Vuoden kohokohdat

Vuosi 2016 lähenee loppuaan ja ajattelin käydä läpi kuluneen vuoden kohokohtia.

Vuosi yleisesti ottaen on pitänyt sisällään paljon ilon ja onnen kyyneleitä. Olen kokenut niin onnistumisia kuin epäonnistumisia työn, urheilun ja muunkin elämän saralla. Pelkoa ja epävarmuutta, tietynlaista ahdistusta, olen joutunut käsittelemään tänä vuonna enemmän kuin yleensä. Ennen kaikkea muistan tämän vuoden kuitenkin onnellisena ja rakkauden täyteisenä. Erityisesti enkelit ovat olleet mukana matkassa.

Tammikuu
Positiivinen tulos raskaustestistä. Olo oli todella epätodellinen. Itkin onnesta. Muistan sen tunteen kuin eilisen. Huikea tunneryöppy.

Helmikuu
Muutto uuteen kotiin. Oli ihana sisustaa ja laittaa kotia meidän näköiseksi. Innostuin erilaisista kukista ja kasveista, jotka kukoistavat kodissamme. :)

Kukkia uuteen kotiin.

Maaliskuu
Työpaikalla kerroimme työkaverini kanssa, että olemme molemmat raskaana. Se oli älytön yhteensattuma. Tämä oli hieno hetki ja työkavereiden reaktiot olivat mainioita.

Huhtikuu
Perheen jokavuotinen Lapin reissu Pallas-Ylläs tuntureilla. Minut on jopa kihlattu noissa maisemissa. Tuntureihin ja lapin luonnon kauneuteen ei kyllä ikinä kyllästy. On ihana hiihtää siinä hiljaisuudessa ja kauneudessa. Mieli ja sielu lepää.

Tähän on pakko mainita myös toinen kohokohta: oman äidin yllätyssynttärit Helsingissä.

Toukokuu
Meidän uuden kodin tuparit. Hyvää syötävää ja paljon rakkaita ystäviä pääsi paikalle.

Kesäkuu
Ystävien järjestämät babyshowerit. Kiitos, oli tosi mukava aurinkoinen kesäpäivä. Arvelin, että jotain yllätystä on luvassa, mutta silti se yllätti.

Heinäkuu
Kesäretki Kouvolaan ja Lappeenrantaan. Kävimme siskon kanssa hiekkalinnalla ja ihanissa kahviloissa.

Elokuu
Kummipojan 2-vuotissynttärit. Samalla vietettiin myös heidän koko perheen läksiäisjuhlia. Nyt kummipoika perheineen asuu toisella puolella maapalloa. Onneksi on kuitenkin skypeyhteys. Kauhea ikävä heitä kaikkia.

Syyskuu
Tähän astisen elämän ihmeellisin ja onnellisin tapahtuma, oman pienen terveen tyttövauvan syntymä. Ikuisesti kiitollinen.

Lokakuu
Aivokasvain leikkauksen onnistuminen. Herääminen ja sen tajuaminen, että on elossa. Se hetki, kun näin taas oman mieheni. Itkettää nytkin.

Marraskuu
Vauvakuvaukset olivat ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista. Nyt on ikuistettu kuvat meidän pienestä tytöstä. Myös äidistä ja isästä saatiin muutama onnistunut otos. Ihana, kun saa laitettua tytöstä kuvia seinille.

Joulukuu
Jouluaattona jotenkin konkretisoitui se, kuinka onnellinen olen. Usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus.

Oikein ihanaa vuoden vaihdetta ja kaikille valoa tulevaan! Kohti uusia seikkaluja...

Joulurauhaa

Matka veljeni perheen luokse on alkanut. Joulurauha saapui myös tänne blogin puolelle ja hyvä niin. Viime teksti taisi olla 4 päivää sitten.

Nyt tässä autossa istuessa ja ikkunasta ulos katsoessa olo on rauhaisa ja levollinen. Vauva nukkuu vierellä ja isä ajaa etupenkillä. Tässä on kiva kertoa hieman jouluisia tunnelmia.

Eilen vietettiin ikimuistoinen ja tunteikas jouluaatto. Aamu aloitettiin riisipuurolla. Kuusi koristeltiin kauniiksi. Käytiin vaunuilemassa ja sen jälkeen joulusaunassa. Seurattiin joulurauhan julistusta. Rentouduttiin, löhöttiin, syötiin, naurettiin ja suukoteltiin. Kynttilät ja ulkotulet valaisivat aattoiltaa. Joulupukkikin kävi kylässä. Ilta meni sen jälkeen lahjoja avatessa ja ihaillessa. Tyttö istui pukin sylissä reippaasti. Heti ekana joulunaan hän oli myös repimässä pukin partaa. Se jos joku oli hauskaa. Tyttö on ollut ilmeisen kiltti, kun sai hurjasti lahjoja. Paljon kauniita vaatteita ja leluja. Kiitos niistä.

Tiukasti kiinni pukin parasta :)

Vauva muuten ajoitti unensa myös ihanteellisesti antaen vanhempien nauttia Jouluaaton antimista. Ensimmäiset unet olivat aamupäivällä 10-13, jolloin sai seurata joulurauhaa ja saunoa. Toiset unet oli n. 15-18.30, jolloin oli jouluateria.

Ihana Jouluaatto pitikin sisällään paljon ruokaa ja herkkuja. Maukkaita pipareita, joulutorttuja ja taatelikakkua. Tietysti pitkä tovi vierähti myös konvehtirasian äärellä. Herkut kuuluvat ainakin meidän Jouluun vahvasti. Kaikissa kipoissa on erilaista naposteltavaa: marmeladia, lakua, viikunoita, suklaalla kuorrutettuja pähkinöitä yms. Jouluna saa nauttia aivan kaikesta hyvillä mielin. Joulua vietetään ilman turhaa stressiä. Se kai siinä on se hienous. Arjen murheet unohtuvat. Hetki on pysähtynyt. Rakkaat ihmiset on vierellä. Kuusi loistaa ja voidaan vaan olla ja rauhoittua.

Nyt elän niin vahvasti perheen kanssa tätä ainutlaatuista Joulun aikaa, että kännykät ja netin seuraus on vähemmällä. Näin ollen tämä kirjoittaminenkin on jäänyt. Blogi jatkaakin joululomalla. Katsotaan jos seuraavan automatkan aikana tulisi taas pientä kirjoitusta. Toivon kaikille Rauhaisaa Joulun jatkoa ja välipäiviä.

Tytön kuulumisia

Rokotuksen jälkeinen vetelä olo on hävinnyt ja tyttö on taas normalisoitunut. Rokotus vaikutti häneen ja sanotaanko, että koko viime viikon arkipäivät hänen käytös ei ollut niin aktiivista kuin yleensä. Tällä hetkellä on muutenkin menossa hieman rauhallisempi kausi. Hän imee paljon peukaloa ja tarkkailee. Yhdessä vaiheessa hän jokelteli yhtenään. Nyt hän tekee sitä harkitummin. Tosin silloin, kun tilanne on oikea, saattaa jokeltelua tulla koko päivän edestä.

Nykyään tyttö tutustuu paljon enemmän ympäristöön ja ympäröiviin ihmisiin. Hän kääntelee päätään enemmän. Lisäksi viime päivinä hän on laittanut jalat suppuun vatsan päälle ja kellahtanut kyljelleen. Mahallaan tyttö viihtyy edelleen ja nostaa päätä hienosti ylös. Kerroin kuitenkin joskus aiemmin, kuinka hienosti tyttö osaa kääntyä jo mahalta selälle. Se oli kuitenkin näköjään vain yhden illan huumaa. Pitkään aikaan tyttö ei ole onnistunut kääntymään. No kyllä se kääntyminen sieltä taas sitten löytyy joku päivä...

Tyttö tunnistaa tutut kasvot. Hän selkeästi tietää, kuka on mummu ja kuka isä. Hän antaa hymyjä samalla tavalla kuin ennenkin. Hän ihmettelee uusia kasvoja, joita näkee. Päivittäin vietämme nykyään enemmän aikaa sylissä kuin aiemmin. Päiväunien jälkeen täällä mennäänkin paikasta toiseen sylissä lauleskellen. Enää leikkimatto ei ole niin suurella kulutuksella, vaikka sielläkin yhä aikaa vietetään.

Iltaisin rauhoitutaan yleensä lukunurkkauksessa. Hän kuuntelee ja katselee, kun kirjaa luetaan. Silloin ei tule kitinää eikä muutakaan ääntelyä. Hän pohdiskelee. Tämä hetki on minulle erityinen. Tyttö on sylissä käpertyneenä peittoon ja minä tuoksuttelen hänen hiuksiaan. Se on ihanaa. Tästä on tullut minun lempipaikkani <3 Iltaunet aloitellaan 9 ja 10 välissä. Öisin herätykset ovat 3, 5 ja 6 aikoihin. Jotain poikkeusöitäkin on, mutta melko tasaisesti noilla 3 yöherätyksellä mennään.

