän muuttui hetken kuluttua taas seuralliseksi ja iloiseksi. Meillä oli myös hänen omia tuttuja leluja mukana, jotka varmasti loivat turvallisuuden tunnetta.

Tiesin, että juhlissa tulee olemaan kova meteli. Siskoni oli hommannut paikalle DJ:n, joka soitti musaa ja myöskin puhe oli kovaäänistä. Lainattiinkin naapurista tytölle kuulosuojaimet, jotka toimi tosi hyvin. Tyttö viihtyi ja naureskeli ne päässään. Hetken tunnustelun jälkeen hän pääsi myös monen uuden ihmisen syliin. Hän viihtyi.

Jännitin siis aivan turhaa, koska kaikki kokonaisuudessaan meni hyvin. Takahuoneessa pystyttiin hyvin syödä iltapuurot ja vaihtaa vaippa tarvittaessa. Suurimman osan ajasta oltiin muiden vieraiden kanssa ja nautittiin hyvästä ruoasta ja seurasta. Oli ihana olla pitkästä aikaa kunnon juhlahumun keskellä.

Noin ysin aikoihin tyttö alkoi väsyä ja hän nukahti poikkeuksellisesti vaunuihin. Olimme varanneet hotellin läheltä juhlapaikkaa. Ajateltiin, että siitä on helppo ja nopea siirtyä yöunille. Mieheni oli luvannut olla tytön kanssa koko yön, jos minä halusin jatkaa juhlintaa.

Hotellissa oli kuohuva yllätys :)

En ollut nauttinut alkoholia juurikaan. Ajattelin, että katson tilannetta siihen asti, kun juhlapaikalta pitää poistua. Synttärisankari oli ilmoittanut, että 23 aikoihin juhlapaikka sulkeutuu. Ajattelin, että sen jälkeen voin sitten tehdä päätöksen juhlimisen suhteen.

Tyttö alkoi äännellä vaunuissa ja heräsikin noin vartin yli kymmenen. Hän ei enää halunnut nukkua kopassa ja halusi päästä kunnon sänkyyn yöunille. Tällöin oli selvää, että minä en lähde jatkamaan juhlintaa yökerhoon. Näin ollen me kaikki lähdimme hotelliin ja jatkoimme siellä yöunia. Ja jälleen kerran ei kyllä harmittanut yhtään. Näin sen pitikin mennä.

Jatkossa meillä ei tietenkään ole tarkoitus ottaa tyttöä mukaan tällaisiin juhliin. Tällä kertaa hän oli mukana, koska perheenjäsenet, joille oltaisiin tyttö voitu jättää yökylään, olivat myös mukana juhlissa.

80-luvun teemalla juhlittiin..

Hotelliyö meni juhlinnan jälkeen hienosti, 23 aikoihin nukahdettiin ja 8 aikoihin herättiin. Yöllä oli yksi yösyöttö 4 aikoihin. Seuraavana päivänä oli pakko heti kirjoittaa tytön vauvakirjaan muistiin, miten hyvin juhlissa meni. Tyttö tykkää juhlia (tullut äitiinsä). Kaiken kunniaksi juhlaillan aattona eli perjantaina 17.pvä täällä alettiin kääntyä selältä mahalle.

Tytöllä oli ehdottomasti koko juhlien parhaat tanssikuviot! Kerrassaan mainio viikonloppu takana. Tälläkin hetkellä täällä aurinko paistaa ja fiilis on hyvä. Tästäkään viikosta ei voi tulla pöllömpi :)

Unet ja ruokailut 5kk

Päivän kulku vauvan kanssa on melkoisesti muuttunut. Unet ovat päivisin vähentyneet ja ruokailut ovat lisääntyneet. Päivästä riippuen meillä nukutaan yhteensä n. 3,5-5 tuntia. Yöllä unta tulee yleensä n. 10-12 tuntia. Tässä lyhyesti kirjoitettuna, milloin syödään ja milloin nukutaan.

7.15 Melko suurella varmuudella herätään tähän aikaan. Heräämisajankohta kuitenkin riippuu nukkumaanmeno ajankohdasta ja näin ollen voisi sanoa, että herääminen tapahtuu liukuvasti kuuden ja puoli kahdeksan välisenä aikana.

