Huono äiti fiilis

Välillä tuntuu ettei mikään onnistu. On pettynyt itseensä äitinä. Tänään aamulla minulle tuli todella huono äiti fiilis. Olen kokenut näitä aiemminkin ja ajattelin hieman avata omia tuntemuksia ja tilanteita, joissa näitä tulee. Onneksi nämä tunteet ovat omalla kohdallani lyhyitä ja ohimeneviä, mutta silti ne harmittaa ja tuntuu inhottavilta jälkikäteenkin.

Tänään aamulla meidän tyttö oli niin iloinen ja tyytyväinen kuin vain voi olla. Tyytyväisyys jatkui ja jossakin vaiheessa aloin huomata väsymyksen merkkejä. Mietin, että nythän voisi olla hyvä hetki ottaa aamu-unet omassa sängyssä. Ajattelin, että se voisi helpottaa illallakin nukkumaanmenoa. Ehkä sitä olisi hyvä harjoitella näin päiväsaikaan, kun hän on väsynyt, mutta hyväntuulinen.

Päätin yrittää nukuttamista niin, että heijailen ja paijailen ja autan häntä ikään kuin "nukahtamaan itsekseen". Päätin etten anna tuttipulloa, joka on ollut meillä lähes aina helppo reitti siihen, että uni tulee varmuudella hetken kuluttua. Aamupala oltiin syöty vähän aikaa sitten, joten pullo olisi siinäkin suhteessa ollut tarpeeton.

Tyytyväisenä vauva jokelteli sylissäni ja myös pinnasängyssä. Hän katseli ympärilleen ja sängyssä välillä pyörähtelikin. Käänsin aina takaisin. Hän hieroi silmiä silloin tällöin ja alkoi olla väsynyt, mutta edelleen oli kovin tyytyväinen. Kuitenkaan tyytyväisyys ja ihmettely ei jatkunut loputtomiin.

Ajattelin, että en luovuta, vaikka mikä olisi, kyllä se uni sieltä tulee. Lopulta tytön turhautuminen ja suru olivat liian suuria minun kestettäväksi. Itkua itkun perään. Oltiin yliväsyneitä. Tyttö varmasti mietti itkiessään, että miksi äiti et vain anna sitä tuttipulloa, nukahtaisin heti. Hyräilin ja heiluttelin. Yritin pysyä rauhallisena. Tunnin yrittämisen jälkeen en kuitenkaan enää pystynyt. Oli niin huono äiti fiilis. Miksi teen näin tytölleni? Miksi en vain lähtenyt tänäkin aamuna totuttuun tapaan ulos vaunuilla?

Käsi kädessä <3

Muutama tällainen samantyylinen nukuttamisyritys on ollut ennenkin ja jos se on epäonnistunut, niin mulle on jäänyt todella huono mieli.

Tyttö on tähän mennessä nukkunut melkein kaikki päiväunet vaunuissa. Lähes joka kerta hän on nukahtanut ilman minkäänlaisia kitinöitä. Tiedän, että voin katsoa vain peiliin tässä asiassa. Olen itse meidät tähän tilanteeseen ajanut. Olen opettanut hänet nukahtamaan vaunuihin ja mielellään liikkeessä oleviin sellaisiin. Syliinkin hän tietysti nukahtaa, mutta silloin se maito ja tuttipullo ovat yleensä suuressa roolissa. Illalla yöunetkin alkavat useimmiten niin.

Tuon tuskaisen yrittämisen jälkeen olikin helppo valita mitä tehdä seuraavaksi. Mennään vaunuihin. Luovutin ja en halunnut enää yrittää. Tyttö nukahti oitis ja unet kesti noin kaksi tuntia. Sen jälkeen tyttö heräsi levänneenä ja iloisena. Hän ei näyttänyt enää muistavan sitä edeltävää äidin tyhmää nukutusyritystä.

Purin pettymystäni miehelleni hänen tultua kotiin. Hän oli hyvin ymmärtäväinen. Onneksi myös juuri tilanteen jälkeen pystyin kertoa tuntemuksia toiselle äidille. Silti vieläkin tuon epäonnistumisen miettiminen tuntuu pahalta. Kumpa näihin epäonnistumisiin osaisi suhtautua sillä tavalla, ettei tässä käynyt kuinkaan. Kumpa tästä nukuttamisesta ilman tuttipulloa ei tekisi liian suurta "peikkoa" itselleen. Tuttiahan meillä ei tyttö suostu syömään, kaikkia erilaisia on testattu.

Ajattelen, että ideaalissa tilanteessa tuo nukkumaanmeno (niin päivällä kuin illalla) voisi olla sellainen mukava ja ihana juttu niin nukuttajalle kuin nukkujallekin. Haluan pyrkiä luomaan itselleni ja tytölle sellaista tunnetta. Kuitenkin silloin vaikeuksien tullessa eteen on enää vaikea päästä kiinni siihen olotilaan. Tuntuu, ettei mikään muu auta kuin se tuttu ja turvallinen tuttipullo. Ja silloin se huono äiti fiilis nostaa päätään, tuntuu ettei osaa nukuttaa omaa lastaan muilla tavoin. Se tuntuu pahalta.

Huono äiti hetkiä tulee joskus myös silloin, kun on pitkään erossa vauvasta. Vaikka tiedän hyvin, että vauvalla ei ole mitään hätää ja hän varmasti pärjää hetken ilman minua. Väkisinkin, kun mietin tässä nyt omia poissaoloja, niin palaa elävästi mieleen sekin vaihe, kun jouduin olla viikon sairaalassa poissa kotoa ja erossa pienestä vauvasta. Se oli todella raskasta ja siinä koin tosi monta kertaa itseni huonoksi äidiksi.

Tekstissäni helpommin sanottu kuin tehty avasin myös omaa imetys kokemustani. Silloin koin itseni useasti huonoksi äidiksi. Edelleen silloin tällöin tämä asia minua harmittaa ja kaihertaa. Ei sille minkään voi. Olisihan se vähän outoa, jos se ei mitään tunteita herättäisi.

Kuten aiemmin jo totesin niin on huojentavaa, että nämä "huono äiti" hetket menevät ohi. Muina hetkinä voin rehellisesti ja ylpeydellä todeta, että olen hyvä äiti. Saan olla juuri tällainen äiti kuin olen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tai väärää. Jokainen meistä äideistä on juuri paras äiti omalle lapselleen. Niin se vaan on. Huonoina ja hyvinä hetkinä.