Lempipaikka, lukunurkkaus <3

Eilen oli vauhdikas päivä, kun saatiin ystäväperhe kylään. Heillä on lähes samanikäinen poikavauva. On ihana (ja samalla myös haikea) seurata kuinka molemmat vauvat kasvaa ja kehittyy. He eivät ole enää vastasyntyneitä. Olin viimeksi nähnyt pojan yli kuukausi sitten ja nyt eilen hän oli kasvanut hurjasti pituutta. Muutenkin hänestä oli tullut silmissäni paljon aktiivisempi. He viettivätkin yhdessä aikaa leikkimatolla. Molemmat hymyilivät ja heiluttelivat käsiä ja jalkoja innokkaasti. Tosi mukavaa, että meidän tytöllä on söpö pieni leikkikaveri jo ihan pienestä pitäen. Lisäksi pojan äidistä on tullut minulle todellinen sydänystävä. Olen niin kiitollinen, että olen saanut tutustua häneen ja hän on elämässäni. Heidän kanssaan aloitetaan vauva-uinti yhdessä, josta tulee takuuvarmasti hauskaa.

Kiitollisuus tästä meidän tytöstä ja lähellä olevista ihmisistä on kyllä tajuttoman suuri. Eivät sanat riitä. Jotenkin hassua, että joka tekstissä taidan toistaa tätä samaa. Sitä vaan oikeasti tällä hetkellä pursuaa jostakin, ei voi vaan minkään.

Nyt tyttö heräsikin juuri unilta ja meillä alkaa perheen yhteinen joululoma. Isä tuli juuri myös kotiin. Tässä kohta puoliin lähdetäänkin tytön kummeille joulutervehdykselle. Olenkin tällä viikolla pukenut tytölle joka päivä tonttulakin päähän. Se on niin suloisen näköinen pikkutonttu. Katsotaan onko muita tonttuja liikenteessä... :)

Avun merkitys

Tyttömme on jo muutaman kerran ollut muiden hoidettavana, kun meillä vanhemmilla on ollut menoa. Nyt näin vanhempana pienikin apu vauva-arjen keskellä tuntuu niin hyvältä. On ihana huomata, että ympärillä on paljon auttavia ja hyväsydämisiä ihmisiä. Sitä kuuluisaa vanhempien yhteistä aikaakin tulisi vaalia. No meillä ei vielä ole ollut sellaista, että olisimme esim. käyneet yhdessä elokuvissa tai syömässä. On ollut muita pakollisia menoja (eli käytännössä minun sairaalareissuja), jolloin olemme tarvinneet pientä hoitoapua. Ja tietysti viime viikonlopun pikkujoulut, josta mainitsin viime tekstissä.

Apu, jota olemme saaneet on ollut tärkeää ja korvaamatonta. Sen merkitys on kasvanut entisestään vauvan syntymisen jälkeen. Arvostan pieniäkin avunantoja todella paljon. Esimerkiksi oli ihana, kun naapuri vain toi postin ovelle ja sanoi ääneen, että he voivat auttaa kauppareissuilla, jos tarvetta. Tämä pieni ystävällinen ele sai jo minut niin iloiseksi. Vielä ei tosin olla pyydetty heitä käymään meidän puolesta kaupassa, mutta ihana tietää, että tälläistäkin apua on saatavilla.

Nyt kun olen tullut äidiksi olen pohtinut paljon tätä vauvasta erossaoloa ja sen vaikutusta. Tällä hetkellä ajattelen, että on hyvä opettaa vauvaa jo pienestä pitäen myös olemaan hetken erossa vanhemmistaan. Näen, että lapsen ja vanhemman luottamuksen syntymisessä lapsen on tärkeä huomata, että vaikka vanhempi lähtee hetkeksi pois, tulee hän takaisin. Hänellä on hoitaja, joka välittää ja pitää hänestä silloin huolta. Häntä ei olla jätetty yksin eikä häntä hylätä. En tietenkään tarkoita, että näin täytyisi tehdä vastasyntyneelle lapselle. Itse ainakin ajattelen, että mitä pienempi lapsi on sitä enemmän aikaa hänen kanssaan tulee viettää. Ja niin olen tehnytkin. Ja sitä aikaa vietän äärimmäisen onnellisena ja kiitollisena. En vaihtaisi hetkeäkään pois. En haluaisi olla missään muualla, kuin hänen kanssaan kotona. On kuitenkin hyvä muistaa, että aina tulee hetkiä, jolloin pieni erossaolo on välttämätöntä. Tällöin pitää pyytää perhettä tai ystäviä hoitoavuksi.

Esimerkiksi viime perjantaina, kun menin silmälääkäriin pyysin tytön kummitätiä hoitoavuksi. Kummitädillä olisi ollut normaali työpäivä, mutta hän järjesteli pomonsa kanssa asiat niin, että pääsi paikalle. Se oli kauniisti tehty ja meille se oli todella suuri apu. Se helpotti minun asioimista sairaalassa, sain keskittyä itseeni hetken ajan. Ei ole helppoa lähteä vauvan luota pois eikä myöskään vauvan kanssa liikkeelle. Aina on kimpsut ja kampsut mukana. Tuntuu, että pulloruokinta tuo tähän vielä omat lisähaasteensa. Tissin kanssa voisin kuvitella tämän lähtöasian olevan hieman helpompaa.

Olen onnellinen ja kiitollinen meidän lähellä olevista ihmisistä. Olen kiitollinen, että mieheni antaa minun myös välillä lähteä esim. urheilemaan tai kauppaan viettämään omaa aikaa. Se tekee minulle hyvää, vaikka se aluksi tuntuu vaikealta. En tiedä, miten pärjäisin ilman häntä. On ihanaa jakaa hänen kanssaan yhdessä tätä vauva-arkea. On ihanaa, että toinen on vierellä. Hämmennyn aina ajatellessani yksinhuoltajia. Ovat he kyllä sitkeitä ihmisiä. Toivon, että heilläkin olisi ympärillään auttavia ihmisiä. Ihmiset hyvin usein haluavat auttaa, jos sitä pyytää. Se on ihmeellistä, miksi avun pyytäminen on niin vaikea juttu. Ainakin itse olen siinä vielä kehitysasteella. Kyllähän minä itsekin autan oikein mielelläni, jos sitä pyydetään. Niin tekevät varmasti muutkin. Täytyisi vaan itsekin rohkeammin pyytää.

Kiitos kaikille, jotka meitä auttavat (pyydettiin sitä apua sitten tai ei).

Reissun päällä

Uusi viikko pyörähti käyntiin ja tällä viikolla se aatto nyt sitten on, aivan huippua! :) Tässä onkin ihan mukavasti vielä puuhasteltavaa ennen jouluun rauhoittumista. Yläkerrassa pitäisi puhdistaa saunan lauteet ja laittaa tytön huonetta kuntoon. Meidän perheen ensimmäistä joulua viettää meidän kanssamme minun vanhempani, siskoni ja kummitäti. Lisäksi miehen vanhemmat tulevat aattona syömään. Yötä meillä ovat vanhempani ja kummitäti. Sisko ja miehen vanhemmat ovat yönsä kotona. Tänne onkin tulossa ihan mukavasti perhettä jouluksi. Ihana, että saadaan rakkaita ihmisiä ympärille. <3 Joulupäivänä on tarkoitus mennä veljeni perheen luokse jatkamaan joulunviettoa.

Lastenhuoneen aarteita :) 

Tässä onkin hetki vierähtänyt viime tekstistä. Nyt tässä onkin hieman aikaa kirjoittaa kuulumisia, kun tyttö nukkuu vaunuissa ja ollaan palattu kotiin.

Viikonloppuna oltiin koko perhe reissussa. Perjantaina iltapäivällä lähdettiin kohti mummulaa. Siellä oltiin sunnuntaihin asti. Lauantaina oltiin mieheni kanssa pikkujouluissa ja mummu hoiti tyttöä. Oli mukavaa olla tuulettumassa pitkästä aikaa. Tuulettuminen ei ehkä ollut niin pitkä, kuin olin aiemmin ajattelut, mutta sopiva kuitenkin. Minulla oli niin kova ikävä tytön luo, että olimme jo ennen puoltayötä mummulassa. Vielä tällä kertaa ei vietetty yötä erossa tytöstä, vaikka mahdollisuus siihen oli. Toki olenhan minä ollut erossa tytöstä melkein koko viikon, mutta se oli eri asia. Silloin oli pakko olla erossa. Näen, että tämäkin tuulettuminen oli silti hyvä alku. Olimme eri paikassa kuutisen tuntia ja sain tunnusteltua, että miltä se erossaolo tuntuu. Minulle tämä oli varmasti suurempi juttu, kuin tytölle. Itse asiassa mummun mukaan heillä meni niin kivasti, että ei itkun itkua ollut tullut. Tyttö viihtyi hyvin.

