Elämä on Lahja

Kohta on kulunut jo viisi kuukautta rakkaan esikoisemme syntymästä. Olen selaillut vanhoja kuvia kännykästä suurella rakkaudella ja haikeudella... Jokaisen kuvan kohdalla ihmettelen, kuinka pieni nyytti hän oikein oli. Lisäksi kaiken kokemani jälkeen pysähdyn yhä useammin miettimään, kuinka suuri ihme ylipäänsä on, että hän on syntynyt maailmaan.

Ajattelin kirjoittaa läpi oman synnytyskokemukseni. Ensisijaisesti kirjoitan tämän itselleni muistoksi, mutta myös muut, joita asiaa kiinnostaa, niin saa ja kannattaa lukea. Minulle synnytyksestä jäi hyvät kokemukset, vaikka epiduraalin sainkin turhan myöhään. Lääkärit jälkikäteen ovat pitäneet synnytystäni todellisena ihmeenä. Päässäni olleen kasvaimen vuoksi oma hormonitoimintani oli käytännössä täysin lakannut. Jostain ihmeestä synnytys kuitenkin lähti kuin lähtikin käyntiin.

Odotusaika oli kokonaisuudessaan aivan ihana (tietenkin poissuljen loppuraskauden: näön sumentumiset ja päänsärkykohtaukset). En kärsinyt ylimääräisestä turvotuksesta, enkä myöskään suuremmasta pahoinvoinnista. Paino nousi n. 16 kiloa kokonaisuudessaan. Pystyin liikkumaan koko raskausajan ja huolsin kehoa lepäämällä kunnolla. Myöskään vauvan potkut eivät olleet kivuliaita. Nautin suunnattomasti olostani (vaikka olin iso, kun mikä) ja jännitin hyvällä tavalla vauvan syntymää. Muistan, että valmistauduin synnytykseen ajattelemalla sitä kovana urheilusuorituksena. Jälkeenpäin sitä ei kyllä todellakaan voi verrata edes siihen. Muistan myös kuinka malttamattona sitä mietti, että minkäköhän näköinen pikkuinen sieltä on tulossa. Annoimme mieheni kanssa vauvalle odotusaikana nimeksi Lahja, vaikka sukupuolta ei vielä edes tiedetty.

4 kuukautta vauvan syntymään ja ajattelin, että tästä ei voi maha enää kasvaa...

Viikko laskettuun aikaan...

SYNNYTYSTARINAA

Viikko ennen laskettua aikaa huomasin, että pikkuhousut olivat yön jälkeen oudosti märät. Soitin keskussairaalaan ja sanoivat, että seuraa tilannetta ja ei ole akuuttia hätää. Jatkoin normaalisti arkea ja vauvakin liikkui mahassa entiseen tapaan. Huomasin kuitenkin, että seuraavana päivänä sama juttu ja sitä seuraavana (ei ollut pissaa eikä valkovuotoa). Ihmettelin, mutta annoin asian olla. Sitten lasketun päivän aamuna, yöunien jälkeen herättyäni n. puoli 7, huomasin, että oli tullut hieman verta. Soitin heti uudestaan ja kerroin, että viikon on tullut mystistä "vettä" ja nyt myös verta. He käskivät tulla näyttäytymään sairaalaan. Syötiin kunnon aamupala miehen kanssa, otettiin sairaalakassi ja lähdettiin matkaan.

Vähän yli kahdeksan päästiin sairaanhoitajan tutkittavaksi. Vauvan sydämenlyönnit oli normaalit ja minunkin vointi hyvä. Hän näki piuhojen avulla, että nyt minua supistaa ja kysyi, että tunnenko? En kyllä siinä vaiheessa ollut tuntenut yhtään supistusta tai jos olin, niin en ollut mieltänyt niitä supistuksiksi... Sitten hän otti tikulla näytteen, josko minulta olisi tihkunut lapsivettä. Tikun mukaan se ei ollut sitä. Sairaanhoitaja teki vielä sisätestin ja oli sitä mieltä, että kyllä se kuitenkin sopisi lapsivedeksi. Hän kutsui lääkärin, joka tutki tilanteen tarkemmin.

Lääkärin testin mukaan mystinen vesi oli lapsivettä. Lisäksi hän näki, että olin jo 2 senttiä auki, synnytys oli siis alkamaisillaan. Koska lapsivettä oli tihkunut jo viikon ajan, kertoi lääkäri, että synnytys tullaan käynnistämään, jos se ei itsestään käynnisty. Meidät ohjattiin käytävään odottamaan hakua osastolle. 

Käytävällä istuessa tunsin useaan otteeseen selän puolella vihlontaa. Niitä tuli vähän väliä. Piti lähteä jaloittelemaan, koska ei tuntunut hyvältä olla paikallaan. Ne oli supistuksia. En ollut tajunnut, että ne voi tulla myös selän puolelle. Olin jotenkin luullut, että ne tulee alavatsan kohdille. Ihme kyllä, synnytys alkoikin käynnistyä aivan itsestään.