8.00 Aamupala; kaurapuuroa ja luumusosetta

9.00 Tähän väliin otetaan pienet aamu-unet. Joskus lähdetään 15 vaille 9, joskus puoli 10 vaunuilla ulos. Riippuu miten aamu on mennyt. Nämä vaunu-unet kestää yleensä 45 minuuttia.

10.45-11.15 Tähän väliin ajoitetaan aamupäivän ruokailu. Yleensä syödään bataattia, perunaa, kukkakaalta tai porkkanaa. Kerran ollaan kokeiltu kanaakin lisätä joukkoon, tuntui maistuvan sekin :)

n. 12.00 Pidemmät vaunu-unet ovat muotoituneet tähän ajankohtaan. Herääminen tapahtuu yleensä puoli kahden aikoihin. Hyvänä päivänä voidaan nukkua puoli kolmeenkin asti eli lähemmäs 2,5 tuntia. Harvemmin niin enää käy.

15.30 Päiväruoan ajankohta, vauva syö yleensä ennen minun ja miehen ruokailua. Ruokana on lähes aina samaa sosetta kuin aamupäivällä. Joskus ruokailu voi mennä lähemmäs neljääkin.

17.00 Iltapäiväunet vaunuissa, kestää yleensä 18.00 asti. Eilen tosin lähdettiin kaupparetkellä puoli kuuden aikoihin autolla ja tyttö heräsi vasta 19.00.

18.30-19.30 Tähän väliin ajoittuu iltapuuro. Syöntiaika riippuu nälästä ja väsymyksestä.

20.00-21.00 Nukkumaan mennään kahdeksan ja yhdeksän välillä. Joskus voi mennä jopa 22 asti...

Aikalailla tähän tahtiin päivät 5 kuukautisen kanssa vierähtää. Ruokailut ja unet rytmittävät hyvin päivää. Tässä vielä tiivistetysti:
Ruokailu ajankohdat: 8.00, 11.00, 15.30 ja 19.00
Unet: 9.00, 12.00 ja 17.00

Vielä mennään kolmilla päiväunilla, mutta oon ymmärtänyt, että puolen vuoden jälkeen päiväunet vähenee kahteen. Kohta on siis varmaan jo uuden rytmin aika? Ei meinaa pysyä mukana tässä vauhdissa... Kirjoitan todennäköisesti sitten 6 kk päivärytmistä, kun se alkaa muotoutua.

Tällä hetkellä täällä on nukkuminen hyvässä vauhdissa. Tänään ei ole mennyt ihan kun strömsöössä. Unet ovat olleet tosi lyhyitä. Luulisin, että hampaat ärsyttää ikävästi, koska on ollut pientä känkkäränkkää. Nyt kuitenkin uni maistuu. Jyväskylässä on taas tänään ihana aurinkoinen pakkaspäivä! Ja aurinkoa päivissä on kyllä riippumatta siitä, onko sitä tuolla ulkona. Kyllä tämä vaan on ainutlaatuisen hienoa aikaa. On etuoikeutettua saada olla äitinä kotona. <3

Suosikki purulelu

Jälkimainingeissa

Tämä viikko on mennyt rokotuksen jälkimainingeissa. Viikko on ollut erikoinen. Etenkin yöt ovat olleet hankalia. Kaksi ensimmäistä yötä meni tosi vähillä unilla. Tyttö heräsi vähän väliä. Unijaksot oli lyhimmillään 15 minuuttia ja pisimmät arviolta 2 tuntia. Aina, kun tytön sai sänkyyn, toivoi, että nyt hän nukkuisi. Meni pieni hetki ja hän heräsi käytännössä heti uudestaan. Ei ollut hyvä olla ja nukkua.

Yöt menikin pitkälti tyttö sylissä. Ei tullut itse nukuttua ollenkaan. Tai ainakin sellaiset mielikuvat itselle jäi. Tyttöä siliteltiin ja paijailtiin. Tyttöä kuljetettiin ympäri huonetta. Tytölle laulettiin hiljaisesti. Joinain hetkinä pompittiin jumppapallollakin. Kaikkea tuli kokeiltua.