Se on jännä, kun sitä tulee aina välillä viikonloppuisin mieleen, että olisi kiva lähteä käymään kavereiden kanssa ulkona ja ottaa vaikkapa pari lasi siideriä. Nyt sellainen mahdollisuus oli ja sitten sitä ei halunnutkaan juoda ja lähteä "bilettämään". Ehkä se osittain johtui myös siitä, että näissä pikkujouluissa ei ollut niitä ystäviäni paikalla, joiden kanssa yleensä olen lähtenyt juhlimaan. En tuntenut sieltä kovinkaan montaa. Ei kuitenkaan harmita yhtään, että lähdimme mieheni kanssa kotiin jo hyvissä ajoin. Sitä ei ollut mitenkään suunniteltu, vaan tehtiin niin kuin sillä hetkellä parhaalta tuntui. Mieskään ei juonut kuin yhden oluen ja myös hän oli ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Sanoin hänelle, että kyllä hän voi jäädä, mutta halusi myös lähteä. Pähkäilimme myös yhdessä jälkikäteen, että jos tässä nyt oltaisiin molemmat koko yö vietetty juhlien, niin tästä viikosta olisi tullut melko raskas. Näin vauva-arjen keskellä ei valvottujen öiden väsymystä saa mitenkään helposti takaisin. Muutenkin yöt ovat kovin rikkonaisia.

Nyt mentiin tällä tavalla ja sitten ensi kerralla katsotaan, että miten sitten mennään. Sen ainakin tiedän, että ensi vuoden puolella on tulossa siskoni 30-vuotisjuhlat ja silloin ajattelin "bilettää". Sitten kun aika ja paikka ja ihmiset ympärillä ovat oikeat, niin kyllä sitä varmaan saa taas sen hyvän biletysfiiliksen päälle! Nuorena kun olin oikeasti melko kovakin bilettäjä (ei niinkään alkoholin kuluttuja, vaan yökerhoissa kävijä). No mutta nyt ei muuta kuin hyvää fiilistä kaikille tähän viikkoon!

Ja ainiin, melkein unohdin. Perjantaina olin käymässä silmälääkärin tarkastuksessa keskussairaalassa. Kaikki näön puolesta kunnossa. Olen sen toki itsekin tiennyt, mutta helpottavaa saada asiantuntijankin lausunto. Näkö on kyllä yksi ihmisen hienoimmista asioista. Siellä käytävällä yksi mies totesikin hyvin, että jos jonkun aisteista haluaisi pitää keinolla millä hyvänsä, niin se on näkö. Kuulonkin menettäisi mieluummin. Olen kyllä täysin samoilla linjoilla. Ja varsinkin, kun tietää miltä se tuntui, kun näön oli menettämässä... Se oli niin kauheaa. Nyt osaa kyllä arvostaa sitäkin entistä enemmän. Kyllä meillä on hienot silmät! Vaihdoin muuten sen vuoksi instagramissakin nimeksi @kauniskatse. Näkeminen on niin hieno asia, että ei sitä voi edes liiaksi hehkuttaa. Katselkaa ja ihastelkaa siis ympärillenne! Minäkin saan nyt vihdoin hankkia uudet silmälasit oikeilla vahvuuksilla. Näkemisiin :)

Oi kuusipuu

Jee, eilen se tapahtui! Saatiin hankittua ihan ihkaoma ensimmäinen joulukuusi. Nyt se kuusi töröttää tuossa meidän etupihalla. Tuskin maltan odottaa, että se saadaan sisälle ja päästään aattona koristelemaan. Aiemmassa postauksessa kirjoitin jo vähän joulutunnelmia. Tässä taas hieman lisää. Uskon, että tätä "jouluhössötystä" on luvassa vielä moneen otteeseen.

Kuusenkoristeet valmiina odottamassa h-hetkeä

Tämä joulu on ensimmäinen joulu uuden perheenjäsenen kanssa uudessa kodissa. Tänä vuonna vietetään meidän perheennäköistä joulua. Ehkä jopa tulee jotain perinteitä luotua. Saa nähdä. Ihan herkistyy, kun miettii, että se on pienen tyttömme ensimmäinen joulu. Vauvan kautta mieleen palaa omat lapsuuden joulut. Tulee taas se sama kutkuttava tunne: kalenterista luukut vähenee ja joulu on kohta täällä... Aattoa odottaa malttamattomana :)

Lapsuuden kodissani joka joulu on ollut melko samanlainen. Siihen on kuulunut tiettyjä samoja perinteitä. Se on ollut tuttu ja turvallinen. Joulu on aina ollut lämminhenkinen perhejuhla. Tärkeimpäinä on ollut yhdessäolo ja hyvä ruoka, lahjat toissijaisia (no ihan pienenä ne oli kyllä aina ykkösjuttu!) Ollaan katseltu videoita yhdessä, pelattu korttia ja muita lautapelejä. Vietetty aikaa sisällä leikkien ja peuhattu ulkona lumessa. On ollut ihanaa jakaa sitä omien sisarusten kanssa. Minulla kuopuksena on aina ollut heistä leikkiseuraa. Toivon, että myös meidän perheen joulut huokuisivat sitä samaa yhdessä tekemistä. Joulut olisi täynnä lämpoä ja rakkautta.

Muistan, kun juttelin kerran erään ystäväni kanssa joulun merkityksestä. Häntä joulu ahdisti. Hänen mielestä joulua ei tarvinnut edes juhlia. Olin hänen puolestaan surullinen. Minulle joulu on aina ollut vuoden paras juhla. Sitä on odottanut innolla. Miten se voi jollekin muulle olla niin merkityksetön? Toisaalta, kun nyt tiedän paremmin hänen taustaansa, niin ymmärrän häntä paremmin. Hänen jouluun liittyi ikäviä muistoja. Joulun tulo palautti ne hänen mieleen. Toivon kuitenkin, että hän pääsisi niiden ikävien muistojen yli ja löytäisi joulun lämmön. Toivon, että hänkin näkisi joulun kauneuden.

Jouluna on tärkeä muistella myös vähäosaisia. Kotoa muuton jälkeen olen yrittänyt joka joulu antaa rahaa keräyksiin. Tuntuu pahalta ajatella, ettei kaikilla ole mahdollisuutta viettää joulua haluamallaan tavalla. Jollain tavalla joulun ympärille on turhaan rakennettu sitä lahjan ja tavaran paljoutta. Mitä vanhemmaksi on tullut sitä tärkeämmäksi on vain muodostunut se jo paljon mainitsemani yhdessäolo. Nautitaan siis joulusta jokainen omalla tavallamme. Lämpöä ja rakkautta toivon kuitenkin kaikkien jouluun. <3

Rokotusten jälkeen

2 päivää sitten neuvolassa laitettiin 3 kuukauden ikään kuuluvia rokotuksia. Kaikin puolin tyttö on ollut reipas, mutta ei ihan niin aktiivinen kuin yleensä. Jotenkin hän vaikuttaa hieman vetelältä. Kuumetta ei ole nostanut. Nämä kaksi rokotuksen jälkeistä yötä ovat olleet ehdottomasti oudoimmat tähän asti. Maanantai-tiistai välinen yö meni kuin unelma. Tiistai-keskiviikko välisenä yönä meno olikin sitten aivan toista maata...

Huhhuh. Viime yö oli tosiaan tähän astisista öistä vauvan kanssa hankalin. Kaikki meni mönkään. Vauvalla oli ilmeisen huono olla ja mentiin reippaasti yliväsymyksen puolelle. Hermoja koeteltiin ja oma väsymys painoi myös päälle. :/

Noin puoli kymmeneltä kaikki näytti lupaavalta. Isä sai tytön kauniisti nukkumaan ja minä hiivin sänkyyn. Olin juuri nukahtanut, kun tyttö yskäisi. Ajattelin, että hän varmaan jatkaa unia eikä siinä sen kummempaa. Suljin silmäni ja yritin saada takaisin unen päästä kiinni. Tyttö kuitenkin alkoi pitämään ääntä. Menin lähemmäs katsomaan ja huomasin, että hänen petivaatteet ja yöpuku ovat märkiä. Haistoin ja totesin, että häneltä oli yskähdyksen mukana tullut puklaus. Oli lähdettävä vaihtamaan yöpukua, lakanoita ja peittoa. 

Tultiin takaisin sänkyyn ja tyttö vaikutti nälkäiseltä. Syötin ja samalla yritin nukuttaa. Yleensä syönnin jälkeen hän nukahtaa helposti pullo suussa. Ei tällä kertaa. Tyttö oli vielä ihan hyväntuulinen (joskin väsynyt) ja halusi seurustella. Seurusteltiin jonkin aikaa, kunnes siirsin tytön sänkyyn kyljelleen. Soittelin hänelle unilauluja ja silittelin. Tyttö vain jatkoi peuhaamista. Jalat ja kädet vispasi: unesta ei tietoakaan. Kuluu hetki ja taas tulee puklaus. Onneksi sitä tuli tällä kertaa vain vaatteille. Vaihdettiin toistamiseen yöpuku. Mietin, että tämän jälkeen hän todennäköisesti nukahtaa pienellä maitotilkalla ja pullon imemisellä...

Kuitenkin hyvin tapojensa vastaisesti tyttö ei suostu ottamaan pulloa ollenkaan. Hän ei ole tyytyväinen ja alkaa itkemään. Kello on tähän aikaan noin 11. Ei auta muu kuin ottaa hänet syliin. Sylissä hän rauhoittuu. Hän on väsynyt. Välillä hän itkee ja välillä on hiljaa. Hän on silmät auki ihmeissään. Yritän heiluttelemalla saada häntä uneen. Heiluttelu tuottaa tulosta ja noin puoli 12 aikaan hän vaipuu uneen. Pyydään miestäni apuun. Siirrämme hänet varovasti sänkyyn.