Noin 11 aikaan sain sairaalarannekkeen ja oltiin osastolla. Silloin oli juuri lounasaika ja pystyin syömään kunnon annoksen hyvällä ruokahalulla (onneksi!). Ruokana oli mitäs muuta kuin nakkikastiketta. :D Sen jälkeen ruoka ei sitten enää maistunutkaan... Saatiin huone, johon siirryin sängylle makaamaan. Supistuksia tuli koko ajan säännöllisesti, mutta vielä melko harvakseltaan. Mies mittasi aikaa ja hieroi alaselkääni aina supistusten ajan. Otin myös lämpötyynyn avuksi, joka ainakin minun tilanteessa helpotti oloani.

Huoneessa kävi aina säännöllisesti kätilö ja hänen mukana kulkeva kätilöharjoittelija. Supistusten voimakkuutta ja tiheyttä seurattiin. Välillä tehtiin myös alatutkimus, jonka suoritti kätilöharjoittelija. Tästä olen jälkeenpäin vähän hämilläni, koska hän ei kertaakaan alatutkimuksen aikana saanut edes sitä lääkärin 2 sentin aukenemista tulokseksi. Olin siis supistellut, mutta avautumista ei olisi tapahtunut ollenkaan. Se tuntui turhauttavalta. No neljän aikaan tapahtui kuitenkin selkeä parannus, kun kävin vessassa. Silloin kaikki loput lapsivedet tuli. Tästä alkoikin sitten paljon tiheämmät ja kivuliaammat supistelut. Mies hieroi ja minä ähisin. Edistystä ei kuitenkaan tässäkään vaiheessa kätilöharjoittelijan mukaan tapahtunut. Itse kuitenkin tunsin, että kyllä tässä nyt synnytys on hyvässä vauhdissa. Muistan, kuinka vaadin saada jotain kipulääkettä. Ilmeisesti jonkin sortin lihasrelaksantin sain heiltä siinä vaiheessa, muuta ei sitten keretty antaa...

Noin puoli kahdeksan aikaan minua lähdettiin viemään synnytyssaliin, koska vauvan sydämen äänet alkoivat aina supistusten aikana heiketä huomattavasti. Olin huolesta sekaisin ja muistan, että olin tosi väsynyt ja täysin uupunut. Synnytyssalissa kätilö oli aikomassa tehdä sisätutkimusta, kun totesi ihmeissään, että täällähän näkyy jo vauvan pää. Hän tokaisikin: "Hyvä ettet ollut synnyttänyt vauvaa vessan pönttöön". Olin aiemmin kertonut, että koko ajan oli "kakkahädän" tunne ja olin juuri ennen saliin siirtymistä käynyt vessassa.

Käytännössä heti paikalle hälytettiin anestesialääkäri, joka antoi epiduraalin. Kaikki kipu hävisi hetkessä. Tunsin supistukset enää todella heiveröisesti. Oli aluksi vaikea enää tunnistaa, milloin supistukset tuli. Yritin aina niiden aikana ponnistaa. Muistan, kuinka välillä olimme mieheni kanssa kahdestaan synnytyssalissa. Kätilö lähti hetkeksi toiseen huoneeseen. Huusin hädissäni miehelleni, että vauva tulee just nyt ulos, paina sitä nappia. Niin siinä sitten kävikin, että hyvin nopeasti (15 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen) kello 21.05 terve Lahja saapui maailmaan. Lahja oli 3386 grammaa ja 49 senttimetriä. Kaunein vauva maailmassa, meidän ikioma tyttömme <3 Minut valtasi välittömästi suuri rakkaus, kiitollisuus ja onnellisuus tästä pienestä. Olo oli erilainen kuin koskaan aiemmin. Väsymys ja uupumus katosi kuin tuhka tuuleen. Olin sillä hetkellä ja tulen aina olemaan tämän pienen tytön äiti. Yksi suurimmista unelmistani oli käynyt toteen, sain suurimman Lahjan koko maailmassa. Elämä todella on Lahja. Suurin Lahja kaikista, isolla ällällä <3 

Vauva syntyi tiistai-iltana ja pääsimme kotiin torstai-iltana. Sen jälkeen alkoikin meidän perheen yhteinen taival uudessa kodissamme. Sellainen taival, jota en olisi voinut koskaan kuvitella tulevani eteen... Muistot ovat ihanimpia ja kauneimpia ja samalla myös kauheimpia ja synkimpiä, mitä ikinä olen kokenut.

Tällainen ihana muisto on tallella. Mummu sai aamulypsy kiertueelta onnittelut Lahjalle. <3

Nyt kohta viiden kuukauden jälkeen voin todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois: "Rakastin sinua eilen, rakastan sinua tänään, rakastan sinua huomenna ja tulen aina rakastamaan" <3 

The most beautiful thing on the earth <3