Helpommin sanottu kuin tehty

Imetys. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Raskaana ollessa ajattelin, että tottakai minä imetän ja tottakai se onnistuu. Olen hyväkuntoinen, nuori ja perusterve nainen. Ei siinä tule mitään ongelmia. Ja jos nyt jostain kumman syystä tulisi, eihän se minua hetkauta. Olen vahva tyyppi.

Luin tarinoita imetyksestä. Sekä vaikeita että helppoja. Moni hehkutti, kuinka ihanaa imetys on, kun se lähtee onnistumaan. Vauva irroittaa välillä otteen tissistä ja suuntaa katseensa äitiin ja hymyilee. Se on jotain ainutlaatuista, sitä ei voi ymmärtää ennen kuin kokee. Monet sanoivat, että useilla on alkuvaikeuksia. Alkuvaikeuksien jälkeen se lähtee sujumaan. Täytyy vain olla kärsivällinen ja yrittää aina uudestaan. Ei pidä luovuttaa.

Alkuvaikeuksia oli. Yritystä oli. Kärsivällisyyttäkin oli, tosin pitkän yrittämisen jälkeen ei enää niin paljoa. Sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä löytyi sitten enemmänkin. Minähän en luovuta. Kyllä se onnistuu tavalla tai toisella. Valitettavasti leikkauksen jälkeen sairaalassa jouduin kuitenkin luovuttamaan. Minun kohdalla mikään ihmepillerikään ei olisi auttanut. Sellaistahan menin myös kokeilemaan. Oli vain uskottava, että imetykseni olivat tässä. En voi tehdä asialle mitään, en vain pysty imettämään.

Pieni kaunis vauva oli syntynyt maailmaan. Hänet nostettiin heti syntymän jälkeen rinnalleni. Hänen pehmeä ihonsa oli ihollani. Hän sai otteen tissistä ja alkoi imeä. Se oli taivaallinen hetki. Tästä meidän yhteinen matka alkoi. 2 tuntia synnytyksestä ja siirryttiin osastolle. Kätilöt olivat aivan ihania. Ne auttoivat ihan kaikessa. Kesken yötä pystyin soittamaan kelloa ja he tulivat auttamaan, jos imetys ei onnistunut. He laittoivat tissin vauvan suuhun hyvällä imuotteella. Se oli kieltämättä upea tunne, kun vauva oli rinnalla. Se tuntui oikealta. Se tuntui läheiseltä. Minä äitinä pystyin imettämällä ravitsemaan vauvaamme. Keho oli ihmeellinen. Keho oli luotu tähän ja näin sen kuului olla.

Muutama päivä synnytysosastolla oli kulunut. Olin oppinut erilaisia imetysasentoja ja saanut hyvää harjoitusta kuinka vauva asetetaan rinnalle. Se ei todellakaan ollut helppoa ja en onnistunut siinä läheskään aina. Yritin ja yritin ja jos jossain asennossa en saanut vauvaa imuotteeseen, vaihdoin asentoa. Joskus siinä otteen hakemisessa meni kauan, joskus vähemmän aikaa. Ja joskus juuri kun oltiin saatu hyvä imuote aikaiseksi, vauva päättikin kääntää päätä. Se imuote meni siinä. Sitten lähdettiin taas uuteen alkuun. Pikkuhiljaa se alkoi luonnistumaan ja meillä oli yhteiset sävelet. Tuntui, että vauva oli tissillä koko ajan. Hän nautti ja minä nautin. Seassa oli myös itkukohtauksia, joita on varmasti kaikilla.

Viikko kului ja tämän jälkeen alkoikin suurimmat vaikeudet. Terveydenhoitaja tuli ensimmäiselle kotikäynnille. Paino oli selvästi laskenut. Meille sanottiin, että jostain syystä minun tisseistäni vauva ei saa tarpeeksi maitoa. Ottakaa korvike mukaan. Aina tissin jälkeen on hyvä tarjota pullosta juotavaa. Se tuntui minusta pahalta, en pystykään antamaan tyttärelleni hänen tarvitsemaa määrää maitoa. Hänhän on koko ajan rinnalla ja heruttaa sitä, mutta sitä ei kuitenkaan ole riittävästi. Mitä teen väärin? Mikä minussa on vialla?

Mies lähti ostamaan tuttipulloja ja korviketta. Jatkoin imettämistä samaan tapaan ja annettiin aina rinnan jälkeen pulloa. Siinä oli paljon hyvää, kun huomasin ettei minun tarvitse olla tissinä 24/7. Meni muutama päivä ja alkoi kuitenkin käymään niin, että vauva aina lyhensi aikaansa rinnalla ja tahtoi enemmän pulloa. Tämän jälkeen menikin niin, että aina kun hän pääsi tissille hän rupesi itkemään. Se itku ei loppunut ennen kuin hänet nosti tissiltä pois. Hän ei suostunut enää ottamaan sitä suuhunsa, vain pullo kelpasi. Viikko meni ja ruokittiin häntä vain pullolla. Yritin toistuvasti tissiä, joka ei kuitenkaan kelvannut. Hain ideoita kaikkialta, yritin ensin saada hänet pullolla alkuun ja sitten tissille, toisinpäin, vaihdoin imetysasentoja, yritin omasta mielestä lähes kaikkea. Ei onnistunut.