Tytön silmät avautuu ja naama menee kurttuun. Itku alkaa. Ei onnistunut siirto tällä kertaa. Tyttö ei ollut vielä tarpeeksi syvässä unessa. Minä tietenkin otan takaisin syliin ja heiluttelen. Itku vain kovenee, mikään ei tunnu auttavan... Epätoivoisia hetkiä. Aikaa kuluu ja kuluu... Alkaa näyttää, että silmät alkavat mennä taas kiinni. Minä huokaisen helpotuksesta, nyt hän alkaa vihdoin nukkumaan. Odotan vielä varmuuden vuoksi hetken aikaa ihan paikallaan. Sitten päätän lähteä kohti sänkyä. Juuri kun olen asettamassa vauvaa sänkyyn, tulee minulta aivastus. En millään pystynyt pidättämään sitä. Vauva pelästyy niin, että itku ei meinaa loppua millään. Olen todella vihainen itselleni. Herätin nukkuvan vauvan. No itku jatkuu ja jatkuu. Ei ole hyvä olla. Yritän ehdottaa, että miehenikin välillä yrittäisi pidellä häntä. No minä kuitenkin jatkan. Vauva on sylissä itkien. Heiluttelen, kävelen, hytkytän ja milloin mitäkin. Tuntuu, että tämän pelästyksen jälkeen tyttöä ei voi enää saada uneen... 

Kello on noin puoli 1. Uni alkaa kuitenkin voittaa ja tytön silmät sulkeutua. Nyt hän on nukahtamaisillaan. Hidastan vauhtia ja pidän häntä vain sylissä. On hiljaista. Mietin, että mikä hetki olisi hyvä yrittää siirtää hänet omaan sänkyyn. Tällä kertaa en aio epäonnistua. Valmistelen siirtoa mielessä ja hivutan aina pikkusen käsiä paremmin siirtoa varten. Aina kun hieman liikahdan, vauva alkaa mutristamaan kasvoja ja päästämään itkua alkuun. Nousen ylös ja heiluttelen. Tätä tehdään ehkä 10 kertaa. Sitten päätän, että nyt on oikea hetki. Asetan hänet varovasti sänkyyn. Hän jatkaa unia. Odotan hiljaa vieressä ja katson, että tuleeko vielä naaman mutristuksia ja itkun alkua. Ei tule. Nyt hän on unilla. Minäkin suljen silmäni. Kello on 1 yöllä ja kaikki nukkuu. Kolmas kerta toden sanoi.

3 tuntia siinä nukutuksessa meni. Vauva itki melkein koko ajan, ensimmäistä tuntia lukuunottamatta. Meidän tyttö ei ole aiemmin itkenyt tällä tavoin. Ei oikein tiennyt että mitä pitäisi tehdä? Ruokakaan ei tuntunut maistuvan. Hänellä oli kaikki huonosti. Uskon, että rokotuksilla oli tähän vaikutusta. Tosin ihmettelen, että mahdolliset oireet tulivat näin viiveellä? Muilla kokemuksia?

Nukahtamisen jälkeen yö meni kuitenkin hyvin. Tyttö heräsi vain viideltä syömään. Päätin jo illalla, että ihan sama miten pitkään valvotaan, niin pyritään pääsemään huomenna aamulla takaisin rytmiin. Tytöllä oli näköjään samat ajatukset, koska nousimme ylös hänen herättyään 7 aikoihin. Tyttö oli herätessään oma iloinen itsensä. Hän oli unohtanut yölliset vaikeudet,  toisin kuin minä. Tuntui tosi pahalta, kun hänellä oli huono olla. Tuntui, että vaikka miten yritin en osannut lohduttaa/auttaa häntä. 

Tällä hetkellä päivä onkin mennyt tuttuun tapaan. Tyttö nukkuu ulkona vaunuissa. Yhdeksän aikaan hän oli jo tosi väsynyt, eikä ihme kun yöunet olivat tänä yönä niin lyhyet. Odotan mielenkiinnolla tämän päivän kulkua ja seuraavaa yötä. Katsotaan miten tilanne kehittyy... 

Alkuyöstä oli vaikeaa, mutta aamulla paistoi taas aurinko

Maanantai pulkassa

Taas on uusi viikko lähtenyt käyntiin. Ja enää 12 yötä jouluaattoon... ihanaa!

Tonttu portaikossa

Tänään heräiltiin puoli kahdeksan aikaan. Aamu alkoi tuttuun tapaan: syötiin kaikessa rauhassa, leikittiin, vaihdettiin vaippaa ja valittiin päivän vaatetus sekä tytölle että äidille. Etenkin vaipan vaihtopaikalla meni taas pitkä tovi. Meidän alakerran vessasta, jossa on hoitopöytä, on muodostunut tytölle mieluinen paikka. Siellä vierähtää helposti kymmenenkin minuuttia vaippaa vaihdellen: tyttö jumppailee ja "juttelee" innoissaan. Olen ripustanut seinille hymynaamoja, joille hän hymyilee yhtenään. Muistan alkuaikoina, kun vaipanvaihto ja pukeminen oli haastavaa. Joka kerta yritti vaan saada sen tehtyä mahdollisimman nopeasti ettei vauva hermostu. Tänä päivänä se on kyllä täysin päinvastoin. Siellä vietetään hauskaa aikaa yhdessä.

Pakkasta ulkona oli 8 astetta. Siinä yhdeksän aikaan tyttö vaikutti jo väsyneeltä ja alettiin valmistautua ulos. Noin puoli kymmenen aikaan oltiin ulkona. Vaunulenkki oli tänään ihan rauhallista kävelyä kauniissa lumisateessa. Lenkki kesti noin tunnin. Nappasin jopa kuvankin matkan varrelta. Jos katsoo oikein tarkasti, voi nähdä pieniä lumihiutaleita.

Vaunulenkillä lumisateessa

Tyttö jatkoi unia vaunuissa aina puoli yhteen asti. Sillä välin minä kerkesin mm. tyhjentää pesukoneen ja syödä kaikessa rauhassa. Ruokana oli kalkkunaa ja uunijuureksia aurinkokuivattujen tomaattien kera. Ruoan jälkeen kerkesin katsella televisiota ja ilmoittautua tammikuussa alkavaan vauvauintiin. Hörpin kahvia ja maistelin viikonloppuna leivottuja pipareita. Oli hetki omaa aikaa. Se teki hyvää.

Tähtiä, sydämiä, kuita ja possuja :)

Heräämisen jälkeen tyttö oli tietysti nälissään. Ensin syötiin ja sen jälkeen alettiin puuhastella. Harjoiteltiin vatsalla oloa ja luettiin kirjaa. Ensimmäinen kirja, mitä ollaan nyt aloitettu säännöllisesti lukemaan on nimeltään Missä Puppe piileksii. Hän jaksaa hyvin keskittyä koko lukemisen ajan. Lukemisen jälkeen kuunneltiin joululauluja ja tuijoteltiin peilistä itseämme, se on hauskaa puuhaa! Kyllä siinä oli taas virikettä kerrassaan. Ehkä vähempikin riittäisi :D

Noin kahden aikoihin tehtiin lähtöä neuvolaan. Tytölle laitettiin kolmikuukautisrokote. Se teki kipeää, tyttö itki oikein kunnolla. Ihan tuli itsellekin paha olo. Onneksi hän kuitenkin rauhottui melko nopeasti piston jälkeen. Tällä käynnillä ei tehty muuta. Noin kolmen aikoihin oltiin takaisin kotona. Tyttö oli kovin väsynyt ja nukahti helposti omaan sänkyynsä. Neuvolasta sanottiin, että rokotus voi nostattaa kuumetta ja tehdä väsyneeksi. Nyt seurataan tilannetta, nouseeko kuumetta ja miten tytön käytös mahdollisesti muuttuu?

Tytön nukkuessa ruokailimme yhdessä mieheni kanssa. Ruokailuhetket olemme itseasiassa lähes aina vietetty yhdessä samaan aikaan, saman pyödän äärellä. Toivon, että pystymme ajoittamaan ruokailut jatkossakin niin. Pidän sitä tärkeänä, yhteisenä perhehetkenä. Ei ole kiire mihinkään ja nautitaan hyvästä ruoasta ja toistemme seurasta.

Itsenäisyyspäivän ateriaa: alkuun kasviskeittoa, pääruoaksi possun pihviä bataattiranskiksilla ja jälkkäriksi kinuskia, banaania ja jäätelöä :)

Olen vihdoin selättänyt flunssan ja tuntui, että nyt olisi hyvä aika lähteä treenaamaan. Miehelle se sopi ja hän jäi vauvan kanssa kotiin. On ollut ahdistavaa, kun ei ole päässyt liikkumaan. On tuntunut myös ikävältä maksaa salin kuukausimaksua, kun ei ole siellä käynyt. No nyt sain rahoille vastinetta ja pääsin hikoilemaan. Olin tunnin nyrkkeilyssä siskoni kanssa. Voi, että kuinka hyvä fiilis siitä tulikaan! Sen jälkeen oli kyllä niin voittaja olo. Jotenkin se lähteminen on nykyään entistä vaikeampaa. On väsynyt eikä millään jaksaisi. Sitten kun kuitenkin pääsee paikan päälle ja tekee treenin ei ole väsymyksestä tietoakaan. Täytyy ehdottomasti yrittää järjestää itselle taas tätä treeniaikaa. Se, kun tekee niin hyvää pitkän tauon jälkeen. Tuntuu, että oma jaksaminen ja voimat kasvaa huomattavasti. Tuntuu, että on parempi äiti ja parempi puoliso. Kyllä se liikunta vaan tekee hyvää ihmiskeholle ja ennen kaikkea mielelle!