Tyytyväinen ja hyväuninen vauva muuttui pistosten (ja suunkautta nieltävän rotan) jälkeen huonouniseksi ja surulliseksi. Teki niin pahaa hänen puolestaan. Sitä yritti auttaa häntä. Sitä yritti helpottaa hänen oloa. Mikään ei auttanut. Noina öinä yritti pysyä rauhallisena ja kärsivällisenä. Voimat oli ihan lopussa. Yöllä on muutenkin aina extraväsynyt. Sitä kun toivoo, että saisi itsekin unta ja lepoa. Näiden taisteluöiden jälkeen on ollut todella puhki.

Päivät olivat toisenlaisia. Reipas, leikkisä ja iloinen tyttömme nukkui suurimman osan päivästä. Silloin hän saikin levättyä kunnolla (ehkä sekin vaikutti öihin?) Onneksi tällä viikolla oli pakkasta reippaasti. Uskon, että myös sen vuoksi unet maittoi ulkona erityisen hyvin. Kahtena päivänä tyttö nukkui yhteen putkeen vaunuissa aamupäivällä 9.30-12.30 ja iltapäivällä 14-16.30. Tämän jälkeen ei sitten enää nukuttanut. Ei illalla, eikä yölläkään. 

Molempina iltoina rokotuksen jälkeen tytölle nousi hieman lämpöä. Toisena iltana päätettiin antaa pienimäärä kuumelääkettä, jotta olo helpottaisi. Ei tiedetä auttoiko se, mutta ainakaan yö ei ollut silloinkaan helppo. Nukahtaminen oli vaikeaa ja heräämisiä tuli useasti, kuten jo aiemmin sanoin (ehkä 10-15 ja sit tietysti oltiin hereillä pitkiä aikoja).

Pidän rokotuksia tärkeinä. Kuitenkin silloin, kun näkee kuinka kipeää ne tekee ajattelen toisin. Silloin kun näen myös, minkä olon se aiheuttaa, ajattelen, että en halua tätä tytöllemme enää koskaan. Onneksi se hetki menee kuitenkin ohi ja järkevöityy. Rokotukset ovat pitkällä tähtäimellä tarpeellisia. Ne suojelevat suuremmilta ja vielä kivuliaimmilta sairauksilta. Minusta on hienoa, että lääketiede on tässäkin kehittynyt näin kovasti. Ja etenkin, että tämä terveydenhuolto toimii pienillä niin hyvin.

Loppuviikko ollaan vietetty koko perheen voimin mummulassa. Täällä meidän yöt sujuivat hienosti. Pe-la välisenä yönä tyttö heräsi ainoastaan kerran. Hänellä riitti virtaa leikkiä taas samaan malliin kuin ennen rokotuksia. Tilanteet alkavat siis normalisoitua. Edetään kuitenkin päivä kerrallaan...

Alkavalle viikolle on mukavia ja ainutlaatuisia juttuja luvassa. Ihana ystävänpäivä ja rakkaan siskon synttärit. En malta odottaa. Seuraavaksi suunnittelin, että teen pienen kotitreenin. Mummu lähti vaunuttelemaan tytön kanssa. Tässä hyvänoloinen kahvakuulatreeni. Kivaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

Eiköhän näillä saa hyvän kotitreenin aikaiseksi :)

Tunnustelua

Kaksi viikkoa kulunut siitä hetkestä, kun lääkäri ilmoitti, että tilanteeni on varsin hyvä. Kasvainta ei ole vielä tunnistettu, mutta tiedetään, että se ei ole vaaraksi minulle ja sitä ei tarvitse (ainakaan tällä hetkellä) operoida eli leikata uudestaan. Kaksi viikkoa on ollut poikkeuksellisen ihanaa aikaa. Olen ollut vapautuneempi kuin aikoihin.

Minussa virtaa enemmän energiaa. Innostun ja tulen onnelliseksi hyvin pienistä asioista arjen keskellä. Mummun tuoma kukkakimppu on ollut minun (ja myös vauvan) ihailun kohteena useaan otteeseen. Tietyissä tilanteissa ja paikoissa on eteeni kuitenkin edelleen tullut yllättävän vaikeita hetkiä. Luulin, että ne oli jo ohi. Pikkuhiljaa alan ymmärtää, mistä näissä hetkissä on kyse ja miksi niitä tapahtuu vieläkin.