Onneksi tyttö imee tuttipullosta maitoa hyvillä mielin :)

Sitten löydettiin kotoa terveydenhoitajan antama lappu vauvantahtisesta pulloruokinnasta. Ei oltu tätä luettu ja oltiin ajateltu, että kyllähän se pulloruokkiminen menee siinä missä muutkin. Ei se kuitenkaan ollut niin yksinkertaista. Olisi ollut hienoa, jos terveydenhoitaja olisi kotikäynnillään opastanut meitä tässä asiassa. Lapussa oli hyvin selkeä ohje, kuinka ruokkia pullolla. Etenkin jos osittaisimettää eli ruokkii tissillä ja pullolla niin täytyy alkuun muistaa antaa pullosta tyhjää. Me ei tietenkään oltu tehty näin. Vauva oli oppinut saamaan maitoa pullosta heti sen suuhun saatuaan. Puolestaan tissillä oli tehtävä valtava työ saadakseen maitoa. Selitin hänen tissityytymättömyyttään tällä itselleni. Alettiin tietoisesti lisäämään myös pulloruokinnan alkuun maidoton hetki. Edelleen kuitenkin muuten niin hyväntuulinen vauva oli tissille hyvin kärttyisä. Itku siitä tuli joka kerta.

Kaikki viestit, joita vauvani yritti antaa oli oikeita viestejä. Maitoa tuli oikeasti omalla kohdalla hyvin niukasti. Koska en tiennyt sitä, ajattelin vain, että vika oli minun tavassani imettää vauvaa ja vauva oli vain siihen tyytymätön. En kuitenkaan tässäkään kohtaa voinut ensisynnyttäjänä tietää miltä tuntuu, kun tissit pakkautuu täyteen maitoa. Toki kuulin tarinoita, kuinka ystäväni tissit valuivat maitoa pelkästä vauvan näkemisestä. Ajattelin, että näissäkin on suuria eroja. Itsellä tissit eivät tuntuneet mitenkään kovin erilaisilta kuin ennen raskautta. Jos puristin nänniä tuli sieltä muutama tippa maitoa. En kuitenkaan voinut uskoa, että maitoa ei olisi käytännössä ollenkaan. Tulihan sieltä pikkusen, kun puristi. Loppujen lopuksi uskoin, että maitoa ei tule vasta, kun sain kuulla sen lääkärin suusta. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo yli kuukausi synnytyksestä eli monta epätoivon hetkeä oli ollut.

Heikoimmilla hetkillä terveydenhoitajan juttusilla päätettiin jopa, että yritän syödä sellaista sarviapilan siemen kapselia, jonka uskotaan lisäävään maitoa. Hän tsemppasi minua tosissaan ja minä uskoin silloinkin vielä kykyihini. Jälkeenpäin tuntuu kyllä todella karulta, että hän jopa sanoi minulle näin: "Luotan 100 prosenttisesti, että sinulla maito lähtee herumaan lisää ja imetys vielä lähtee sujumaan. Voidaan sitten vaihtaa pullo kokonaan tissiin."

Imetyksen epäonnistuminen vei voimia ja aidosti masensi. Olin pettynyt. Olin surullinen. Olin kaikkea muuta, kuin ihan sama ei tälle nyt vaan voi mitään. Koin olevani huono äiti. Sitä pettymyksen määrää ei voi käsittää ennen kuin on oma vauva sylissä. Olo oli tyhjä. Vauva itki tissillä, sen jälkeen äiti itki. Se oli kamalaa!

Vaikka aikaa on kulunut tuntuu se vieläkin pahalta. En voi tarjota tyttärelleni hänen tarvitsemaa ravintoa tissin kautta. En voi tarjota hänelle sellaista läheisyyttä. En voi antaa hänelle niitä kaikkia hyviä vasta-aineita mitä äidinmaidosta voi saada. Pikkuhiljaa alan kuitenkin antaa itselleni armoa tässä asiassa. Se asia vain on niin ja se on hyväksyttävä. Kyllä se loppujen lopuksi on melko pieni murhe tässä kaiken muun keskellä. Hän saa tarvitsemansa ruoan myös pullosta, on terve ja hyväntuulinen. Hän kasvaa ja voi hyvin, mitä sitä muuta voisi enää toivoa?

Tässä imetysasiassa on varmasti yhtä monta tarinaa kuin on äitiäkin. Näen kuitenkin, että pulloruokinnassa on myös omat hyvät puolensa. Isä pääsee lähemmäksi vauvaa ja luo hänen kanssaan omaa yhteyttä ruokailuhetkellä. On ihanaa katsottavaa, kun he tuijottavat toisiaan silmiin. Näistä hetkistä pitää nauttia. Hän on vain pienen hetken näin pieni. <3