Nyt iltapala syötynä, maha täynnä. Tässä oli taas hetki hyvää aikaa kirjoittaa, kun vauva oli itaunilla. Iltaunet lähenee kuitenkin loppuaan... yleensä ne on kestoltaan 45 minuuttia. Minäkin taidan ottaa vielä pienet torkut tähän väliin... Mukavaa viikkoa!

Elämän suuria kysymyksiä

Kuten jo aiemmissa teksteissäni on käynyt ilmi, on aivokasvain tuonut elämääni epävarmuutta monessa suhteessa. Epävarmuus on saanut minut vahvasti elämään tässä hetkessä. On kuitenkin turha kieltää, etteikö sitä haaveilisi tulevasta. Jokaisella meillä on unelmia ja haaveita. Joskin nyt sitä on konkreettisesti tajunnut, että jos oman haaveen/unelman voi jo tänään toteuttaa (tai sen eteen voi tehdä jotakin), niin se todella kannattaa tehdä heti eikä vain odottaa huomiseen.

Yksi omista unelmistani on saada lisää lapsia. Olen aina haaveillut kahdesta tai kolmesta lapsesta, eikä se ole tämän lapsen myötä muuttunut. Miehelläni on myös samoja haaveita. Meidän kohdalla se ei kuitenkaan enää ole mitenkään itsestäänselvää. Voinko enää tulla raskaaksi? Mitä tapahtuu, jos niin käy? Kumpikaan meistä ei halua kokea tätä samaa kasvaimen tuomaa "tuskaa" uudestaan. Toivottavasti joku jossakin vaiheessa osaisi vastata näihin kysymyksiin ja kertoa mitä uusi raskaus voisi aiheuttaa... Se on kuitenkin pakko myöntää, että tällä hetkellä ajatus uudesta raskaudesta on todella pelottava ja kaukainen.

Tämän raskauskysymyksen lisäksi mielessä on pyörinyt paljon muitakin kysymyksiä. Sairaalassa ollessa kirjoitin niitä ylös, jotta muistin kysyä lääkäreiltä. Heräsin usein jopa yöllä miettimään syntyjä syviä. Sairaalaympäristössä en muutenkaan saanut kovin hyvin nukuttua, kun koko ajan joku kävi huoneessa tarkistamassa verenpainetta yms. Lisäksi ikävöin niin paljon kotiin vauvan ja miehen luokse ettei unen päästä meinannut saada kiinni. Kotona saan onneksi nukkua yöni rauhassa siinä suhteessa.

Mielessä pyöri mm. seuraavia kysymyksiä: Kuinka kauan kasvain oli ollut aivoissani? Miksi se tuli juuri minulle? Miten en ollut huomannut sitä?

Minun tapauksessa ei osata antaa vastauksia näihinkään kysymyksiin. Kukaan ei osaa sanoa, miksi ja koska kasvain oli syntynyt. Ainoastaan voi arvailla. Leikkaushetkellä se oli kuitenkin jo huomattavan suuri. Lääkäreiden mukaan se oli aiheuttanut jossakin vaiheessa myös sisäisen verenvuodon. Jälkikäteen muistan loppuraskaudessa yhden ainoan kovan päänsärkykohtauksen, jonka vuoksi en meinannut pysyä pystyssä. Se oli 3.8. eli kuukausi ennen synnytystä. Itseasiassa tämän jälkeen neuvolassakin huomattiin, että lapsi ei kasvanut enää samaan tahtiin. Kävin siinä vaiheessa myös yksityisellä lääkärillä. Siellä todettiin kaiken olevan kunnossa: vauva vain oli siro. Muita oireita en "huomannut", koska ne olivat loppuraskauden/synnytyksen seassa olevaa uupumusta ja väsymystä, jotka mielsin kuuluvan normaaliin raskauteen/synnytyksen jälkeiseen olotilaan.

Meillä oli onnellinen tilanne siinä suhteessa, että tiedän tulleeni raskaaksi heti ensimmäisellä tai toisella kerralla. Päätimme yhdessä mieheni kanssa, että jos vauva on tullakseen, se saa tulla. Ja niin siinä kävi, maailman ihanin ja onnellisin asia: tulin heti raskaaksi ja saimme tyttövauvan. Lääkärit olivat sitä mieltä, että en olisi tullut raskaaksi, jos kasvain olisi jo ollut aivoissa. Näin ollen raskauteni sai sen puhkeamaan ja suurenemaan toden teolla. Se on voinut olla hyvin hyvin pieni siinä vaiheessa, mutta iso se ei ole voinut olla, koska se olisi estänyt raskaaksi tulon. Tosiaan tälläkään hetkellä ei vielä ole täyttä varmuutta mikä kasvain on laatuaan. Mutta ehkä se selvinnee tässä ajan kanssa. Seuraava magneettikuvaus on joulukuun lopussa ja tammikuussa menen Kuopioon leikkaavan lääkärin vastaanotolle. Josko se silloin olisi selvillä...

Tietysti, nyt kun tiedän, että oma kehoni on ollut erilaisissa puutostiloissa raskausaikana herää kysymys, että onko vauvalla varmasti kaikki hyvin? Olen tosi monta kertaa mielessäni joutunut käsittelemään tätä asiaa. Tästä on jopa vaikea kirjoittaa ja puhua ääneen. Sitä toivoo maailman eniten, että kaikki on hänen kohdallaan kunnossa.

Syntymähetkellä tyttö painoi 3386 g ja oli 49 cm pitkä. Hän oli normaalikokoinen ja terve tyttö. Kaikista vauvoista otetaan labratulokset heti syntymähetkellä, jotta nähdään ettei ole mitään sairauksia. Hänellä kaikki arvot olivat kunnossa. Minun tilanteen vuoksi olemme myös tällä viikolla käyneet tytön kanssa ylimääräisissä tarkastuksissa, joissa niissäkin on todettu kaiken olevan kunnossa. Keskiviikkona olimme ultra-äänessä. Tänään vuorossa oli lääkärin tarkastus. Tällä hetkellä kaikki on oikein mainiosti ja tytöllä ei ole mitään hätää. Lääkärin mukaan riittää, että hän käy normaalisti neuvolatarkastuksissa. Sitten, kun saadaan lisää tietoa minun kasvaimen laadusta, teemme jatkosuunnitelmia, jos tarpeen. Lääkäreiden mukaan raskausaikana vauva on imenyt minusta kaiken mahdollisen ja saanut kasvulleen ja kehitykselleen tarvittavat asiat.

Taas on pitkä päivä takana ja ollaan rauhoittumassa viikonlopun viettoon. Huomenna mummu (eli minun äiti) tulee kylään ja teemme jouluvalmisteluja. Todennäköisesti tänä viikonloppuna paistamme myös joulun parhaat piparit! Minä menen nyt saunaan ja sen jälkeen viettämään aikaa sohvalle perheen kera. Hyvää viikonloppua! :)

3-kuukautisneuvola

Eilen oli jännät paikat, kun meidän pienokaisella oli 3-kuukautisneuvola. Nykyään ainakin minä odotan näitä neuvolakäyntejä suurella mielenkiinnolla. Tyttö mittautti neuvolassa hyvät lukemat: pituus 59,8 cm ja paino 5840 g. Käyrien valossa mentiin hyvin keskiarvojen mukaisesti. Oli hienoa kuulla, että myös terveydenhoitajan mukaan tytön kehitys on ikätasoista. Lisäksi hän kirjoitti korttiin, että tyttö on kova hymyilemään. Se mekin ollaan huomattu! :)

Tyttö seurailee esim. tämän pikkueläimen liikettä mobilessa hyvin tarkasti :)

Nyt kun jälkikäteen katselee tytön neuvolakorttia tulee hieman surulliseksi. Painon kanssa oli alussa vaikeuksia. On kaksijakoiset fiilikset, kun miettii sitä aikaa. Toisaalta hienoa, että tytön painoa seurattiin tarkasti ja hänestä pidettiin huolta. Oli kuitenkin henkisesti raskasta käydä painokontrolleissa lähes joka viikko. Melkein joka kerta kun sieltä lähdettiin jäi huono fiilis. Vastasyntyneelle oli joku tietty grammamääräinen päiväsuositus, jonka mukaan terveydenhoitaja aina ilmoitti, että nyt teillä on ruokittu liian vähän tai nyt on ruokittu ihan liikaa. Ja tässä kaikessa koko ajan oli imetys ja pulloruokinta yhtä aikaa. Käytännössä joka kerta piti muuttaa jo hyväksi koettuja tapoja ja rytmejä. Ruoka-annoksia tuli lisätä tai vähentää. Piti mittailla ja merkata muistiin syömisiä. Piti seurata pissa- ja kakkamääriä. Se oli stressaavaa.