Kukat ovat avanneet nuppunsa. Niitä kelpaa ihastella!

Tunteeni ovat menneet vuoristorataa, ylös ja alas. Erityisesti silloin, kun olen nähnyt tuttuja, joita en ole vauvan syntymän jälkeen tavannut. Minulle tulee edelleen liuta kysymyksiä: "Miten teillä on mennyt vauvan kanssa? Onko elämä muuttunut? Nautitko vauva-arjesta? Miten imetys sujuu?" Silloin ei tunnu hyvältä. Annan ympäripyöreitä vastauksia. Jätän kertomatta asioita. Yritän nopeasti päästä keskustelussa eteenpäin. En tunne itseäni samaksi ihmiseksi kuin mitä olen. En tunne itseäni kokonaiseksi. Samalla olen kuitenkin aidosti ilahtunut näistä kohtaamisista, vaikka ne ovat henkisesti raskaita. En viihdy noissa tilanteissa, en halua noita kysymyksiä. Niitä kuitenkin tulee. Väistämättä.

Tuntuu inhottavalta sivuuttaa vaikeuksiamme muiden kanssa jutellessa. En ole kuitenkaan valmis kertomaan kaikkea tapahtunutta tosta noin vaan tavallisena kahvipöytäkeskusteluna tai kadulla törmätessä. Kaikesta on vieläkin kulunut niin vähän aikaa. En ole valmis. Kaikki tapahtuneet asiat ovat kuitenkin iso osa minua ja meitä. Ne ovat olleet isossa roolissa meidän vauva-arjessa. Ja on edelleen. Ja tulee olemaan.

Vasta äskettäin olen ruvennut tajuamaan, että paluuta entiseen ei ole. En enää koskaan pääse siihen samaan "autuaan huolettomaan" olotilaan, joka minulla oli ennen. Kaipaan sitä kipeästi. Tällä tarkoitan sitä, että ei ole tarvinnut pohtia, että mitä jos huomenna kaikki onkin toisin? Mitä jos huomenna sattuukin jotain pahaa? En ole oikeastaan koskaan ennen tätä murehtinut/pelännyt yhtä aidosti ja vahvasti, että minulle tai läheisilleni kävisi jotain. Varmasti äidiksi tuleminen on myös lisännyt tätä tunnetta. Olen vasta nyt ymmärtänyt, kuinka onnekas olinkaan tässä suhteessa aiemmin. Ei osannut oikein pelätä mitään tai tiennyt mitä pelkää, kun ei ollut mitään vastaavaa koskaan kokenut.

Luotan huomiseen ja tulevaisuuteen, kuten aiemmassa tekstissä totesin. En kuitenkaan pysty luottamaan samalla tavalla kuin ennen tätä kaikkea tapahtunutta. Varmaankin aina tulee olemaan niitä hetkiä, jolloin koen suurta epävarmuutta. Päänsäryn iskiessä, tulee väistämättä ajatus, että onkohan tämä jotain vakavampaa? Aiemmin päänsärkyjä ei ollut lainkaan tai en niitä edes huomannut. On opeteltava elämään näiden uusien ja epävarmojen hetkien sekä tunteiden kanssa. On opeteltava hallitsemaan niitä tilanteita ja saamaan rauha itselle. Tässä olen vielä täysin kehitysvaiheessa...

Tuntuu, että tämä on osittain päivästä toiseen tunnustelua. Tunnustelen itseäni. Tunnustelen myös tyttöäni. Millainen päivä hänellä on mahdollisesti tänään? Miltä hän vaikuttaa? Tunnustelen myös miestäni. Tunnustelen ja kuulostelen.

En ole halunnut kuormittaa miestäni liiaksi näillä murheillani. Oikeastaan juuri siksi aloitin tämän kirjoittamisen. Tämä on minulle terapiaa. Pystyn käsitellä ja purkaa ajatuksia. Tämä antaa voimaa. Oloni helpottuu, kun saan kirjoitettua ajatuksia "ulos". En ole mikään hyvä kirjoittaja (asiat rönsyilee ja pilkutkin on miten sattuu), mutta tärkeimpänä tässä onkin se, että saan tästä itselleni apua.

