Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Syy hiljaiseloon on yksinkertainen: olen juossut päivästä toiseen tytön perässä ympäri huushollia.

On oikeasti yllättävää, kuinka nopeasti meidän pienokainen on oppinut uusia asioita. Tuntuu, että juuri hän oppi ryömimään, sitten konttaamaan ja nyt jo noustaan seisomaan. Viikko sitten hän alkoi ihan itsekseen nousemaan portaita ylöspäin. Ei varmaan aikaakaan, kun hän jo kävelee...

Täällä kotona piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tyttö haluaa koskea, maistaa ja kokeilla aivan kaikkea. Hän haluaa kiivetä ihan mihin tahansa ja aivan koko ajan. Ensin kiivetään sohvalle, sitten sohvapöydälle, sitten tv-tasolle, sitten säkkituolille, sitten lelukorille, sitten portaisiin ja niin edelleen. Käsittämätöntä touhua, mistä tämä kaikki energia kumpuaa?

Kaikkea on testattava hinnalla millä hyvänsä :)

Kun olen saanut tytön edes hetkeksi rauhoittumaan ja nukkumaan, on pitänyt miettiä järkevästi mihin käyttää oman aikansa. Blogin kirjoittaminen on myös tästä syystä jäänyt vähemmällä. Unien pituus on maksimissaan sen 2 h ja tuntuu, että se aika menee hirveällä vauhdilla. Yleensä käytään aikaani johonkin seuraavista:

• teen ruokaa
• syön
• käyn suihkussa 
• käyn vessassa 
• pesen pyykkiä 
• valmistelen tytön seuraavia aterioita
• siivoan leluja pois lattialta
• pakkaan muuttotavaroita
• selailen puhelinta

Ja siihen ne jää. Hyvä jos noista kerkeää edes muutaman tehdä. Mitään muuta järkevää en oikeastaan enää päivisin saa tehdyksi. Televisiota en kerkeä avata, saati istua sohvalle lukemaan kirjaa tai lehteä. Pakkaaminenkin on ollut täysi mahdottomuus. Aina yksi tavara sinne ja toinen tänne. Ei taida kovin paljon lähteä tavaraa mukaan.

Tytön ollessa hereillä kaikki omat asiat jää toissijaiseksi, koska on pakko seurata jatkuvasti silmä kovana, missä hän viilettää. Jos joskus olen voinut tehdä jotain muuta samanaikaisesti, on se tällä erää historiaa. Tuntuu, että melkein joka kerta, kun en ole ollut hänen takana varmistamassa, hän on kaatunut. Useimmiten pää kolahtaa lattiaan. On tosi surullista kuulla se parkuva itku heti kaatumisen jälkeen. Muutaman kerran nenäkin on osunut ikävästi lattiaan ja on tullut hieman verta. Silloin huomasin, että itsekin hätäännyin, vaikka mitään vakavaa ei onneksi tapahtunut.

Noita kaatumisia ja kolautuksia on tapahtunut käytännössä aina silloin, kun olen ollut lämmittämässä maitoa, hakemassa itselleni nenäliinaa, vastaamassa puhelimeen tms. Tuntuu, etten voi hetkeksikään kääntää selkääni, koska aina sillon tapahtuu. Tiedostan, että tämä on meille kummallekin vielä uusi vaihe ja täydellistä opettelua, enkä sen vuoksi uskalla jättää tyttöä oikein hetkeksikään tarkkailematta. En luota siihen, että alastulo olisi hänellä vielä hallinnassa. Ja sitähän nuo kolautuksetkin varmasti kertovat, ei ole homma vielä hanskassa.

Nyt ymmärrän, mitä muut tarkoittivat, kun sanoivat, että ole ihan tyytyväinen siihen, kun vauva ei liiku mihinkään. Tottakai olin iloinen ja tyytyväinen silloinkin, mutta pakko myöntää, että sitä odotti ihan tohkeissaan, milloin aletaan liikkua. Onhan se nyt niin siistiä! Ei sitä kuitenkaan osannut ajatella, kuinka paljon tuskahikeä ja huolta voi tämäkin aiheuttaa. Nyt liikutaan ja lujaa. Olen täysin työllistettynä tässä hommassa.

Uskoisin, että kolhuja tulee aivan varmasti nyt ja myöhemmin. Eräs lääkäri sanoikin mielestäni osuvasti: "Meistä kukaan ei olisi hengissä, jos pienet kaatumiset ja kolhut maantasolta olisivat hengenvaarallisia." Niinpä. Onneksi ihmisten kallot ovat hyvin kehittyneitä ja ilmeisen kestäviä. Silti mietin vakavasti konttauskypärän hankintaa oman mielenterveyden vuoksi. Voisi edes käydä vessassa rauhassa.

Ja me käytiin muuten vajaa viikko sitten 8 kk neuvolassa. Tyttö ei ole vielä täyttänyt 8 kuukautta, mutta muuton takia tarkastus oli jo nyt. Pituutta oli n. 69 cm ja painoa 8650g. Kasvu etenee oikein tasaisesti ja muutenkin meidän arki ruokailuineen kaikkineen sujuu varsin hienosti. Ainoa mikä itseä huolettaa on tytön yösyöminen. Meillä syödään edelleen öisin. Yleensä kerran tai kahdesti. Jos tyttö sattuu heräämään 5 jälkeen, niin tällöin yritetään vielä jatkaa unia maidon avustuksella. Tänään se ei kuitenkaan onnistunut ja lopullinen herätys olikin 5.15. Siihen aikaan tyttöä ei kiinnostanut mikään muu kun sängyssä kiipeily. Kyllä siinä on vissi ero, että saako herätä viideltä vai kuudelta. Voin kertoa, että tuntuu.

Meillä voisi olla hyvä sauma yrittää vieroittaa tyttöä pois noista yösyömisistä, kun muutetaan kesäksi muualle. Pelkään, että hänelle on jo tullut siitä tapa, jota vaan joka yö toistetaan. Pikku hiljaa hyvä tulee varmasti tässäkin asiassa... katsotaan miten meidän käy. Vaikea uskoa, että se vaan loppuu yhtäkkiä itsestään.

No väsymyksestä johtuen taidankin tästä painua sohvalle, vaikka sitä ei tuossa "yleensä käytän aikaani johonkin seuraavista" listauksesta löydykään. Tämä on ansaittu poikkeus ja kerkesinpä jopa pitkään aikaan kirjoittaa tännekin. Kivaa loppuviikkoa! :)