Onneksi enää ei tarvitse olla samalla tavalla huolissaan vauvan painosta. Yritin jo silloin muistuttaa itselleni, että eihän vauvankaan jokainen päivä ole ruokatottumuksilta tai kakkamääriltä täysin samanlainen. Meidän aikuistenkin päivät ovat erilaisia.  Jokainen vauva on erilainen, eihän niitä kaikkia voi asettaa yhteen muottiin (joskus neuvolassa tulee tällainen olo). Toisina päivinä syödään enemmän ja toisina vähemmän. Meillä ainakin tyttö saa ruokaa aina, kun hän vähänkään vaikuttaa nälkäiseltä. Emme tuijota enää mitään millimääriä. Joskus tuttipulloon on mennyt liikaa maitoa, joskus liian vähän. Tyttö osaa jo selkeästi viestiä, jos ruokaa on liian vähän. Luulenkin tässä vaiheessa jo oppineeni tytön viestejä paremmin. Nälän iskiessä hän alkaa söpösti törröttämään huulia ja pitämään pientä tuhinaa. Sitten kun hän saa pullon huulille alkaa hän imeä innokkaasti. Sitten kun on saatu tarpeeksi, alkaa keskittyminen herpaantua ja pullosta päästetään irti. Ei se sen kummempaa ole. Minkähän vuoksi tästäkin oli tehnyt itselleen niin vaikean asian?

Kasvun mukana vauva-arkea on helpottanut juurikin tuo viestintä puolin ja toisin. Vauva on tyytyväisempi ja itkee huomattavasti vähemmän. Päivässä muutamia itkuja tulee oikeastaan vain iltaisin. Tyttöä väsyttää, mutta silti ei vielä halua nukkumaan. Iltaa varten pitäisikin varmaan kehitellä jo pikkuhiljaa tiettyjä samankaltaisia rutiineja. Tuntuu, että hän on jo aika hyvin perillä milloin aletaan mennä yöunille, mutta tässä kyllä varmasti on vielä parannettavaa. Samat rutiinit viestisi vauvalle nukkumaanmenon lähestymistä. Olen ajatellut, että meillä voisi ainakin olla yöpuvun pukemisen yhteydessä jonkun tyyppinen iltahieronta/kylpy. Tämän jälkeen sänkyyn siirtyminen ja rauhoittavien iltamusiikkien kuuntelu. Iltarukouskin pitää ottaa joskus mukaan. Uskon, että näillä tavoilla hän oppisi aistimaan, että nyt on yöunien aika. Täällä pisin yhtäjaksoinen uni on ollut varmaan siinä 5 tunnin paikkeilla. Olen kuitenkin lukenut, että pulloruokinnassa olevat vauvat voivat hyvin nukkua yhteen putkeen koko yön. Milloinkahan meillä on sellainen yö luvassa? Jännä nähdä.

Täällä muuten ollaan pikkuhiljaa opeteltu kääntymään mahalta selälleen. Nyt sitä on tapahtunut jo viikon aikana huomattavan usein. Viimeksi eilen. Lisäksi tyttö on selkeässä konttausasennossa pitkiäkin aikoja, päätä hän osaa jo kannatella tosi hyvin. En ihan täysin tiedä missä vaiheessa vauva oppii tuon kääntymisen, mutta meillä se on jo hyvässä vauhdissa. En enää uskalla jättää häntä hetkeksikään hoitopöydälle yksin, kyllä hän niin aktiviinen tapaus jo on. :)

Katsotaan, jos tänään saisi itsekin taas aktivoitua itseään. Olen ollut pitkään flunssassa ja pelkästään levännyt. Itseasissa tytöllekin tuli pientä nuhaa. Meillä käytettiin keittosuolatippoja, jotka toimi täällä ainakin hyvin. Kaikki räkäkaakareet tuli helposti ulos. Eihän se mukavaa ole, kun niitä tiputellaan nenään, mutta olo kuitenkin helpottuu selkeästi. Minäkin alan olla jo terve ja tänään voisi olla hyvä päivä ottaa taas hieman hikeä pintaan. Aktiivista torstaita kaikille!

Oma koti kullan kallis

Hyvää itsenäisyyspäivää! Täällä hyvillä mielin rauhoitutaan tähän aurinkoiseen itsenäisyyspäivään. Tänään en aio touhuta paljoa, ainoastaan viettää leppoisaa aikaa perheeni kanssa. Illalla tarkoituksena on katsella Linnan juhlia ja nauttia kolmen ruokalajin illallisesta. Tottakai kaikki ruoat tehdään itse, hyvistä suomalaisista raaka-aineista. Katsotaan saanko tänne myöhemmin kuvaa noista herkuista. Kuudelta illalla sytytetään perinteisesti itsenäisyyspäivän kynttilät. Saattaapi olla, että illalla lähden vielä vaunulenkille nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja kauniista Suomen luonnosta.

Itsenäisyyspäivästä on enää 18 yötä jouluun. Jouluinen tunnelma onkin saapunut kotiimme hiljalleen. Olen yrittänyt joka päivä hieman järjestää paikkoja. Näin ollen ei tule liian suurta siivousurakkaa kerralla. Vauvan kanssa ei enää ihan pysty samalla tavalla tehdä suursiivousta yhtäkkiä. Varsinkaan, kun ulkona paukkuu kovat pakkaset. Pikkuhiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa. Ensi viikonloppuna myös minun äiti tulee kylään, jolloin saadaan vielä lisää jouluvalmisteluja tehtyä.

Eilen saatiin vihdoista viimein tauluhyllyt paikoilleen. Olen kauan haaveillut niistä. Näimme tällaiset ensimmäisen kerran naapureilla ja sitten päätettiin, että sellaiset mekin halutaan. Valkoisille seinille saatiin hieman lisää väriä. Tauluja laittaessa tuli myös hyvälle tuulelle. Taulut tuovat kotiin tunnelmaa. Molemmilla tauluilla on meille tunnearvoa. Olimme häämatkalla Pariisissa ja ostimme toisen taulun sieltä. Toisen saimme ensimmäisenä hääpäivänä lahjaksi. Niitä on ihana katsella ja mieleen palaa kauniita muistoja. Laitoin tauluhyllylle myös kynttilät, jotka näyttävät ainakin minun silmään siihen sopivilta.

Ikean tauluhyllyt ovat näppärät.

Tänään herättiin 15 yli kahdeksan. Se on meidän perheessä harvinaista herkkua. Ei ollut kiire mihinkään. Oli ihana nukkua. Oli ihana herätä perheenä sängyssä. Mies ja vauva vierellä. Aamun fiilis on ihana. Uusi aamu, uusi mahdollisuus. Aurinkokin paistoi ja pakkasta oli mittarissa 16 astetta. Aamu aloitettiin rauhallisesti nauttimalla pitkä aamupala. Aamupala koostuu minulle usein kahvista, jogurtista myslin kera sekä voileivästä. Mysli on suurinta herkkuani.

Aamurutiineja: mysliä ja omenaa jogurtissa. Nam!

Nämä vauva-aamut ovat jotenkin ainutlaatuisen hienoja. Olemme huomanneet, kuinka meidän tyttökin nauttii niistä. Hän on täynnä hymyä; todellinen päivänsäde. Aamulla ei todellakaan pysty olla pahalla tuulella (vaikka olisi kuinka väsynyt), koska hän on niin iloinen herätessään. Hän saa sen ilon tarttumaan. Yleensä aamulla hetken seurustelun jälkeen tyttö siirtyy leikkimatolle. Hän viihtyy siinä erinomaisesti. Silloin me vanhemmat saamme nauttia aamupalaa kaikessa rauhassa. Aamuissa on sitä jotain. 

Tänään tyttömme on tasan 3 kuukautta. Hän on kova jokeltelemaan ja erilaista tarinaa tulee solkenaan. Se on mukavan kuuloista ja saa nytkin hymyilemään. On käsittämöntä, kuinka nopeasti aika on kulunut. Hän on kasvanut ja kehittynyt jo huimasti. On upea seurata häntä päivä päivältä. Hän voimistuu ja oppii uusia asioita. Olemme jo neljästi todistaneet hänen kääntymistään mahalta selälle. Hän alkaa selkeästi oppimaan mistä on kyse. Nyt tyttö on päiväunilla. Kohta hän varmasti heräilee ja sitten päästään taas puuhailemaan yhdessä.  

Oikein aurinkoista ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

Helpommin sanottu kuin tehty

Imetys. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Raskaana ollessa ajattelin, että tottakai minä imetän ja tottakai se onnistuu. Olen hyväkuntoinen, nuori ja perusterve nainen. Ei siinä tule mitään ongelmia. Ja jos nyt jostain kumman syystä tulisi, eihän se minua hetkauta. Olen vahva tyyppi.