En tiedä, mutta tuntuu, ettei miehenikään ole hirveästi avautunut minulle. Ehkä hänkään ei ole halunnut rasittaa minua? Vaikka en kyllä ajattele, että hänen murheet minua rasittaisivat. Hänellä on onneksi ollut ystäviä, joiden kanssa on ollut hyvä puhua. Ei ole mitenkään helppo analysoida kaikkea tapahtunutta. On valtava määrä eri tunteita ja ajatuksia, joita on käynyt läpi.

Yhtenä iltana juttelimme pitkään mieheni kanssa tästä kaikesta. Hän mainitsi, että hänellä on varmaan ollut jonkin asteinen uupumus viime syksynä ja tänä talvena. Uusi vauva-arki, minun yllättävä kasvain diagnoosi ja hätäpäivystysleikkaus, täysipainoinen opiskelu, työ ja urheilu... Kyllä varmaan vähemmästäkin olisi sekaisin. Missään nimessä ei ole hänelläkään ollut helppoa.

On mielestäni suurta rohkeutta, että uskaltaa myöntää itselleen (ja myös muille), että aina ei ole voimia ja aina ei vain jaksa. Meidän tilanteessa näitä hetkiä on ollut kummallakin. Täytyy muistaa aidosti tunnustella ja kuunnella itseään. On tärkeä myös yrittää tunnustella ja kuunnella muita. Vaikeina hetkinä voi olla se auttava käsi toiselle. Voi olla siinä vierellä. Voi kuunnella. Voi halata. Voi kannustaa. Ja ennen kaikkea voi rakastaa. Rakkauden voimalla sitä jaksaa kulkea eteenpäin vaikeinakin hetkinä.

Uskon edelleen, että jossakin elämänvaiheessa ulkopuolinen kuuntelija/auttaja on välttämätön. Ei ainakaan jää sitten mitään asioita painolastiksi sydämelle. Pääsee tunnustelemaan ja kuulostelemaan itseä mahdollisesti uudella tavalla. Ja ehkä sieltä saa jotain "työkalujakin", kuinka jatkossa käsitellä omia tunteita vastaavissa tilanteissa. Vaikka luulenpa, ettei tällaiseen voi oikein mitenkään valmistautua. Tunnustelen tätäkin asiaa kaikessa rauhassa.

Neuvola 5kk

Tänään oltiin heti aamusta 5kk neuvolassa. Painoa oli mittarissa 7650 g ja pituutta 64,5 cm. Hyvin on tyttö kasvanut ja uusia taitojakin ollaan opittu. Tyttö pääsikin näyttämään terveydenhoitajalle, kuinka hienosti matolla ollaan mahallaan, istuallaan ja seisaallaan. Lisäksi loppukäynnistä annettiin myös ei-niin-kivoja rokotteita. Rokotteiden jälkeen ollaankin oltu vaunuissa nukkumassa jo 10 lähtien. Oli se taas kova paikka äidille, kun tyttöä pistettiin. Reippaasti hän siitä toipui, nyt kuitenkin väsyttää. Saa nähdä nouseeko tästä kuume, kun viime kerralla ei tullut.

Uusia juttuja ollaan tosiaan opittu. Tällä hetkellä tyttö tarttuu kaikkiin esineisiin, jotka hänen käsien väliin laittaa. Yleensä ne jatkavat siitä suorinta tietä hänen suuhun. Lisäksi toissa viikolla tyttö löysi omat varpaansa uudella tavalla. Hän ottaa niistä puristusotteen käsillään ja ikään kuin on venyttelyasennossa jatkuvasti. Se on hauskannäköistä :)

Lattialla mahallaan olo on mukavaa ja siinä viihdytään pidempiä aikoja kun ennen. Nyt ollaan päästy myös liikkeelle. Hän on pyörähtänyt 360 astetta ja peruuttanut. Vielä eteenpäin en ole liikettä nähnyt, mutta sitä odotellaan. Myöskään selältä ei olla vielä tehty täyskäännöstä mahalle, vaikka ei sekään ole enää kovin kaukana. Kovasti tyttö yrittää kyljen kautta kiepsahtaa. Istuessa oli jo kaikki muut heijasteet näkyvissä, paitsi taaksepäin. Terveydenhoitajan mukaan tyttö osaa istua jo nyt varsin hyvässä asennossa.

