tiistai 21. helmikuuta 2017

Party party

Viikonloppuna oli kauan odotetut juhlat. Vauhdikkaat ja onnistuneet juhlat. Ensimmäiset juhlat, joissa olimme pienen tyttömme kanssa.

Olin hiljaa mielessäni ajatellut, että nyt voisi olla minullekin sopiva aika mennä yökerhoonkin asti. Ja miten siinä sitten kävikään? Lähtikö mamma viihteelle vai perheen mukana nukkumaan?

Juhlat alkoivat meidän kannalta erinomaiseen aikaan. Tyttö nukkui iltaunia vaunuissa ja me saatiin kaikessa rauhassa kohottaa malja synttärisankarille. Alussa oli myös ihana kuunnella muiden pitämiä puheita. Juhlapaikalla oli terassi, jossa tyttö nukkui melkein puolitoista tuntia juhlien alusta. Se sopi meille oikein hyvin.

Täytyy myöntää, että jännitin suuresti, kuinka meidän ilta sujuu. Olen lähiaikoina huomannut, että tytöllä on jonkin sortin vierastusvaihe menossa. Hän ei aina tunnu pitävän uusista kasvoista. Ja jopa myös jotkut tutut kasvot ovat saaneet hänet surulliseksi.

Ei ole tosiaankaan kivaa, kun tytön alahuuli menee mutrulle. Silloin ei kenenkään muun kun äidin tai isän syli kelpaa. Tiesin, että juhlissa on tytölle paljon uusia ihmisiä ja kasvoja. Pelkäsinkin, että hän menee ihan sekaisin siitä ihmismäärästä. Onneksi niin ei tapahtunut. Ainoastaan yhden kerran tyttö oli enemmän ihmeissään ja sekin oli heti heräämisen jälkeen. Varmaan ihan luonnollista.

Juhlissa alkoi ruokailu, kun tyttömme heräsi. Tällöin hänellä oli se hetki, jolloin vaikutti, että hän ei tule viihtymään. Lähdettiin silloin heti koko perheen voimin hiljaiseen takahuoneeseen. Haluttiin näyttää tytölle, että hänellä ei ole mitään hätää. Haluttiin näyttää, että tämä on ihan mukava paikka, täälläkin saa olla hyvällä tuulella. Ja niin se sitten menikin, hän muuttui hetken kuluttua taas seuralliseksi ja iloiseksi. Meillä oli myös hänen omia tuttuja leluja mukana, jotka varmasti loivat turvallisuuden tunnetta.

Tiesin, että juhlissa tulee olemaan kova meteli. Siskoni oli hommannut paikalle DJ:n, joka soitti musaa ja myöskin puhe oli kovaäänistä. Lainattiinkin naapurista tytölle kuulosuojaimet, jotka toimi tosi hyvin. Tyttö viihtyi ja naureskeli ne päässään. Hetken tunnustelun jälkeen hän pääsi myös monen uuden ihmisen syliin. Hän viihtyi.

Jännitin siis aivan turhaa, koska kaikki kokonaisuudessaan meni hyvin. Takahuoneessa pystyttiin hyvin syödä iltapuurot ja vaihtaa vaippa tarvittaessa. Suurimman osan ajasta oltiin muiden vieraiden kanssa ja nautittiin hyvästä ruoasta ja seurasta. Oli ihana olla pitkästä aikaa kunnon juhlahumun keskellä.

Noin ysin aikoihin tyttö alkoi väsyä ja hän nukahti poikkeuksellisesti vaunuihin. Olimme varanneet hotellin läheltä juhlapaikkaa. Ajateltiin, että siitä on helppo ja nopea siirtyä yöunille. Mieheni oli luvannut olla tytön kanssa koko yön, jos minä halusin jatkaa juhlintaa.
Hotellissa oli kuohuva yllätys :)
En ollut nauttinut alkoholia juurikaan. Ajattelin, että katson tilannetta siihen asti, kun juhlapaikalta pitää poistua. Synttärisankari oli ilmoittanut, että 23 aikoihin juhlapaikka sulkeutuu. Ajattelin, että sen jälkeen voin sitten tehdä päätöksen juhlimisen suhteen.

Tyttö alkoi äännellä vaunuissa ja heräsikin noin vartin yli kymmenen. Hän ei enää halunnut nukkua kopassa ja halusi päästä kunnon sänkyyn yöunille. Tällöin oli selvää, että minä en lähde jatkamaan juhlintaa yökerhoon. Näin ollen me kaikki lähdimme hotelliin ja jatkoimme siellä yöunia. Ja jälleen kerran ei kyllä harmittanut yhtään. Näin sen pitikin mennä.

Jatkossa meillä ei tietenkään ole tarkoitus ottaa tyttöä mukaan tällaisiin juhliin. Tällä kertaa hän oli mukana, koska perheenjäsenet, joille oltaisiin tyttö voitu jättää yökylään, olivat myös mukana juhlissa.
80-luvun teemalla juhlittiin..
Hotelliyö meni juhlinnan jälkeen hienosti, 23 aikoihin nukahdettiin ja 8 aikoihin herättiin. Yöllä oli yksi yösyöttö 4 aikoihin. Seuraavana päivänä oli pakko heti kirjoittaa tytön vauvakirjaan muistiin, miten hyvin juhlissa meni. Tyttö tykkää juhlia (tullut äitiinsä). Kaiken kunniaksi juhlaillan aattona eli perjantaina 17.pvä täällä alettiin kääntyä selältä mahalle.

Tytöllä oli ehdottomasti koko juhlien parhaat tanssikuviot! Kerrassaan mainio viikonloppu takana. Tälläkin hetkellä täällä aurinko paistaa ja fiilis on hyvä. Tästäkään viikosta ei voi tulla pöllömpi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!