Luin tarinoita imetyksestä. Sekä vaikeita että helppoja. Moni hehkutti, kuinka ihanaa imetys on, kun se lähtee onnistumaan. Vauva irroittaa välillä otteen tissistä ja suuntaa katseensa äitiin ja hymyilee. Se on jotain ainutlaatuista, sitä ei voi ymmärtää ennen kuin kokee. Monet sanoivat, että useilla on alkuvaikeuksia. Alkuvaikeuksien jälkeen se lähtee sujumaan. Täytyy vain olla kärsivällinen ja yrittää aina uudestaan. Ei pidä luovuttaa.

Alkuvaikeuksia oli. Yritystä oli. Kärsivällisyyttäkin oli, tosin pitkän yrittämisen jälkeen ei enää niin paljoa. Sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä löytyi sitten enemmänkin. Minähän en luovuta. Kyllä se onnistuu tavalla tai toisella. Valitettavasti leikkauksen jälkeen sairaalassa jouduin kuitenkin luovuttamaan. Minun kohdalla mikään ihmepillerikään ei olisi auttanut. Sellaistahan menin myös kokeilemaan. Oli vain uskottava, että imetykseni olivat tässä. En voi tehdä asialle mitään, en vain pysty imettämään.

Pieni kaunis vauva oli syntynyt maailmaan. Hänet nostettiin heti syntymän jälkeen rinnalleni. Hänen pehmeä ihonsa oli ihollani. Hän sai otteen tissistä ja alkoi imeä. Se oli taivaallinen hetki. Tästä meidän yhteinen matka alkoi. 2 tuntia synnytyksestä ja siirryttiin osastolle. Kätilöt olivat aivan ihania. Ne auttoivat ihan kaikessa. Kesken yötä pystyin soittamaan kelloa ja he tulivat auttamaan, jos imetys ei onnistunut. He laittoivat tissin vauvan suuhun hyvällä imuotteella. Se oli kieltämättä upea tunne, kun vauva oli rinnalla. Se tuntui oikealta. Se tuntui läheiseltä. Minä äitinä pystyin imettämällä ravitsemaan vauvaamme. Keho oli ihmeellinen. Keho oli luotu tähän ja näin sen kuului olla.

Muutama päivä synnytysosastolla oli kulunut. Olin oppinut erilaisia imetysasentoja ja saanut hyvää harjoitusta kuinka vauva asetetaan rinnalle. Se ei todellakaan ollut helppoa ja en onnistunut siinä läheskään aina. Yritin ja yritin ja jos jossain asennossa en saanut vauvaa imuotteeseen, vaihdoin asentoa. Joskus siinä otteen hakemisessa meni kauan, joskus vähemmän aikaa. Ja joskus juuri kun oltiin saatu hyvä imuote aikaiseksi, vauva päättikin kääntää päätä. Se imuote meni siinä. Sitten lähdettiin taas uuteen alkuun. Pikkuhiljaa se alkoi luonnistumaan ja meillä oli yhteiset sävelet. Tuntui, että vauva oli tissillä koko ajan. Hän nautti ja minä nautin. Seassa oli myös itkukohtauksia, joita on varmasti kaikilla.

Viikko kului ja tämän jälkeen alkoikin suurimmat vaikeudet. Terveydenhoitaja tuli ensimmäiselle kotikäynnille. Paino oli selvästi laskenut. Meille sanottiin, että jostain syystä minun tisseistäni vauva ei saa tarpeeksi maitoa. Ottakaa korvike mukaan. Aina tissin jälkeen on hyvä tarjota pullosta juotavaa. Se tuntui minusta pahalta, en pystykään antamaan tyttärelleni hänen tarvitsemaa määrää maitoa. Hänhän on koko ajan rinnalla ja heruttaa sitä, mutta sitä ei kuitenkaan ole riittävästi. Mitä teen väärin? Mikä minussa on vialla?

Mies lähti ostamaan tuttipulloja ja korviketta. Jatkoin imettämistä samaan tapaan ja annettiin aina rinnan jälkeen pulloa. Siinä oli paljon hyvää, kun huomasin ettei minun tarvitse olla tissinä 24/7. Meni muutama päivä ja alkoi kuitenkin käymään niin, että vauva aina lyhensi aikaansa rinnalla ja tahtoi enemmän pulloa. Tämän jälkeen menikin niin, että aina kun hän pääsi tissille hän rupesi itkemään. Se itku ei loppunut ennen kuin hänet nosti tissiltä pois. Hän ei suostunut enää ottamaan sitä suuhunsa, vain pullo kelpasi. Viikko meni ja ruokittiin häntä vain pullolla. Yritin toistuvasti tissiä, joka ei kuitenkaan kelvannut. Hain ideoita kaikkialta, yritin ensin saada hänet pullolla alkuun ja sitten tissille, toisinpäin, vaihdoin imetysasentoja, yritin omasta mielestä lähes kaikkea. Ei onnistunut.

Onneksi tyttö imee tuttipullosta maitoa hyvillä mielin :)

Sitten löydettiin kotoa terveydenhoitajan antama lappu vauvantahtisesta pulloruokinnasta. Ei oltu tätä luettu ja oltiin ajateltu, että kyllähän se pulloruokkiminen menee siinä missä muutkin. Ei se kuitenkaan ollut niin yksinkertaista. Olisi ollut hienoa, jos terveydenhoitaja olisi kotikäynnillään opastanut meitä tässä asiassa. Lapussa oli hyvin selkeä ohje, kuinka ruokkia pullolla. Etenkin jos osittaisimettää eli ruokkii tissillä ja pullolla niin täytyy alkuun muistaa antaa pullosta tyhjää. Me ei tietenkään oltu tehty näin. Vauva oli oppinut saamaan maitoa pullosta heti sen suuhun saatuaan. Puolestaan tissillä oli tehtävä valtava työ saadakseen maitoa. Selitin hänen tissityytymättömyyttään tällä itselleni. Alettiin tietoisesti lisäämään myös pulloruokinnan alkuun maidoton hetki. Edelleen kuitenkin muuten niin hyväntuulinen vauva oli tissille hyvin kärttyisä. Itku siitä tuli joka kerta.

Kaikki viestit, joita vauvani yritti antaa oli oikeita viestejä. Maitoa tuli oikeasti omalla kohdalla hyvin niukasti. Koska en tiennyt sitä, ajattelin vain, että vika oli minun tavassani imettää vauvaa ja vauva oli vain siihen tyytymätön. En kuitenkaan tässäkään kohtaa voinut ensisynnyttäjänä tietää miltä tuntuu, kun tissit pakkautuu täyteen maitoa. Toki kuulin tarinoita, kuinka ystäväni tissit valuivat maitoa pelkästä vauvan näkemisestä. Ajattelin, että näissäkin on suuria eroja. Itsellä tissit eivät tuntuneet mitenkään kovin erilaisilta kuin ennen raskautta. Jos puristin nänniä tuli sieltä muutama tippa maitoa. En kuitenkaan voinut uskoa, että maitoa ei olisi käytännössä ollenkaan. Tulihan sieltä pikkusen, kun puristi. Loppujen lopuksi uskoin, että maitoa ei tule vasta, kun sain kuulla sen lääkärin suusta. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo yli kuukausi synnytyksestä eli monta epätoivon hetkeä oli ollut.

Heikoimmilla hetkillä terveydenhoitajan juttusilla päätettiin jopa, että yritän syödä sellaista sarviapilan siemen kapselia, jonka uskotaan lisäävään maitoa. Hän tsemppasi minua tosissaan ja minä uskoin silloinkin vielä kykyihini. Jälkeenpäin tuntuu kyllä todella karulta, että hän jopa sanoi minulle näin: "Luotan 100 prosenttisesti, että sinulla maito lähtee herumaan lisää ja imetys vielä lähtee sujumaan. Voidaan sitten vaihtaa pullo kokonaan tissiin."

Imetyksen epäonnistuminen vei voimia ja aidosti masensi. Olin pettynyt. Olin surullinen. Olin kaikkea muuta, kuin ihan sama ei tälle nyt vaan voi mitään. Koin olevani huono äiti. Sitä pettymyksen määrää ei voi käsittää ennen kuin on oma vauva sylissä. Olo oli tyhjä. Vauva itki tissillä, sen jälkeen äiti itki. Se oli kamalaa!

Vaikka aikaa on kulunut tuntuu se vieläkin pahalta. En voi tarjota tyttärelleni hänen tarvitsemaa ravintoa tissin kautta. En voi tarjota hänelle sellaista läheisyyttä. En voi antaa hänelle niitä kaikkia hyviä vasta-aineita mitä äidinmaidosta voi saada. Pikkuhiljaa alan kuitenkin antaa itselleni armoa tässä asiassa. Se asia vain on niin ja se on hyväksyttävä. Kyllä se loppujen lopuksi on melko pieni murhe tässä kaiken muun keskellä. Hän saa tarvitsemansa ruoan myös pullosta, on terve ja hyväntuulinen. Hän kasvaa ja voi hyvin, mitä sitä muuta voisi enää toivoa?