Ruokailussa meidän tyttö on kuin vanha tekijä. Hän syö hienosti ja hyvällä ruokahalulla. Ollaankin lisäilty annosmääriä ja otettu yksi annos päivään lisää. Tällä hetkellä syödään siis 4 annosta yhteensä (aamulla, aamupäivällä, keskipäivällä ja iltapäivällä). Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että jatkettaisiin samaan malliin 4 aterialla. Hänen ehdotus oli, että otetaan 1 päivällä syötävä annos pois ja siirretään illalle annos puuroa. Minusta se kuulosti varsin hyvältä ajatukselta. Voi hyvin olla, että iltapuuron avulla yösyöminen vähenee. Sekin jää nähtäväksi.

Tänään illalla ensipuuroa tytölle :)

Ruokailun lomassa tyttö on oppinut juomaan nokkamukista. Ruokailujen jälkeen olen myös systemaattisesti antanut hänelle lusikan. Nykyään se pysyy jo pitkän ajan käsissä ja se hakee tietysti aina reitin suuhun. Sillä on myös ilmeisen kiva kutitella ikeniä. Vielä ei ole hampaita tullut, mutta niiden puhkeaminen tapahtuu todennäköisesti pian.

Reipas ja iso tyttömme on ollut jo viisi kertaa vauva-uinnissa. Aluksi tuntui, että pukuhuoneessa ja suihkussa oli hankaluuksia, mutta nykyään molemmissa menee tosi hyvin. Pari kertaa itse uintien aikana ollaan jo sukellettukin. Sekin on mennyt varsin mallikkaasti. Mitään muutosta vauvassa ei olla uintien jälkeen huomattu, muuta kun että unet ovat vieläkin makoisampia. On mielenkiintoista seurata hänen toimintaansa vedessä kerta toisensa jälkeen. Hän on hyvinkin rennosti siellä nykyään. Nyrkki maistuu lähes koko puolen tunnin ajan. :D Ainakin me vanhemmat ollaan tykätty tästä tosi paljon, se on mukava yhteinen harrastus.

Olisi kiva kuulla myös muiden vauva kuulumisia. Mitä taitoja siellä osataan ja kuinka monesti ruokaillaan?
Aurinkoa kaikille viikkoon!

Sisustushelmiä

Meillä on tehty tällä viikolla takuukorjauksia ympäri kämppää. Seinistä maalattiin haljenneita kohtia ja muita pieniä vikoja korjailtiin. Ollaan asuttu täällä jo kohta kokonainen vuosi, vaikka tuntuu, että vasta äsken tänne muutettiin.

Noiden korjausten jälkeen mulle iski valtava siivous- ja sisustusvimma. Eilen ja tänään täällä onkin tuuleteltu mattoja, imuroitu ja järjestelty huonekaluja uuteen uskoon. Samalla on tullut myös pitkästä aikaa pyyhittyä pölyt. Vitsit, että olen ylpeä itsestäni. Koti näyttää, tuntuu ja tuoksuu niin raikkaalta, että ei millään malttaisi lähteä täältä pois. Viikonloppu saa tulla ja mummukin pääsee nauttimaan meidän puhtoisesta kodista! :)

Tässä muutamia sisustushelmiä, joista olen jo pidempään haaveillut ja joita tällä viikolla aloin taas fiilistellä. Mitään hankintoja/toteutuksia ei olla vielä tehty, joten kaikki vinkit ja hyväksi koetut vaihdoehdot ovat enemmän kuin tervetulleita!

Pyöreät akustiikkalevyt

Keittiön ruokapöydän takana meillä on iso valkoinen seinä (korkeutta n. 5 metriä). Siihen ollaan jo kauan mietitty jotakin väriä ja ilmettä. Yhtenä päivänä löysin netistä hienon kuvan ja ihastuin yli kaiken siinä oleviin pyöreisiin akustiikkalevyihin. Kyselin miehen mielipidettä ja hänkin näytti vihreää valoa. Onneksi häneltä löytyy myös graafista silmää (ja opintojakin on taustalla), joten hän saa ilomielin toteuttaa/suunnitella levyihin kuvia/tekstejä. 