Tässä imetysasiassa on varmasti yhtä monta tarinaa kuin on äitiäkin. Näen kuitenkin, että pulloruokinnassa on myös omat hyvät puolensa. Isä pääsee lähemmäksi vauvaa ja luo hänen kanssaan omaa yhteyttä ruokailuhetkellä. On ihanaa katsottavaa, kun he tuijottavat toisiaan silmiin. Näistä hetkistä pitää nauttia. Hän on vain pienen hetken näin pieni. <3

Varma ja epävarma

Lisäsin blogiini uuden sivun KUKA JA MIKSI?, jossa aukaisen hieman taustojani ja sitä miksi blogin nimi on Aitoa Epävarmuutta. Tässä tekstissä ajattelin käsitellä hieman sitä millainen olen...

Sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Positiivinen ja nauravainen. Yleisesti ottaen reipas. Utelias. Joustava ja sopeutuvainen. Spontaani. Huomaavainen.

Siinä muutamia adjektiiveja, joita olen saanut kuulla itsestäni. Pidän itseäni hyvällä tavalla itsevarmana nuorena naisena. Iän mukana olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, enkä häpeä tekemisiäni ja oloani. Toivon, että pystyisin kasvattamaan lapseni myös itsensä hyväksyväksi, ja muita kunnioittavaksi persoonaksi. Tuosta kasvatusasiasta ja arvoista ylipäänsä voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä myöhemmin.
Koen, että olen myös melko tavallinen tallaaja. Vietän paljon aikaa kotona (varsinkin nyt tullessani äidiksi) ja tykkään katsella televisiota. Pidän ruoanlaitosta. Yritän pitää huolta itsestäni ja urheilla monipuolisesti. Nautin välillä olostani aivan yksin, mutta pidän myös siitä, että ympärilläni on paljon ihmisiä. Yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa. Tietysti aina löytyy niitä ihmisiä, joiden kanssa yhdessäolo ei ole niin mutkatonta. En viihdy ihmisten seurassa, jotka käyttävät aikaansa toisten ihmisten mollaamiseen. Pyrin pois tilanteista, joissa puhutaan pahaa toisten ihmisten selän takana. En näe sellaisen johtavan mihinkään. En halua olla juoruileva ihminen ja valitsen seurani sen mukaisesti, että en vietä aikaani sellaisten parissa.

Sanomattakin selvää...

Nuoruudessani olen saanut osakseni paljon selän takana puhumista ja haukkumista. Se on tehnyt minusta haavoittuvan ja jättänyt ikuisen arven. Toisinaan ajattelen, että sen vuoksi minun on hankala solmia uusia syvällisiä ihmissuhteita ja luottaa ihmisiin.
Olen varmasti itsekin syyllistynyt tähän kyseiseen toimintaan ja haluaisinkin pyytää anteeksi niiltä, joita se on satuttanut.

Itsepäinen ja ailahteleva. Kärsimätön. Herkkä. Epävarma. "Aina oikeassa".

Siinä adjektiiveja, jotka myös kuvaavat minua ja aiheuttavat toisinaan harmia. Saatan hermostua melko pienestäkin asiasta ja myös toisinpäin, innostun hyvin nopeasti. Onneksi mieheni rauhallisuus ja tasaisuus pitää minua hieman aisoissa. Hänellä on myös pitkä pinna, toisin kuin minulla.
Herkkyyden näen tavallaan vahvuutena, mutta siinä on myös omat haasteensa. Joskus herkkyys on rasite. Sitä tuppaa joskus ottamaan kritiikit liiankin henkilökohtaisesti.
Epävarmuuteni tulee esille aina kun joudun esiintymään. Itsensä esittäminen muille tuo ylimääräisen hien pintaan ja varsinkin jos kyseessä on samanikäinen kuuntelijajoukko. Muistan kuinka koulussakin jännitin omaa vuoroani aina niin kovasti, että en pystynyt keskittyä kuuntelemaan muiden puheenvuoroja. Mietin vain, että koska on minun vuoroni ja mitä oikein sanon. Huomaan, että yhä edelleen jännitän tällaisia tilanteita. Olen usein mieltänyt tällaisen epävarmuuden huonoksi asiaksi. Onneksi ikä on tuonut tähänkin uusia näkökulmia. Minua saa jännittää ja jännitys saa myös näkyä. Mitä sitten? Minä saan epävarman olon, mutta se menee myös nopeasti ohi. Oikeastaan olen löytänyt siihen nyt asenteen, että haluaisin päästä tällaisiin tilanteisiin useammin. Haluan oppia sietämään sitä epävarmuutta.

Tunnen kaikkinensa, että olen tasapainossa elämäni ja itseni kanssa. Kannan varmuuteni mukana epävarmuutta. En kuitenkaan anna epävarmuuden ohjata elämääni. Epävarmuus kuitenkin saattaa yllättää minut arjessa yhtäkkiä. Pillahdan itkuun. Itku johtuu useimmiten onnesta. Sitä vaan havahtuu ja pysähtyy aina silloin tällöin tajuamaan, kuinka epävarmaa elämä on. Sitä kuitenkin oli melko lähellä kuolemaa. Se kokemus oli niin vahva, että tulee sellainen olo, ettei halua vielä lähteä. Haluan niin nähdä tyttäreni kasvavan. Haluan niin rakastaa ja olla mieheni tukena. Sitä ei kuitenkaan voi tietää. Ei meistä kukaan. Jokainen päivä on lahja. Sitä elämän epävarmuutta ei voi liiaksi jäädä pohtimaan, mutta se on aina välillä hyvä tajuta.

Näen, että tämä pieni aarre, joka nyt nukkuu ulkona on saanut minut jaksamaan tämän raskaan ja vaikean vaiheen. Tämä pieni aarteeni on pitänyt minut kiinni arjessa. Olen saanut tukea ja rakkautta perheeltäni ja ystäviltä. En ole joutunut jäämään asioideni kanssa yksin. Olen kiitollinen ja onnellinen. Uskon, että tulee aika, jolloin haluan puhua myös jonkun ulkopuolisen kanssa. On tapahtunut yhtäkkiä niin paljon, ettei kaikkea ole pystynyt käsitellä. Tällä hetkellä tämä kirjoittaminen on minulle kuitenkin hyvää terapiaa. Saan purkaa ajatuksiani. Tämä auttaa minua. Kiitos kun luet. Se saa minut iloiseksi. Toivon, että tämä hyvä tasapaino säilyy ja jaksan pitää huolta itsestäni. Toivon, että sinä myös. Kukaan muu ei sitä voi puolestasi tehdä kuin sinä itse. Voimia viikonloppuun!

Joulun aikaa, ilmassa ihmeellistä taikaa

Näin se marraskuu kääntyi joulukuuksi. Ensimmäinen joulukalenterin luukku on auennut. Joulun odotus ja kodin jouluksi laittaminen on virallisesti alkanut. Nautin suunnattomasti tästä vuodenajasta ja sen tuomasta tunnelmasta.

Tuleva joulu on meille erilainen. Luvassa on ensimmäinen joulu uudessa kodissa, ensimmäistä kertaa pienen vauvan kera. Aiempina vuosina olemme vuorotellen olleet joko minun tai mieheni vanhempien luona viettämässä joulua. Tämä joulu on ainutlaatuisen hieno. Minussa virtaa jo nyt lämmin ja rakkauden täyttämä fiilis. Joulu on perhejuhla, jossa arjen huolet ja murheet unohtuvat. Nautitaan hyvästä ruoasta, kynttilän loisteesta ja yhdessäolosta. Siinä on taianomainen tunnelma, se on kaunista. Olen aina pitänyt jouluista ja nyt varsinkin tänä vuonna joulu on vieläkin koskettavampi. Uskon, että sekaan mahtuu yksi jos toinenkin onnen kyynel.

Jouluvalmisteluihin kuuluvat ehdottomasti jouluvalojen laittaminen ja siivoaminen. Tänä vuonna aion sisustaa joulua muuten hyvin valkoiseen kotiimme punaisilla kynttilöillä ja tableteilla. Olen tehnyt jo ensimmäiset joulutortut ja niitä teen myös ensi viikonloppuna, kun tulee ystäviä kylään. Lisäksi glögiä tullaan nauttimaan iltaisin kynttilöiden valossa ja viltin peitossa. Joululaulujakin on jo soiteltu. Spotifystä löytyi muuten aivan ihana kappale Lintu, jonka Diandra lauloi. En ollut aiemmin ajatellut sitä joululauluna, mutta se kyllä sopii joulun tunnelmaan. Kappale sai taas silmät kostumaan. On kyllä hassua, kun sitä itkee nykyään mitä ihmeellisimmistä asioista. Olen selvästi aiempaa herkempi. Näen, että on kuitenkin ihana asia, että tuntee niin vahvasti. Herkkyys on vahvuus.

Lyhty on saanut seurakseen jouluvalot.

Tässä tämän ihanan kappaleen laulun sanojen siivittämänä sydämellistä joulun odotusta. <3

"Maailmaan, mä avaraan,

jos mennä voisin vaeltamaan

ja voisin nähdä kaiken sen,

myös paikankin niin lämpöisen.

Mikä ohjaa kohtaloa?

Mikä on ollut ainiaan?

Maailmaan, niin avaraan

jos mennä voisin vaeltamaan

ja voisin nähdä kaiken sen,

mi viepi ihmisen onnehen."