Kuva bongattu Casa 23 -blogista

Graafinen matto

Ruokapöydän alle ollaan kaivattu jo pitkään mattoa. Oon katsellut netistä ja sisustuslehdistä erilaisia ideoita. Huomaan, että minun silmää kiehtoo erityisesti matot, joissa sama kuvio toistuu koko ajan. Tuntuu, että vihdoinkin olen löytänyt hinnaltaan (ja mitoiltaan) sopivia, laadukkaita vaihtoehtoja. Matot ovat ruotsalaisia, Svanefors -merkkisiä. Nyt onkin enää valinnanvaikeus että kumpi näistä...

Tämä musta-valkoinen

vai tämä mintunvihreä-valkoinen?

Pyyhehylly

Sauna/kylppäritilaan tarvitaan pienehkö, mielellään tumma, hyllykkö. Siihen olisi helppo laittaa korurasioita ja pyyhkeitä nätisti esille. Jotakin tämän tyylistä se voisi olla... 

Ikean RÖNNSKÄR hylly

Ollaan pyritty tässä uudessa kodissa miettiä tarkkaan mitä hankitaan. Ajatuksena on myös aina silloin tällöin karsia ylimääräistä tavaraa pois. Vuosien varrella meille molemmille on kertynyt kiitettävästi kaikkea turhaa. Jatkossa ajatuksena on siis ostaa vain tarpeellisia ja meitä inspiroivia juttuja.

By the way, joku voisi kyllä tulla tekemään inventaarion mun vaatekaappiin, koska se on ihan räjähtänyt ja täynnä ylimääräisiä vaatteita. Tuntuu, että kotona vauvan kanssa ollessa en käytä enää mitään muuta, kun näitä samoja adidastrikoita joka päivä.

Ei kai se auta, kun suunnata viikonloppuna ostoksille, jos vaikkapa saataisiin näitä pidempään olleita haaveita toteutettua. Tosin ei tässä mikään kiire ole, näitä ideoita on aina kiva kypsytellä mielessä vähän aikaa, ettei tule sitten hutiostoja tehtyä.

Kivaa viikonloppua kaikille! :)

Ero parhaasta ystävästä?

Mieheni veli soitti toissapäivänä miehelleni ja kertoi, että he ovat vaimonsa kanssa vieneet avioerohakemuksen käräjäoikeuteen. Tämä uutinen tuli minulle (ja muillekin miehen sukulaisille) täysin yllätyksenä ja teki minut surulliseksi heidän puolestaan. Se sai myös pohtimaan, että millä perusteilla ja miksi ihmiset eroavat?

En ole kauheasti ollut mieheni veljen ja hänen vaimonsa kanssa tekemisissä. Ollaan kuitenkin nähty säännöllisesti perhejuhlissa (joulut, synttärit, ristiäiset yms.). Tämän pariskunnan suhde on minusta vaikuttanut hyvin onnelliselta ja tasapainoiselta. He ovat olleet pitkään yhdessä ja heillä on myös yksi yhteinen lapsi. Pari viikkoa sitten heillä oli myös merkittävä vuosipäivä. Sinä päivänä he julkaisivat facebookissa yhteiskuvia, joissa rakkaus näytti kukoistavan. Ja itseasiassa näitä rakkaudentäyteisiä päivityksiä olen nähnyt useamminkin. Vaan eipä se rakkaus sitten todellisuudessa (ilmeisesti?) kukoistanut...

Mieheni kertoi, että hänen veljensä oli tietysti harmissaan tästä erosta. Kertoman mukaan tähän eron hakemiseen ei liittynyt minkäänlaista dramatiikkaa. He jatkavat normaalisti elämää samaan tapaan kuin ennenkin, mutta eri osoitteissa. Käytännössä he ovat vielä jatkossakin paljon tekemisissä, koska mies on vahvasti mukana naisen harrastuksissa ja nainen on töissä miehen yrityksessä. Ero ei tule vaikuttamaan näihin asioihin. Lisäksi heidän yhteisen lapsen vuoksi kumpikin ostaa asunnon samalta alueelta. Mutta miksi ihmeessä he sitten eroavat?

Erityisesti yksi syy eroamiselle, jonka kuulin, särähti korvaani. Mieheni kertoi, että hänen veljensä mukaan heistä on vaimonsa kanssa tulleet parhaita ystäviä, ikään kuin kämppiksiä. Eikö mies voi olla vaimonsa kanssa paras ystävä? En tiedä, mutta kyllä minä pidän miestäni tietyllä tapaa yhtenä parhaana ystävänäni. Hän ei ole samanlainen ystävä kuin muut, mutta paras ystävä kuitenkin. Sellainen erilainen paras ystävä. Hän on yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista ihmisistä minulle. En voisi elää ilman häntä. Hän on osa minua ja minä osa häntä. Miten parhaasta ystävästä voi haluta eroa? Tämä oli minusta ihmeellinen perustelu, mutta yleensähän erojen taustalla on (ilmeisesti?) aika paljon muitakin syitä. Ja eihän ne eron syyt kuulu minulle millään tavalla, mutta silti ihmetyttää.

Olen jo aiemmin miettinyt paljon tätä avioerokysymystä. Ainakin minusta on tuntunut jo vähän aikaa, että ihmiset eroavat nykyään useammin ja "herkemmin". En ole itse eronnut avioliitosta, joten ymmärrys ei tästä asiasta ole kovin suurta eikä varsinkaan kokemuksellista. Ajattelen kuitenkin (hyvinkin yksinkertaisesti), että kun mennään jonkun kanssa naimisiin, niin sen kanssa ollaan koko loppuelämä. En tiedä elänkö pumpulissa, mutta itse olen ainakin mennyt naimisiin mieheni kanssa se ajatus mielessä. Haluan uskoa, että tahdon olla hänen kanssaan koko lopun elämäni. Tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta tällä hetkellä ajattelen vahvasti näin. Ehkä, jos oikeasti minun olisi todella todella huono olla hänen kanssaan, sitten pitäisi miettiä mitä tehdä, mutta olisiko se silloinkaan avioero?

Meillä oli muuten toissapäivänä 7 vuotta yhteiseloa takana. Sen kunniaksi leivoin mokkapaloja <3

Lähipiirissäni on aiemminkin ollut eroja niin kihlauksista kuin avioliitoistakin. Kuitenkin tämä on ensimmäinen lähelle oleva tapaus, jossa on lapsi mukana. Lapsen puolesta se surullisuus onkin suurin. Olen kuunnellut eronneiden murheita aiemminkin ja yrittänyt tukea niissä parhaalla mahdollisella tavalla. Toisten avioeroon on kuitenkin tosi vaikea ottaa kantaa, koska kahden ihmisen välinen parisuhde on vain heidän kahden välinen. Tosin onhan niitäkin tilanteita, että toinen ei haluaisi eroa... Kuitenkaan loppuviimein kukaan muu ulkopuolinen ei voi tietää, mitä heidän parisuhteeseen liittyy ja kuuluu. Siinä mielessä tämä on todella hankala aihe.

Kuitenkin aina, kun kuulen, että jotkut eroavat tulee minulle kova halu tietää, että miksi tähän eroon ollaan päädytty? Olisiko tämän eron voinut jotenkin estää? Ero on aina kuitenkin merkittävä ja iso asia. Se voi olla hyvinkin raskas. Ero koskee aina väistämättä muitakin ihmisiä kuin vain niitä kahta eroavaa. Siinä on mahdollisesti lapsia mukana, kummankin perheet, ystävät ja tuttavat. Avioeron kukin taho joutuu käsitellä omalla tavallaan.

Mutta kai tässä ero asiassakin pitää uskoa siihen, että ihmiset itse tietävät, mikä on heille parhaaksi. Kai sitä vaan joskus kasvaa erilleen ja kulkee eri suuntaan toisen kanssa? Rakkauden liekki sammuu ja arki ei ole enää samanlaista kuin aiemmin. Omat ajatukset muuttuvat ja halutaankin eri asioita elämältä. Silloin varmaan ero parhaasta ystävästäkin on aiheellinen?